Maineen vaikutus

Harva asia ratkaisee työyhteisössä yhtä paljon kuin maine. Se siivittää uralla eteenpäin, laajentaa verkostoja ja antaa uusia mahdollisuuksia. Hyvä maine on kuin ympärillä oleva positiivinen aura, ja tekee hyvämaineinen melkein mitä vain, se saa hänet näyttämään aina vain osaavammalta ja sopivammalta.

Sen sijaan huonomaineinen saa kantaakseen toisenlaisen taakan. Vaikka imago olisi syntynyt historian hämärässä ja ihan eri tehtävässä, se tuntuu estävän kaiken uuden. Huono maine leijuu ympärillä kuin sumuverho ja karkottaa ihmiset ja mahdollisuudet luotaan.

Olemme ikävän taitavia tuomitsemaan toisemme. Ja kun kehnon leiman on saanut, se pysyy, vaikka kukaan ei enää muistaisi, mistä se on syntynyt. Joku vain on edelleen hankala, pelottava, laiska tai yhteistyökyvytön, vaikka niistä ei olisi enää merkkiäkään. Sama ilmiö näkyy joskus esihenkilöpalautteissakin. Vaikka esihenkilö olisi muuttanut toimintaansa palautteiden mukaan (tiedottaa paremmin, on enemmän läsnä ja luottaa, antaa enemmän itsenäisyyttä), ei kuva ihmisestä muutu heti. Kun olemme tottuneet näkemään jonkun tietynlaisena, on vaikea tunnistaa (ja etenkin tunnustaa), että muutosta on tapahtunut.

Maine seuraa ihmistä sitkeästi. Se on hiljaista tietoa, joka on painunut organisaation muistiin. Maine tiivistää koetun tai tarkoitushakuisen tarinan teoista, puheista ja vuorovaikutustaidoista. Se on merkki, joka kertoo, kuinka muiden tulee suhtautua, mutta ei maine tietenkään aina ole täysin totta. Sitä ei vain tiedä, jos luottaa kollegoiden kertomaan enemmän kuin vaikutelmaan, jonka itse saa.

Puhe on perinteinen keino kasvattaa mainetta hyvässä ja pahassa. Puhutaan saavutuksista ja menetyksistä, lähentymisistä ja riidoista sekä oletetuista ja tiedossa olevista liittoutumista ja suunnitelmista. Tarinat voivat luoda sädekehän tapahtuman tai ihmisen ympärille, saada muut uskomaan jotain paikkansa pitämätöntä tai heittää epäilyksen varjon todellisen tai kuvitellun syyllisen päälle. Vaikka tekisi työtehtävässä parhaansa, muilla voi olla eri käsitys ja joskus tietoinenkin pyrkimys mustamaalata.

Esihenkilön tai johtajan maine ei synny vain siitä, mitä hän itse tekee, vaan siitä, millaiselta tiimi saa hänet näyttämään. Tiimin toiminta on kuin peili, joka heijastaa esihenkilön kuvan muille.

Muiden tekemä kiinnostaa ja kertojakin voi saada siitä ylimääräistä nostetta. Mutta puhe on myös tapa käyttää valtaa ja luoda ihmisestä halutunlainen kuva. Juuri koskaan kerrottu ei ole viatonta, vaan siihen on aina joku syy, kuten kasvattaa mainetta tai saada joku näyttämään erilaiselta, kuin hän todellisuudessa on.

Kollegoiden maine on myös keino saada käsitys omasta arvosta. Olenko samanlainen vai erilainen ja missä määrin? Onko toisella taitoja, joita itsekin haluaisin oppia, tai tapoja, joita en voi sietää? Kannattaako hakeutua seuraan vai pysytellä loitolla? Vaikka siitä ei pitäisi, harva pystyy olemaan vertailematta itseään muihin.

Työyhteisössä vertailu on sekä pahe että hyve. Hyötyä siitä on silloin, kun se kannustaa parempiin suorituksiin ja kehittymiseen. Haittaa siitä on silloin, kun alkaa pitää itseään vähäpätöisenä tai jotakuta niin pelottavan ylivertaisena, että yhteistyö kärsii. Pahimmillaan vertailu masentaa ja lamauttaa. Sitä paitsi, jos kaikki huomio työpaikalla on muissa, energia menee muuhun kuin työhön. Siitä ei oma maine ainakaan parane.

Eikä siitä, jos saa maineen työpaikan diktaattorina tai pahimpana pelurina. Työssä, jota tehdään oman persoonan kautta, imago nousee tulosten rinnalle tai jopa niiden edelle. Se näkyy myös työyhteisön sosiaalisella kartalla.

Sari Kuuselan ajatuksia vallasta ja sen käytöstä voi lukea lisää huhtikuussa 2025 ilmestyvästä kirjasta Ota valta haltuun – Vaikuttamisen taidot työyhteisössä (Alma Insights). Tämä artikkeli on muokattu katkelma kirjasta (s. 45–47).