Kaiken oi­keus­tie­teel­li­sen pääsykokeessa tarvittavan tiedon voi oppia

HALUSIN JURISTIKSI JO NUORENA, mutta ensin päädyin tekemään liikunnanopettajan töitä viisi vuotta 1990-luvun alussa. Se oli tärkeä sivupolku urallani, koska opin paljon pedagogiikasta. Myös taide veti puoleensa, ja pyrinkin sekä teatterikorkeakouluun että Lahden muotoiluinstituuttiin, mutten päässyt. Rovaniemelle olisin päässyt opiskelemaan teollista muotoilua, mutten halunnut lähteä niin kauas. Lopulta minulla meni taideopintojen suhteen pupu pöksyyn. En kokenut olevani tarpeeksi hyvä. 90-luvun laman myötä hylkäsin myös ajatuksen arkkitehdiksi opiskelemisesta.

Kaiken etsimisen jälkeen tein lopulta aika turvallisen ja konservatiivisen uravalinnan. Juristin koulutus oli yleispätevä. Se toimii missä tahansa, eikä tarvitse heti päättää mitä isona tekee. Samalla koin – vähän kliseisesti kylläkin – halua edistää oikeudenmukaisuutta ja perustella paremmin omia näkemyksiä. Liikunnanopettajan työn ohella olin tehnyt jengityötä Helsingin kaupungille, joten aivan erityisesti minua kiinnosti nuorisorikollisuus: miksi nuoret tekevät rikoksia, miksi yhteiskunnassa on rikollisuutta ja miten sitä ehkäistäisiin? Oikeudenaloja miettiessäni olin jopa sanonut ystävilleni, että vihoviimeiseksi minua kiinnostaa joku vero-oikeus. No, tässä sitä ollaan.

OLIN ITSEKIN HYVIN TYYPILLINEN oikeustieteelliseen hakeva ihminen, joten pystyn samastumaan pääsykoevalmennuskurssille osallistuviin. Tiedän, mitä heillä on edessä ja mitä he ovat jo kokeilleet. Armeijan aikoihin olin silmäillyt valintakoekirjoja. Ensimmäisen kerran kävin klassisesti ”vähän katsomassa” pääsykoetta. Seuraavana vuonna sain luettua jo paremmin, mutta jäin ontuvan vastaustekniikan takia 2,5 pisteen päähän rajasta. Kolmannella kerralla onnistuin.

Opiskelijana etsin valtionhallinnon harjoittelupaikkoja, joita yliopisto ja valtion eri laitokset tarjosivat opiskelijoille. Työskentelin ensimmäisenä kesänä verohallinnossa ja hoidin verorikos-, veroperintä- ja konkurssiasioita eli edustin valtiota eri oikeusasteissa. Seuraavana kesänä pääsin verotoimistoon tekemään verotustyötä, ja samana syksynä pääsin Helsingin verotoimistoon yritysverotuksen puolelle. Samana vuonna aloitin graduni. Laiskana ihmisenä päätin tehdä sen vero-oikeudesta, koska olin käyttänyt siihen paljon aikaa.

Helsinkiin perustettiin vuonna 1999 yritysverotoimisto ja sain sieltä asiantuntijan paikan. Olin ensimmäinen oikeustieteen ylioppilaana nimitetty asiantuntija. Osastopäällikkö vannotti, että ”nyt Ilkka varmasti valmistut”. En siis todellakaan tehnyt mitään valintaa vaan ajauduin vero-oikeuden pariin. Tykkäsin tehdä töitä valtiolle. Olin puolueeton viranomainen, joka sai pohtia tapauksia useilta eri kanteilta. Samasta syystä olin verotuksen oikaisulautakunnan jäsenenä kymmenen vuotta ja puheenjohtajana viisi vuotta.

PEDAGOGIIKKA JA KANNUSTAMINEN ovat minussa sisäänrakennettuja ominaisuuksia. Se kirkastui hyvin liikunnanopettajana. Kun esimerkiksi opettaa uimataidotonta lasta uimaan, on todellakin pantava itsensä likoon. Ja onnistuminen siinä tuntuu valtavan hyvältä. Samoin juridiikan opettaminen ja oivalluksen näkeminen opiskelijan kasvoilla tuottaa kiksejä.

Ensimmäisen kerran toimin pääsykoevalmentajana oikeustieteen ylioppilaana 1996. Tampereella suunniteltu valmennuskurssi peruuntui, joten Pykälä ry:ltä kysyttiin, voisiko se järjestää sen. Olin tuolloin Pykälä ry:n taloudenhoitaja, joten suostuin yhdeksi valmentajaksi. Opetin muun muassa luku- ja vastaustekniikkaa sekä siviilioikeutta. Silloin mentiin vielä vanhan mallin mukaan ja luetutettiin Johdatus Suomen oikeusjärjestelmään -kirjoja. Opettaminen oli helppoa, koska olin itse pari vuotta aiemmin tankannut samaa tekstiä. Siitä lähtien olen ollut joka kevät opettamassa.

2000-LUVUN AIKANA PÄÄSYKOKEESSA on tapahtunut muutoksia, joten monet juristivanhemmat voivat kannustaa jälkikasvuaan väärään suuntaan. Oikeustieteelliseen tiedekuntaan hakeminen on nyt ihan toista kuin 90-luvulla. Siksi ensimmäinen neuvoni onkin vanhemmille: älkää puuttuko liikaa valmistautuvan nuoren tekemiseen, koska todennäköisesti tietonne ovat vanhentuneet. Kannustus ja tuki ovat toki aina tärkeitä.

