Kokeneen välittäjän ensimmäinen sähköinen kiin­teis­tö­kaup­pa

29.04.2020 14:00

Maaliskuun puolivälissä BO Lkv:n Katariina Ahlbäckia vähän jännitti. Yli 13 vuotta alalla toimineella kiinteistönvälittäjällä oli edessä ensimmäinen sähköinen kiinteistökauppa.

– Pankkiajat olivat kortilla, kuten ne aina ovat loppukuusta. Meillä oli tarve saada kauppa nopeasti hoidettua, joten kysyin myyjältä ja ostajalta, voisimmeko hoitaa kaupan sähköisesti. Silloin ei tarvittaisi aikaa pankkiin!

Kun molemmat myöntyivät, alkoi vatsassa lennellä perhosia.
 
– Otin ensin yhteyttä ostajan ja myyjän pankkeihin ja tiedustelin, onko jotain erityistä, mitä pitäisi ottaa huomiota. Sitten soitin esimiehelleni ja kysyin, mitä teen. Muutaman pienen kommelluksen jälkeen kaikki kuitenkin sujui uskomattoman helposti, Ahlbäck kertoo.

“Hämmästyin, kuinka helppoa kaikki oli”

BO Lkv:ssa oli valmiina sähköiset työkalut jo ennen kuin Ahlbäck suoritti ensimmäisen kiiinteistökauppansa sähköisesti. Hän oli käyttänyt pitkään Alma Talentin palveluita kartoittaessaan taustatetoja.
 
Lisäksi Ahlbäck oli jo tehnyt osakehuoneistokauppoja DIAS-järjestelmässä. Koko kiinteistökaupan läpivieminen digitaalisesti oli kuitenkin uutta.
 
– Sitä helposti kangistuu omiin kaavoihinsa ja yrittää vältellä uutta. Kun tein ensimmäisen DIAS-kaupan hämmästyin, kuinka helppoa se oli, ja jonkinlainen sähköiseen prosessiin kohdistunut pelko poistui, Ahlbäck muistelee.
 
– Kiinteistökauppoja minun ei ollut aiemmin tarvinnut hoitaa sähköisesti, mutta koronavirusepidemian myötä syntynyt poikkeustila toi uusia haasteita. Tässä tapauksessa tärkeää oli mahdollisuus myös vakuuksien siirtoon sähköisesti.
 
Sähköisten panttikirjojen siirtositoumus kauppakirjaa luonnosteltaessa on ominaisuus, joka on tullut hiljattain Kiinteistökaupan luonnostelupalveluun. Siirtositoumus liittyy sähköisten panttikirjojen siirtämiseen myyjältä tai myyjän pankilta ostajalle tai ostajan pankille. Panttikirjat eivät siirry palvelussa automaattisesti, vaan sitoumuksen antaminen on aina vapaaehtoista.

Ostaja hoiti al­le­kir­joi­tuk­sen aamuseitsemältä

Kiinteistökaupoissa kiinteistönvälittäjälle on tärkeää saada kaupantekoprosessi hoitumaan mahdollisimman nopeasti. Nopeus oli keskeistä myös Ahlbäckin ensimmäisessä digitaalisessa kiinteistökaupassa.
 
– Lähdin tutkimaan  kiinteistökaupan luonnostelupalvelussa, miten meillä oli tehty esisopimuksia, ja niiden avulla ryhdyin toteuttamaan omaa kauppaa. Koko homma oli loppujen lopuksi todella simppeli. Lähetin linkin ostajille allekirjoituksia varten ensimmäisenä arkiaamuna, ja ostajat hoitivat allekirjoituksensa kotoaan heti aamuseitsemältä, kun saivat linkin.
 
Ahlbäck hämmästelee edelleen, kuinka suoraviivaisesti prosessi sujui.
 
– Ei tarvittu allekirjoitusaikaa pankkiin, eikä kaupanvahvistajaa. Tässä tapauksessa ostaja teki itse myös lainhuudon palvelussa ja säästi satasia. Sellaisella voi olla iso merkitys, liittyyhän kiinteistökauppaan monenlaisia kuluja.

Pankkiaikojen pullonkaula poistuu

Ahlbäck uskoo, että jatkossa juuri ajankäyttöhaasteiden takia yhä useampi kiinteistökauppa tehdään sähköisesti.
 
– Ei ole mikään salaisuus, että pankeissa asiakaspalvelu on keskitetty tiettyihin toimipisteisiin ja palveluaikoja on vähennetty. Kiireisten ostajien ja myyjien kanssa on ollut haastavaa saada kaupantekoaikoja pankkiin. Aikoja on ollut aika vähän saatavilla pääkaupunkiseudulla, saatikka sitten muissa kunnissa.
 
Ahlbäck kertoo usein kyselleensä kollegoilta, olisiko jollain tuttuja tietyssä pankin konttorissa, jotta kaupantekoaika saataisiin järjestymään.
 
– Sähköisessä kaupanteossa pankkien ajat eivät enää ole pullonkaula.

Näin kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jä hoitaa kiin­teis­tö­kau­pat sähköisesti

  • Alman Kiinteistökaupan luonnostelupalvelu on kätevä ja nopea tapa hoitaa kiinteistökauppa.
  • Kiinteistöalan ammattilainen tekee palvelun käyttöönotosta sopimuksen Alman ja Maanmittauslaitoksen kanssa. Molempien palveluiden käyttö sujuu Alman Tietopalvelun kautta, eli kaikki kiinteistökauppaan liittyvät asiat voi hoitaa samoilla tunnuksilla.
  • Kiinteistönvälittäjä luonnostelee Kiinteistökaupan luonnostelupalvelun avulla kauppaan vaadittavat asiakirjat ja käynnistää allekirjoitusprosessin Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palvelussa.
  • Kiinteistökaupan luonnostelupalvelussa voi tallentaa usein käytetyt yhteystiedot ja luovutuskirjojen ehdot esitäyttöasetuksiin. Yritys- ja henkilökohtaiset esiasetukset nopeuttavat hakemusten laatimista ja minimoivat virheet. Palvelu huolehtii automaattisesti tarvittavista tarkistuksista.
  • Palvelu lähettää valmiit luonnokset ja hakemukset suoraan Maanmittauslaitoksen Kiinteistövaihdannan palveluun sähköisesti allekirjoitettaviksi. Allekirjoitusten jälkeen lainhuuto tulee vireille automaattisesti.
  • Kiinteistökaupan luonnostelupalvelu arkistoi kaikki asiakirjat.
  • Alman asumisen palvelukokonaisuus tarjoaa kiinteistövälittäjille kaikki digitaaliseen asuntokauppaan tarvittavat palvelut. Taustatiedot, asiakirjat ja kiinteistöjen kauppahinnat sekä karttapalvelu ovat saatavilla Alma Talentin tietopalveluista. Kohteita voi markkinoida Etuovi.comissa, huoneistokauppa hoituu KIVI-kiinteistövälitysjärjestelmän kautta DIAS Digitaalinen asuntokauppa -palvelussa ja kiinteistökauppa Kiinteistökaupan luonnostelupalvelussa.

Aiheeseen liittyvää