Apu­lai­soi­keus­kans­le­ri: Hallinto-oikeuden menettely viranomaisen ohjeistamisessa

30.09.2024 15:56

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti Turun hallinto-oikeuden huomiota asianmukaisen, tasapuolisen ja sujuvan aineellisen prosessinjohdon edellyttämiin vaatimuksiin.

Virallisperiaatteen mukaan hallintotuomioistuimella on tietynasteinen, tapauskohtaisesti määräytyvä selvittämisvelvollisuus asiassa. Tähän ei kuitenkaan kuulu neuvoa päätöksen tehnyttä viranomaista, miten se voisi hallintomenettelyssä itseoikaisua käyttäen korjata valituksenalaista päätöstä. Hallintotuomioistuimelle ei ole myöskään säädetty yleistä toimivaltaa hallintomenettelyyn liittyvän neuvonnan antamiseen muille viranomaisille. 

Hallinto-oikeus oli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille osoittamissaan lausuntopyynnöissä toistuvasti todennut, että Tukesilla on mahdollisuus hallintolain perusteella antaa asiassa uusi päätös. Apulaisoikeuskansleri arvioi tämän poikkeavan hallintotuomioistuimen tavanomaisesta tavasta pyytää lausuntoa ja ylittävän hallinto-oikeuden toimivallan antaa neuvontaa viranomaiselle. Menettely oli päätöksen tehneeseen viranomaiseen nähden erityisen johdattelevaa ja antoi sellaisen vaikutelman, että hallinto-oikeuden näkemyksen mukaan viranomaisen tulisi tässä asiassa tehdä hallintolain mukainen itseoikaisupäätös.

Lähde: oikeuskanslerinviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää