Kaikkea ei tarvitse osata – virheistä on silti opittava

Juristin ammatti mielletään usein kovin maasidonnaiseksi jo yksin substanssiosaamisen vuoksi, varsinkin yritysmaailman puolella. Oli silmiä avaavaa kuulla yritysjuristien suusta, mitä he käytännössä tekevät ja miltä heidän työpäivänsä näyttää.

Webinaarin perusteella vaikuttaa siltä, että suomalaisen OTM-tutkinnon suorittanut voi päätyä hyvinkin vaativiin kansainvälisiin tehtäviin. Yllätyin siitä, miten isoja kokonaisuuksia webinaarin panelistit olivat saaneet hallittavakseen: oli päästy johtamaan monisatapäistä juristiarmeijaa tai vastaamaan yrityksen koko juridisesta toiminnasta tietyssä maassa.

Webinaarissa korostettiin useaan otteeseen, ettei kaikkea tarvitse osata tai hallita. Virheitä saa tulla ja tuleekin, minkä kuuleminen oli hyödyllistä ja myös lohdullista. Usein puhutaan huijarisyndroomasta, joka on tuttu myös meidän tiedekuntamme opiskelijoiden keskuudessa. Tärkeintä on, ettei tee samaa virhettä useasti – oleellista on oppia virheestä.

Opin webinaarista, että substanssiosaamista ei voi olla tarpeeksi. Ja vaikka osaisi miten paljon tahansa, ei ole käytännössä mahdollista, että kansainvälisissä tehtävissä voisi olla koko ajan kaikkien (oikeuden)alojen rautainen ammattilainen. Toisin kuin esimerkiksi asianajotoimistoissa, joissa erikoistuminen tiettyyn tehtävään tai oikeudenalaan on tyypillistä, kansainvälisissä tehtävissä eteen saattaa tulla mitä vain. Tämän sietäminen edellyttää paineensietokykyä ja kykyä hahmottaa olennainen. On pystyttävä hyväksymään, että tänään valmiiksi saatu hyvä raportti on parempi kuin ensi kuussa valmistuva täydellinen raportti.

Kansainvälisissä tehtävissä moni myös toimii joko hyvin pienessä juristitiimissä tai talon ainoana juristina. Tällöin on tärkeää kyetä tiivistämään juridiset ongelmat ja ratkaisut, jotta voi esittää ne ymmärrettävässä muodossa myös heille, joilla ei ole oikeustieteellistä koulutusta.

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta ei mielestäni tarjoa erityisen runsaasti
kansainvälistymismahdollisuuksia. Se ei toki yliopiston ydintehtäviin kuulukaan, mutta maailma muuttuu ja kansainvälistyy, joten ehkä sen pitäisi kuulua. Tärkein tapa, jolla yliopisto kouluttaa kansainvälisyyteen, on tietysti opiskelijavaihtojen tarjoaminen. Olen itsekin menossa vaihtoon nyt tammikuussa Tukholmaan ja pohdin myös toista opiskelijavaihtoa hieman kauemmas myöhemmin maisterivaiheessa.

Mahdollisuuksia kansainväliseen suuntautumiseen opintojen aikana on muitakin. Erilaiset yhdistykset, kuten esimerkiksi European Law Students Association tarjoaa mahdollisuuksia kansainvälisiin kohtaamisiin ja opintoihin. On olemassa Study Visit -viikkoja sekä Winter ja Summer Law Schooleja. Olen itse osallistunut viimemainittuihin kolme kertaa. Näissä viikon mittaisissa reissuissa pääpaino on opinnoissa – jokaisessa niistä syvennytään johonkin aiheeseen ja vaihtoehtoja on runsaasti – mutta ne tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua tuleviin eurooppalaisiin ja joskus jopa Euroopan ulkopuolisiin kollegoihin. Samalla saa uusia näkökulmia jo opittuihin asioihin tai oppii kokonaan uutta. Ja mikä voisi olla kivempaa, kuin viettää helmikuinen viikko Portugalin auringossa portviiniä siemaillen ja kansainvälistä välimiesmenettelyä oppien?

Ainakin omalla kohdallani opinnot ovat mahdollistaneet laajankin kansainvälisen toiminnan. Siihen pitää kuitenkin aktiivisesti hakeutua. Mahdollisuus päästä näkemään uusia tulokulmia asioihin sekä tavata eri tavalla (ja samalla tavalla) ajattelevia ihmisiä on kuitenkin vaivannäön arvoista.

Sakari Voutilainen on kolmannen vuoden oikeustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. ”Olen kiinnostunut yritysten välisestä riidanratkaisusta sekä kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Koska suuret yritykset ovat jatkuvasti globaalimpia, on myös riidanratkaisu jatkuvasti kansainvälisempää. Sen takia uskon, että kansainvälisesti toimiminen tulee koskemaan myös Suomessa työskenteleviä juristeja.”