Ennen pääsykokeisiin valmistautuminen oli maratonjuoksu, nyt se on satasen aidat. Vanhan pääsykoejärjestelmän aikana luettavaa oli 800–900 sivua ja lukuaikaa noin puoli vuotta. Nykyään oikeudenalat julkaistaan tiedekunnan päätöksestä vasta ylioppilaskirjoitusten päätyttyä eli huhtikuun puolivälin jälkeen. Luettavaa on noin 300 sivua, ja pääsykoe pidetään kuukauden päästä. Nykyään valintakoekirjat pyritään valitsemaan niin, että ne ovat noin satasivuisia perusteoksia, jotka tukevat myöhempää opiskelua. Aina tässä ei ole onnistuttu. Mitä vaikeampia tekstit ovat, sitä enemmän valmennuskurssista on hyötyä.

Myös kokeen rakenne on muuttunut. Aineistotehtävät testaavat, miten hyvin kokelas toimii aikapaineessa ja kuinka kyvykäs hän on lukemaan lakitekstiä sekä hahmottamaan kokonaisuuksia. Jo 90-luvun lopussa käyttöön otettujen monivalintatehtävien merkitys on korostunut olennaisella tavalla. Nyt neljä tehtävää kahdeksasta on monivalintatehtäviä, jotka tarkastetaan koneellisesti. Monivalintatehtävät toimivat karsintana: niissä pitää pärjätä riittävän hyvin päästäkseen toiseen vaiheeseen, jossa myös kirjoitustehtävät tarkastetaan.

Opiskelijan ja yhteiskunnan näkökulmasta ajateltuna on paljon järkevämpää, että jokainen käyttää lukemiseen kuukauden eikä puolta vuotta. Uusi malli on myös oikeudenmukaisempi ja tasoittaa tietä myös abiturienteille. Tietysti kuukausi voi tuntua hektiseltä ja olla aika stressaavaa aikaa. Ja ikävä tosiasia on, ettei tuon kuukauden aikana saisi tapahtua kovin paljon mitään muuta. Jo viikon kestävä flunssa parisuhteen kariutumisesta puhumattakaan voi sotkea keskittymistä liikaa.

VALMENNUSKURSSEILLA OPETAN, mitkä ovat tiedekunnan klassisia tapoja yrittää hämätä pääsykokelasta monivalintatehtävissä. Samat asiat kerron myös kirjassani. Hakijan pitää pystyä osoittamaan osaamisensa niissä, jotta saa kaikki tehtävänsä tarkastukseen. Toisille se on hyvin stressaavaa ja vaatii paljon harjoittelua. Esittelen kirjassani myös tyypillisiä aineistotehtävissä olleita lain oikeudenaloja, kuten rikoslaki sekä niitä oikeudenaloja, joita esiintyy valintakoekirjoissa, kuten esimerkiksi hallinto- tai velvoiteoikeus. 

Oikotie oikikseen auttaa miettimään oppimisen tapoja eli mikä on itselle tehokkainta ja mikä ei. Kirja auttaa treenaamaan juridisen tekstin lukemista ja valmistaa kokelasta erilaisiin pääsykokeissa käytettyihin kysymystyyppeihin. Oikeustieteellisen pääsykokeessa vastaustekniikka on ihan oma juttunsa, joten vastaustekniikan treenaaminen etukäteen tarjoaa huikean etulyöntiaseman. Siitäkin minulla on kokemusta. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen kuvittelin, että osaanhan minä kirjoittaa, mutta ei se mennyt niin. Oma tekniikkani ja ajanhallinta pettivät ja jäin 2,5 pisteen päähän. Seuraavia kokeita varten hankin valmennuskurssin ja se vei minut sisään.

Hakemisessa tärkeintä on silti motivaatio. Jos todella haluaa jotain, se on mahdollista saavuttaa. Toinen asia on jaksaa intensiivinen kuukausi ennen pääsykokeita. Sitä varten pitää tehdä töitä etukäteen ja harjoittaa omaa keskittymiskykyä. Kun pääsykoekirjat julkaistaan, haaveilulle ei ole enää aikaa. On tiedettävä heti ja täsmälleen, mitä pitää tehdä. Oikeustieteellisen pääsykokeessa parasta on, että kaiken sen, mitä kokeessa kysytään, voi oppia. Eli jos tosissasi haluat juristiksi, tehdään yhdessä unelmistasi totta.

Kuka? Ilkka Lahti

Syntymävuosi: 1969

Perhe: perheetön

Tutkinnot ja arvonimet: OTK/OTM

Yliopisto ja valmistumisvuosi: Helsingin yliopisto 2003

Lempioikeudenala: rikosoikeus

Guru: omat vanhemmat

Jos ei olisi juristi, olisi: arkkitehti

Motto: Muista haaveilla, niistä tulee unelmia, jotka voi sitten toteuttaa!

Suosittelen

Kirja: Muumipeikko ja pyrstötähti

Elokuva: Leijonakuningas

Laulu: PMMP – Joku raja

Podcast: Antti Holma, mikä vaan

Urheilulaji: uinti

Kuvataiteen teos: Miina Äkkijyrkkä