Jää­kiek­ko­seu­ro­jen pitää miettiä oman tekemisensä tasoa

AJAUDUIN KÄRPPIEN PARIIN vuonna 2002, kun laadin toimeksiannosta Kärppä-Säätiön säännöt. Kärpät perustivat aikoinaan säätiön, joka omistaa tällä hetkellä noin 78 prosenttia Oulun Kärpät osakeyhtiöstä. Uin mukaan organisaatioon tavallaan sattuman kautta. Siitä lähtien olen ollut mukana toiminnassa, ja 2004 minut valittiin säätiön asiamieheksi. Vuonna 2009 siirryin osakeyhtiön hallituksen sihteeriksi ja 2018 minusta tuli yhtiön hallituksen jäsen.

Itse en ole pelannut jääkiekkoa. Minun laji oli jalkapallo ja pelasin kaikki juniori-ikäluokat läpi. Tietysti oululaisena pitää seurata jääkiekkoa, koska se on ollut pitkään Oulussa ainoa pysyvä pääsarjalaji. En ole paljasjalkainen, mutta olen asunut täällä jo 70-luvulta asti, joten koen itseni oululaiseksi.

JURISTIN KOULUTUKSESTA ON HYÖTYÄ urheiluhallinnoinnissa, koska hallitustyöskentelyssä pitää ymmärtää osakeyhtiölain määräykset. Osakeyhtiön hallitus on vastuussa muun muassa kirjanpidosta ja yhtiön taloudenpidosta. Teen myös paljon sopimuksiin liittyviä töitä Kärpille ja pyrin varmistamaan, että kaikki menee oikein. Konserni on iso, joten työoikeuden osaamisesta on paljon hyötyä konsultoinnissa. Urheilu on osa yhteiskunnan toimintaa ja siihen kuuluu kaikki se, mikä kuuluu normaaliin yrityselämään ja työelämään. Haluamme Oulussa huolehtia myös junioritoiminnasta.

HAAVEILIN NUORESTA ASTI siitä, että minusta tulisi tuomari. Se kutsumus muuttui, kun valmistuin laman aikoihin 1993. Työpaikat olivat hakusessa, vaikka pääsinkin tekemään töitä neljään eri käräjäoikeuteen. Vähitellen tie vei asianajopuolelle, ja näitä töitä olen tehnyt koko 2000-luvun. Minulla on yhden miehen toimisto ja leipätyötäni ovat riita- sekä rikosoikeudenkäynnit.

Kärpissä pyrimme tekemään asiat oikein ja kunnolla niin, etteivät ne päädy oikeudenkäynteihin. Mieleen on kuitenkin jäänyt esimerkiksi Jere Karalahden tapaus vuodelta 2007. Hänet haettiin pois kesken harjoitusten poliisin toimesta. Siitä alkoi yhdenlainen saaga ja lopulta työsuhde päätettiin. Oman mielenkiintoisen lisänsä tuo sisäpiiritieto siitä, mitä joukkueessa tapahtuu, ja kyllähän minua on aina kiinnostanut urheilumaailma. Menestyminen on mukavaa ja sitä Kärpillä on riittänyt 2000-luvulla, mutta urheiluun kuuluu myös häviäminen ja välivaiheet. Viime kauden jälkeen tuli kovaakin palautetta, ja myös hallitukseen kohdistui painetta. Kritiikkiä pitää pystyä ilmaisemaan ja ottamaan vastaan.

SM-LIIGASSA TYÖHÖNI KUULUU hallituksen kanssa kokoustaminen. Kokoukset eivät puuduta, mutta tietysti ne vievät aikaa asianajotyöstä, joten joskus iltoja pitää venyttää. Tavallisesti riittää yksi kokouskerta kuukaudessa, mutta välillä tarvitaan useampia. Sen lisäksi erilaisissa ryhmissä työskentely ottaa myös oman aikansa. Nyt on käsitelty paljon sarjajärjestelmän avausta eli avataanko liiga vai ei, ja mitä vaihtoehtoja on. Liigahan on ollut kymmenen vuotta suljettuna. Edellisessä yhtiökokouksessa päädyttiin ratkaisuun, että liiga avataan ja karsinnat ovat edessä 2025.

NÄEN SUOMALAISEN JÄÄKIEKON tulevaisuuden oikein hyvänä. Kyse on seuratuimmasta joukkuelajista Suomessa, ja kaikki seurat tekevät kovasti työtä pitääkseen tason hyvänä ja parantaakseen sitä. Liiketoimintapuolella on silti haasteita. Osa seuroista voi hyvin, mutta toisilla on vaikeampaa. Karsintojen tuleminen panee liiga- ja mestisseuroja miettimään oman tekemisensä tasoa ja mistä positiivista taloudellista tulosta voisi tehdä – muualtakin kuin kiekon parista. Parempi taloudellinen menestys vaatii liiketoiminnan levittämistä laajemmalle, ja siksi Kärppien toimintaan kuuluu muun muassa festivaaleja ja ravintolatoimintaa.

Kuka? Pasi Hagman

Syntymävuosi:1966

Tutkinnot ja arvonimet: Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari

Yliopisto ja valmistumisvuosi: Lapin yliopisto, 1993

Lempioikeudenala: Urheiluoikeus

Jos ei olisi juristi, olisi: Kalastaja

Motto: Kaikki selviää aikanaan.

Suosittelen

Kirja: Jarkko Sipilän Takamäki-dekkarit

Elokuva: Kummisetä trilogia

Laulu: Sweet Caroline, Neil Diamond

Urheilulaji: Jääkiekko

Kuvataiteen teos: Poika ja varis, Akseli Gallen-Kallela