Sähköinen esisopimus tuo turvaa niin ostajalle, myyjälle kuin välittäjälle
Alcovi LKV on Uudellamaalla toimiva yksityinen kolmen hengen välitysliike, jonka toiminnassa sähköiset palvelut ovat vahvasti mukana ja yritys tekeekin vuodessa useita sähköisiä esisopimuksia ja myös sähköistä kiinteistökauppaa käydään ahkerasti. Alcovin erityisosaamiseen kuuluvat uudiskohteet ja välitettäviä kohteita löytyy aina kerrostaloasunnoista omakotitalokiinteistöihin.
”Sähköisten palveluiden käyttöönotto tuli luontevasti mukaan toimintaa, kun mietittiin kuinka omaa toimintaa ja ajankäyttöä voidaan tehostaa. Se on ajallisesti nopeampaa, kun ei tarvitse lähteä fyysisesti pankkiin, johon aikaa uppoaa nopeasti pari kolme tuntia”, kertoo Alcovin toimitusjohtaja Matias Turpeinen.
Sähköisten palveluiden käyttö kiinteistönvälityksessä lähti liikkeelle ensin sähköisen esisopimuksen tekemisestä, jonka jälkeen myös sähköinen kaupankäynti todettiin käytännölliseksi. Esisopimuksen tekeminen on Turpeisen mukaan nyt jo itsestäänselvyys, sillä se tuo turvaa sekä ostajalle että myyjälle, kun kauppa saadaan juridisesti päteväksi.
”Käymme esisopimuksen teon läpi jo esittelyssä, jolloin siitä tulee luonteva osa ostoprosessia. Aina kun ostetaan jotain, on se riski, että tullaankin katumapäälle ja pelkästä ostotarjouksesta pääsee kiinteistökaupassa aika pienellä eroon”, toteaa Turpeinen.
Turpeinen nostaa esille esisopimuksen tuovan turvaa myös välittäjälle. Jos kauppa perutaankin ostotarjouksen jälkeen, ja tulevat näytöt on jo peruttu ja kohde poistettu myynnistä, aiheutuu välittäjälle turhaa työtä kohteen saamiseksi myyntiin uudelleen, joka olisi ollut helposti vältettävissä.
”En ymmärrä miksi sähköistä esisopimusta ei tehtäisi, kun se kerran on mahdollista. Olen todella ihmetellyt, miten esisopimusten määrä on niin alhainen”, sanoo Turpeinen.
Sähköinen esisopimus ei vaadi kaupanvahvistajaa
Kiinteistövaihdannan palvelussa (KVP) tehty esisopimus ei vaadi kaupanvahvistajaa, ja sen tekeminen on myös edullisempaa kuin kaupanvahvistajan käyttäminen. Suurin säästö tulee kuitenkin ajassa. Sähköisen esisopimuksen voi tehdä heti tarjouksen jälkeen, eikä fyysistä tapaamista kaupanvahvistajan kanssa tarvitse sopia.
”Kaikki jotka tekevät paljon kauppaa tietävät, että aika on rajallista. Sähköisen esisopimuksen isoimpia etuja ovat juuri ajansäästö ja helppous, ja tietysti se on myös ostajan näkökulmasta edullisempaa”, toteaa Turpeinen ja jatkaa:
”En voisi enää kuvitella tilannetta, että ei tehtäisi sähköistä esisopimusta tai kiinteistökauppaa, se on mielestäni selkeä homma. Järjestelmät siihen ovat jo nyt toimivat ja kehittyvät jatkuvasti, jolloin kaupankäyntikin helpottuu entisestään.”