Euroopan ih­mi­soi­keus­tuo­miois­tui­men tuomio henkilötietojen käsittelyä koskevassa asiassa

Tapauksessa tietosuojalautakunta oli vuonna 2013 antamassaan päätöksessä kieltänyt valittajana ollutta uskonnollista yhdyskuntaa keräämästä tai käsittelemästä henkilötietoja ovelta ovelle tapahtuvassa saarnaamistyössä ilman, että henkilötietolain edellytykset ja ehdot täyttyivät. 

Valittajayhteisö valitti asiassa hallinto-oikeuteen, joka kumosi lautakunnan päätöksen. 

Tietosuojavaltuutettu valitti asiassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus pyysi asiassa ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta, joka katsoi, että valittajayhteisöä oli pidettävä rekisterinpitäjänä ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä tapahtuvan henkilötietojen keräämisen osalta. Toiminnassa oli noudatettava henkilötietojen suojaa koskevia unionin oikeuden sääntöjä. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen todeten, että tietosuojalautakunnan päätös oli saatettava voimaan.

Valituksessaan EIT:lle valittajayhteisö katsoi, että EIS 6 (oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin), 8 (oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta), 9 (ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus), 10 (sananvapaus) ja 14 (syrjinnän kielto) artiklaa sekä 12. pöytäkirjan 1 artiklaa (kaikkinaisen syrjinnän kielto) oli loukattu, kun asiassa ei järjestetty suullista käsittelyä ja kun valittajayhteisöä oli kielletty ottamasta muistiinpanoja henkilökohtaiseen käyttöön ovelta ovelle -saarnaamistyössä ilman asianomaisten henkilöiden nimenomaista suostumusta. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi EIS 6 artiklan osalta, ettei tapauksen ratkaisevista tosiseikoista ollut erimielisyyttä eivätkä ne edellyttäneet suullisen käsittelyn toimittamista. EIT katsoi, että asian oikeudellinen kysymys ei myöskään vaatinut suullista käsittelyä ja että valittajayhteisön oli mahdollista esittää perustelunsa tehokkaasti kirjallisessa menettelyssä. Suullisen käsittelyn toimittamatta jättäminen oli oikeutettua.

EIS 9 artiklan osalta EIT katsoi asiassa olevan kyse ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauden sekä yksityis- ja perhe-elämän kunnioituksen välisestä tasapainosta. EIT oli korkeimman hallinto-oikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että rekisteröityjen henkilöiden on kohtuullista edellyttää yksityisyyttä, kun henkilötietoja ja arkaluontoista tietoa kerätään ja käsitellään ovelta ovelle -saarnaamistyössä. EIT piti rekisteröidyn henkilön suostumusta koskevaa vaatimusta asiaankuuluvana ja välttämättömänä suojakeinona välttää tietojen ilmaiseminen EIS 8 artiklan vastaisesti. EIT ei nähnyt, miten suostumuksen pyytäminen voisi haitata valittajayhteisön uskonnonvapauden perusolemusta. EIT katsoi, että kansallisten tuomioistuinten perustelut olivat sekä merkityksellisiä että riittäviä osoittamaan, että valittajayhteisön oikeuksiin puuttuminen oli välttämätöntä. Viranomaiset olivat toimineet valtion harkintamarginaalin puitteissa oikeudenmukaisen tasapainon saavuttamiseksi eri intressien kesken.

Lähde: ulkoministeriön tiedote.