Ari-Pekka Koivisto on ollut 32 vuotta rosvojen perässä: ”Aloitin 90-luvun alussa apu­lais­ni­mis­mie­he­nä, ja nyt palaan juurilleni”

Kuva: Hille Puusaari / oikeusministeriö

Elokuussa 2011 poistuin Valtakunnansyyttäjänvirastosta 18 vuoden syyttäjäuran jälkeen. Menin Rajavartiolaitoksen esikuntaan osastopäälliköksi, enkä ollut palaamassa takaisin Syyttäjälaitokseen. En ollut loppuunpalanut, mutta mitta alkoi olla täynnä. Työtehtävät VKSV:ssä olivat olleet laajoja ja raskaita muuan muassa Aarnio-tutkintaa, Suomen suurimman konkurssipesän eli Haka-konkurssin hoitamista ja Patrian lahjusoikeudenkäynti.

Halusin pois oravanpyörästä ja uuden alun uralleni. Niinpä siirryin rajaesikuntaan, jossa olinkin sitten 8,5 vuotta. Huomasin kuitenkin vanhan suolan janottavan, ja hain kaksi kertaa apulaisvaltakunnansyyttäjäksi. Niillä kerroilla jäin kakkoseksi. Olen puolitosissani todennut, että olen uhrannut miehuuteni parhaimmat vuodet syyttäjälaitokselle, mutta fakta on se, että kaipuu takaisin mielenkiintoisiin tehtäviin oli voimakas. Rikosvastuun toteuttamisen kenttä on niin monipuolinen, että se vetää kaltaistani juristia puoleensa.

Aloitin 2020 oikeusministeriön osastopäällikkönä ja ylijohtajana ja sain tehtäväksi Syyttäjälaitoksen tulosohjauksen. Se on tarkoittanut laitoksen toimintaedellytysten turvaamista sekä ison tilannekuvan haltuunottoa. Olen ylätason tarkastelija ja valtakunnansyyttäjän ja apulaisvaltakunnansyyttäjän läheinen yhteistyökumppani.

Ja kun nykyisen valtakunnansyyttäjän Raija Toiviaisen eläköityminen lähestyi, minulle alkoi tulla Syyttäjälaitoksesta suoria toiveita siitä, että hakisin valtakunnansyyttäjäksi. Lisäksi tärkeiden sidosryhmien merkittävät edustajat esittivät saman toiveen. Eihän siinä ollut vaihtoehtoja. Koin tehtävään hakemisen myös velvollisuudekseni isänmaata kohtaan. 32 vuotta juristin töitä valtiolle ja repusta löytyy erittäin monipuolinen kokemus rikos- ja rikosprosessioikeudesta sekä 11 vuoden kokemus ihmisten johtamisesta.

Nykyiseen tehtävääni ministeriössä kuuluvat lainsäädäntö, tulosohjaus, strategiat ja kansainväliset asiat. Nyt kun palaan syyttäjälaitokseen, liikun kohti reaaliaikaista, monipuolista ja jatkuvasti kehittyvää toimintaympäristöä. Se tulee olemaan selkein muutos. Saan yksittäisen osaston sijaan johdettavakseni koko laitoksen eli lähes 600 virkamiestä ja yli 400 ratkaisutoiminnassaan itsenäistä syyttäjää.

Tuleva työ edellyttää, että minun pitää nopeasti hankkia kokonaisvaltainen tilannekuva laitoksesta: miten meillä menee ja miten me jaksamme? Tunnistan hyvin tilanteen, jossa töitä on paljon ja resursseja vähän. Erityisesti nykyään syyttäjää revitään joka puolelle: esitutkintayhteistyön, syyteharkinnan, pääkäsittelyjen ja valitusten lisäksi pitäisi vielä kouluttautua ja kouluttaa. Verrattuna esimerkiksi käräjätuomarin työhön erilaisia lähtöjä on enemmän. Syyttäjän työn hoitaminen tyylikkäästi on melkoista taiteilua kalenterin kanssa.

