Asumisen sel­vi­tys­ryh­mäl­tä ke­hit­tä­mi­seh­do­tuk­sia asun­to­po­liit­tis­ten tavoitteiden edistämiseksi

Selvitysryhmä tunnisti ongelmia valtion tukeman asuntotuotannon rahoituksessa ja sen kyvyssä tasata suhdanteita. Segregaation ehkäisemiseksi ryhmä kohdentaisi ARA-tuotantoa osin eri tavoin ja ehdottaa korkotukilainoituksen kehittämistä markkinaehtoisuuden ja kilpailun varmistamiseksi.

Selvitysryhmän mukaan ara-järjestelmällä on tärkeä paikkansa osana asumisen tukijärjestelmää, mutta järjestelmän toimivuutta on syytä parantaa monin tavoin. Työryhmä esittää rahoitusjärjestelmän kehittämistä niin, että valtion tuessa ja asuntokohteissa säilytettäisiin mahdollisuus joustavuuteen sen sijaan, että yksittäisten asuntokohteiden tilanne lukitaan niiden koko elinkaaren ajaksi. Konkreettisena ehdotuksena nykyisen 40 vuoden korkotuen mallissa työryhmä ehdottaa laina-ajan ja muiden lainaehtojen vapaata neuvottelua lainanantajan ja velallisen välillä sekä tukien ja niitä vastaavien rajoitusten uudelleentarkastelua esimerkiksi kymmenen vuoden välein. 

Selvitysryhmä pitää segregaation torjuntaa yhtenä asumisen julkisen tuen keskeisenä tehtävänä ja ehdottaa uusia toimia, joilla segregaatiokehitystä pystytään hallitsemaan. Yhtenä esimerkkinä voivat olla asuintalot, joissa olisi suunnitelmallisesti sekoitettu vuokra- ja omistusasuntoja niin, että julkisella tuella hankittaisiin yksittäisiä vuokra-asuntoja olemassa olevasta asuntokannasta. Valtion tuki tällaisten "sekatalojen" luomiseen olisi esimerkiksi kunnallisille vuokrataloyhtiöille myönnettävää hankintatukea korkotuen tai avustusten muodossa. Aralla pitäisi olla nykyistä selkeämmin ohjaava rooli segregaatiotilanteen seuraamisessa ja etenkin julkisesti tuetun asuntotuotannon sijoittelussa.

Selvitysryhmän mukaan asukasvalinta on tärkeä keino ohjata vuokra-asuntojen kohdentumista, ja kohdentamisen tehostamista on syytä tehdä hyvin harkitusti. Selvitysryhmä ei pidä perusteltuna määräaikaisiin vuokrasopimuksiin siirtymistä, mutta suhtautuu periaatteessa positiivisesti vuokrien porrastamiseen tulojen mukaan, varsinkin korkeimmissa tuloluokissa. Ara-tuotannolle on asetettu myös tehtävä asuinrakentamisen suhdanteiden tasaajana. Jatkossa onkin tärkeää varmistaa, että korkeasuhdanteessa ara-tuotantoa pystytään joustavasti lykkäämään siten, että ara-rakentamisen absoluuttinen määrä vähenee. 

Valtion lisäksi myös kunnat tukevat asumista esimerkiksi myöntämällä markkinahintaa edullisempia tonttivuokria. Kunnat vaikuttavat kaavoitus- ja rakennuslupakäytäntöjen kautta asuinrakentamisen kustannuksiin vapaarahoitteisessa ja tuetussa tuotannossa, jossa nämä vaikuttavat suoraan omakustannusvuokriin. Tutkittua tietoa muun kuin valtion suoran tuen kustannuksista on vähän, mutta selvityksessä arvioidaan, että jatkuva tuki 2020-luvulla tehtyjen päätösten hankkeille keskittyy suuriin kaupunkeihin. Suurien kaupunkien tonttivuokratuki on noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. 

Raportti arvioi myös julkisen asuntotuotannon valtiolle kohdistamia riskejä, joista merkittävimpiä ovat korko- ja takausvastuuriskit. Korkotukea maksettiin Valtion asuntorahaston varoista vuonna 2022 noin 1,8 miljoonaa euroa, ja arvio vuoden 2023 korkotukimaksuista on noin 87 miljoonaa euroa. Jos nykyinen lainakanta lasketaan 5 prosentin korkotasolla, valtiolle realisoituvat korkotukimaksut olisivat noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Takausvastuuriskin realisoitumisen todennäköisyys arvioidaan pieneksi, mutta yksittäiset summat voivat toteutuessaan olla merkittäviä. 

"Pitkäjänteisyys ja ennustettavuuden lisääminen tulisi olla keskeinen asuntopolitiikan väline. Yksi hallituskausi on lyhyt aika tarkastella muutoksia ja arvioida niiden vaikutusta. Meillä vallitsee jo yhteisymmärrys monista tavoitteista. Varmin tapa saada aikaan kestäviä julkisten menojen säästöjä olisi valita tavoitteiden saavuttamiseksi kustannustehokkaat keinot tutkimustiedon pohjalta”, sanoo työryhmän puheenjohtaja Markus Lahtinen. 

”Ryhmän tunnistamat päätavoitteet valtion tukemalle asuntotuotannolle vastaavat omaa ajatteluani. Valtion tukeman asuntotuotannon tärkein tehtävä on asuntojen tarjoaminen niille ryhmille, joille asunnon löytäminen markkinoilta on vaikeaa – erityisryhmät, pienituloisimmat ihmiset ja eri syistä asuntomarkkinoilla syrjityt ryhmät. Segregaation torjunnassa on oltava erityisen tarkkana ja – kuten raportti toteaa – ara-asuntotuotanto voi joko hillitä tai kiihdyttää segregaatiota. Kolmas ja erityisen ajankohtainen rooli on valtion tukeman asuntotuotannon merkitys suhdanteiden tasaajana. Tässä tehtävässä ei ole onnistuttu viime vuosina, kuten selvitysryhmän raportistakin ilmenee”, ministeri Kai Mykkänen toteaa. 

Selvitysryhmän puheenjohtajana toimi kauppatieteiden tohtori Markus Lahtinen. Muita jäseniä olivat valtiotieteiden tohtori Essi Eerola, tekniikan tohtori Matti Kuronen ja sosiologian professori Hannu Ruonavaara. Ryhmää tuki ympäristöministeriön virkakunnasta koostuva sihteeristö: erityisasiantuntija Mikko Friipyöli, lainsäädäntöneuvos Anu Karjalainen ja johtava asiantuntija Eeva Alho. Työssä on kuultu laajasti rakennus- ja asuntoalan toimijoita, kuntakenttää ja muita sidosryhmiä.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote.