Laadukas B2B-päättäjädata

07.09.2023 13:07

B2B-päättäjien tavoittaminen koetaan usein aikaa vieväksi ja oikeiden päättäjien ja yhteystietojen löytäminen voi olla hankalaa. Alma auttaa löytämään nopeasti ajantasaiset päättäjätiedot, vastuualueet ja yhteystiedot.

Alman päättäjädata

18 000uutta päättäjää vuosittain
500päättäjän tiedot päivittyvät joka päivä
yli 280 000todellisen päättäjän tiedot ovat päivityksen piirissä

Päättäjätietoa saamme viranomaislähteistä, kuten kaupparekisteristä, josta esimerkiksi yritysten toimitusjohtajatiedot päivittyvät rekisteriimme päivittäin. Alman päättäjätiedosta tekee kuitenkin uniikkia Data Collection -tiimimme, joka kerää päättäjätietoa myös muista lähteistä.

Data Collection -tiimi vastaa päättäjädatan keräämisestä ja jalostamisesta. Tällä hetkellä tiimissä työskentelee tiedon keräämisen parissa seitsemän henkilöä. Tiimi kerää tietoa mm. yritysten kotisivuilta ja LinkedInista, jonka lisäksi he kontaktoivat yrityksiä puhelimitse. Soittamalla selvitetään tietojen paikkansa pitävyyttä ja saadaan tietoa myös pieniltä yrityksiltä, joilla ei ole omia verkkosivuja.

Soittamalla kartoitettaviin tietoihin kuuluu päättäjien vastuualueet, yhteystiedot, henkilöstömäärä, ketjutieto, osoite- ja kotisivutiedot, sekä tieto siitä, onko yritys tuonti- vai vientiyritys ja keskittyykö se yritys- vai kuluttaja-asiakkaisiin.

”Yritysten tietoja käydään läpi systemaattisetsi ja reagoimme nopeasti asiakkaiden palautteeseen, jos esimerkiksi pyydetään joidenkin tietojen päivittämistä”, kertoo tiimipäällikkö Marja Harb

Vuosittain lisätään jopa 18 000 uutta henkilötietoa

Koska tiedot vanhenevat nopeasti, on niiden jatkuva päivittäminen ja ajan tasalla pitäminen tärkeä osa Data Collection -tiimin työtä. Tietokannassamme päivittyy vuosittain noin 30 000 toimipistettä, jonka lisäksi järjestelmään päivitetään 18 000 uutta henkilötietoa ja passivoidaan 14 000 henkilötietoa.

Viimeisen vuoden aikana yli 20 henkilöä työllistävien yritysten päättäjistä 83 % on tarkistettu ja noin 70 % löytyy suora puhelinnumero.

Titteli ei aina kerro päättäjän vastuualueesta

Keräämme ja ylläpidämme tietoa myös päättäjien vastuualueista. Koska titteli ei aina kerro henkilön vastuista kovinkaan tarkasti, esim. projektipäällikkö voi olla vastuussa useasta eri asiasta, emme tukeudu pelkästään tittelitietoihin. Soittamalla olemme täysin perillä siitä, kuka yrityksessä vastaa oikeasti mistäkin ja voimme tarjota asiakkaillemme arvokasta dataa liiketoiminnan tueksi.

Järjestelmästämme löytyy jo yli 50 vastuualuetta, joten se antaa kattavan kuvan eri päätöksentekijöiden vastuista.

Tutustu päättäjädataa sisältäviin palveluihin:

kohderyhmähaku

Kohderyhmähaku - muodosta päättäjistä listoja markkinointia varten

Kohderyhmähaku on B2B-myynnin ja markkinoinnin ammattilaisille suunnattu työkalu, jonka avulla kohderyhmien suunnittelu, rajaus ja lataaminen on helppoa ja nopeaa. Kohderyhmähaku soveltuu tehokkaaseen myynnin ja markkinoinnin kohderyhmien suunnitteluun ja poimintaan telemarkkinointia tai suorapostituksia varten.

Analysaattori - yritysdata ja päättäjät samasta palvelusta

Analysaattorin kovinta ydintä on sieltä löytyvä data. Dataa kerätään useista eri tietolähteistä ja se koostetaan helposti tarkasteltavaan muotoon. Dataa myös jalostetaan esimerkiksi oikaistujen tilinpäätösten muodossa. Analysaattori soveltuu yritys- ja talousjohdolle sekä B2B-myyntiorganisaatiolle.

Tietohuoltoratkaisut - automatisoi asiakasrekisterin päivitys

Tietohuollolla tarkoitetaan CRM-järjestelmässä olevien asiakastietojen jatkuvaa, automaattista päivitystä. Tietohuollon avulla asiakasrekisterin päivitys, rikastaminen ja ylläpito on helppoa ja se auttaa säilyttämään asiakasrekisterin arvon.

Aiheeseen liittyvää