Vuonna 2019 Syyttäjälaitos muutettiin yhdeksi virastoksi, joten haluan jatkaa ja edistää valtakunnallisen yhdenmukaisuuden, jatkuvuuden ja ennustettavan syyttäjätoiminnan kehittämistä koko valtakunnassa. Se on tärkeä asia.

Kaikki oikeudenhoitoon liittyvät viranomaiset kamppailevat osaavista ihmisistä. Hyvästä työnantajakuvasta ja -todellisuudesta on huolehdittava. Syyttäjälaitoksen täytyy olla hyvä ja kiehtova työnantaja, jotta se pystyy pitämään kiinni henkilökunnastaan – ja erityisesti saa uutta väkeä rekrytoitua. Kilpailu osaavista ihmisistä on kovaa, ja jos töitä on liikaa, nämä osaavat ihmiset äänestävät jaloillaan.

1994 Lähdin 30-vuotiaana YK:n rauhanturvaajaksi ja sotilaslakimieheksi suomalaiseen pataljoonaan Libanoniin. Meitä oli siellä noin 500. Sain silloin myös majurin napit kaulaan. Opin kaksi asiaa tuon YK-vuoden aikana. Ensinnäkin pärjäämme hyvin kriisiytyneessä maassa, koska suomalaisilla on hyvä tilanneäly ja yhteistyökyky sekä keskenään että toisten kanssa. Ja toiseksi, ettei minusta ole kansainvälisiin tehtäviin, koska jo puolen vuoden jälkeen koti-ikävä oli hirveä.

2003 Minut valittiin 38-vuotiaana valtionsyyttäjäksi. Se tuntui hienolta. Pääsin hyvin vastuullisiin tehtäviin Valtakunnansyyttäjänvirastoon. Tunnistin nopeasti oman osaamiseni tason – ja samalla myös lukuisat kehityskohteet. Kokeneiden kollegoiden seurassa syntyi kunnioittava nöyryys ja into oppia. Valtakunnansyyttäjänä haluan ottaa ”esikuntaani” kaiken ikäisiä ja tyyppisiä ihmisiä.

2020 Ehdin olla oikeusministeriössä osastopäällikkönä ja ylijohtajana pari kuukautta ennen kuin korona iski ja kaikki häipyivät etätöihin. Sotilaskoulutusta saaneena ymmärsin, ettei hyvää kriisiä kannata haaskata vaan kaikesta pitää oppia jotain. Myös poikkeusoloissa oikeusministeriön huippuasiantuntijoita voi johtaa ja heille jaettu itsenäinen vastuu on kantanut pitkälle. Tulokset ovat olleet hienoja ja olemme saaneet hallitusohjelmaan liittyviä laki- ja muita hankkeita erinomaisesti päätökseen.

Syntymävuosi: 1964
Perhe: Puoliso Rita
Tutkinnot ja arvonimet: OTK, VT
Yliopisto ja valmistumisvuosi: Helsingin yliopisto 1990
Lempioikeudenala: Rikosoikeus, mutta lempilakini on kyllä Laki järjenkäytöstä heinänteossa.
Guru: En perusta guruista, mutta arvostan hyviä ja selkeitä puhujia, jollainen on esimerkiksi emeritus arkkipiispa Kari Mäkinen.
Jos ei olisi juristi, olisi: Metsänhoitaja tai sotilas
Motto: Asioilla on taipumus järjestyä parhain päin.

Suosittelen
Kirja: Robertson Daviesin tuotanto ja erityisesti teokset Viides rooli ja Mikä verissä on.
Laulu: Bridge over troubled water, Simon and Garfunkel
Laji: Lumen aikaan murtomaahiihto ja muuna aikana suunnistus.
Kuvataiteen teos: Reijo Raekallio: Venyttelevä virkamies