Liikevaihto piiloon bruttotulokseen – vaan kuinkas sitten kävikään?
Nykyisen kirjanpitolain mukaan mikro- ja pienyritysten ei tarvitse julkaista liikevaihtoaan ja osaa kulutiedoistaan, jos yritys raportoi bruttotuloksen. Toimintatapa voi kuitenkin aiheuttaa harmaita hiuksia. Puuttuvien liikevaihtotietojen takia yritys voi jäädä kilpailutuksen tai myönteistä julkisuutta tuovien yritysvertailujen ulkopuolelle. Vähintäänkin yritys saa huonomman luottoluokituksen, ja ulkopuolisen rahoituksen saaminen voi olla sille hankalampaa.
Vuodesta 2016 lähtien yhä suurempi osa kirjanpitovelvollisista saa esittää tuloslaskelmassaan liikevaihdon sijaan bruttotuloksen. Bruttotulos tarkoittaa, että yritys esittää tuloslaskelmassaan yhteenlaskettuna eränä liikevaihdon, valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutoksen, valmistuksen omaan käyttöön, liiketoiminnan muut tuotot sekä materiaalit ja palvelut. Näin yrityksen liikevaihto ja osa sen kulutiedoista ei tule julkiseksi.
Pien- ja mikroyritykset ovat saaneet raportoida bruttotuloksen liikevaihdon sijaan aiemminkin. Vuoden 2016 kirjanpitolain uudistus nosti kuitenkin merkittävästi pien- ja mikroyritysten määrittelyrajoja, ja mahdollisuus raportoida bruttotulos keräsi laajasti kiinnostusta.
Tänä päivänä arvostetaan avoimuutta
Yritys saattaa raportoida bruttotuloksen piilottaakseen kilpailijoiltaan tietoja liikevaihdostaan ja kulurakenteestaan. Toimintatavalla saattaa kuitenkin olla yllättäviä, kielteisiä seurauksia.
”Tilinpäätöksen tarkoitus on kertoa yrityksen tilasta eri sidosryhmille: esimerkiksi rahoittajille, asiakkaille, alihankkijoille ja työnhakijoille. Nykyaikana yrityksen sidosryhmät haluavat saada läpinäkyvää, vertailukelpoista tietoa yrityksistä. Tietojen piilottaminen bruttotulokseen sotii avoimuuden periaatetta vastaan”, Pitkänen sanoo.
Liikevaihto piiloon – rahoitus vaikeutuu
Liikevaihto on oleellinen perustieto, joka kertoo, minkä kokoinen yritys on. Monet muut yrityksen toiminnasta kertovat tunnusluvut suhteutetaan yrityksen liikevaihtoon. Puuttuvan liikevaihtotiedon takia yritys voi esimerkiksi jäädä kilpailutuksen ulkopuolelle.
”Jos yritys julkistaa tuloslaskelmassaan vain bruttotuloksen, ulkopuolinen ei pysty arvioimaan yrityksen toimintaa. Silloin on mahdotonta sanoa, kuinka laajaa yrityksen liiketoiminta on, onko toiminta kasvanut vai supistunut tai kuinka kannattavaa toiminta on”, Pitkänen muistuttaa.
”Kun tietoa liikevaihdosta ei ole, yritys saa automaattisesti huonomman luottoluokituksen tai sitä ei voida luokitella ollenkaan. Silloin yrityksen on vaikeampaa saada rahoitusta toiminnalleen.”
Menetätkö paikan yritysvertailuissa?
Bruttotulosta käyttävä yritys joutuu tekemään ylimääräistä työtä hakiessaan rahoitusta, kun sen täytyy toimittaa erikseen tiedot liikevaihdostaan rahoittajalle. Samalla myös rahoittajan on nähtävä ylimääräistä vaivaa, kun hän joutuu pyytämään erikseen puuttuvia tietoja. Lisäksi tällaiset liikevaihtoluvut eivät ole syntyneet osana normaalia tilintarkastusta, eli niihin ei voi täysin luottaa.
Tietojen piilottelun takia yritys saattaa myös menettää mahdollisuuden esiintyä edukseen erilaisissa yritysvertailuissa. Esimerkiksi Kauppalehden suosittu juttusarja Maakuntien Menestyjät perustuu tilinpäätöstietoihin. Liikevaihtonsa piilottava yritys ei pääse siihen mukaan.
Jotkut mikro- ja pienyritykset eivät tiedä, että niiden tilinpäätöksessä käytetään bruttotulosraportointia. Näissä tapauksissa kirjanpitäjä on päätynyt suppeampaan raportointiin, vaikka se voi kääntyä vastoin asiakkaan etua.
Mikä on mikro- ja pienyritys?
- Yritys on pienyritys, kun enintään yksi seuraavista ehdoista ylittyy: tase 6 miljoonaa euroa, liikevaihto 12 miljoonaa euroa, palveluksessa 50 henkilöä.
- Yritys on mikroyritys, kun enintään yksi seuraavista ehdoista ylittyy: tase 350 000 euroa, liikevaihto 700 000 euroa, palveluksessa keskimäärin 10 henkilöä.