Kaisanlahti & Tikkanen: Onko tu­los­las­kel­mas­ta reseptiksi maukkaalle tulokselle?

Selvää on, että lopputuloksella – niin uuninluukkua avatessa kuin tuloksen laskennassa – on merkitystä. Mutta onko sillä, missä marssijärjestyksessä eriä juoksutetaan muuta tarkoitusta kuin että tiliniilon esteettistä silmää hivelee tuloslaskelmien samanmuotoisuus. Vai onko idea siinä, että lukijan vaiva – ”etsintäkustannus” - pienenee, kun erät löytyvät samalta paikalta laskelmaa yrityksestä toiseen. Vastaavalla tavallahan on helpotettu lainsäädännön hallintaa muutenkin: etsivä löytää esimerkiksi niin osakeyhtiölaista kuin osuuskuntalaista säädökset kutakuinkin yhdenmukaisella tavalla järjestettyinä.  

Tuloslaskelman juoksutuksella kuitenkin ilmaistaan enemmän kuin pelkkää visuaalista yhdenmukaistamista. Perusidea on, että tilikauden liikevaihdosta ja muista tuotoista vähennetään erityyppiset kuluerät juuri tietyssä järjestyksessä. Mutta kyse ei ole mistään juristerisesta etuoikeusmallista, jossa ensimmäiseksi asetettu kuluerä olisi muita ”paremmin” oikeutettu. Ei siis niin, että laskelmakaavaan ennen erää ”Henkilöstökulut” sijoitettu erä ”Aineet, tarvikkeet ja tavarat” tarkoittaisi että kirjanpitomaailmassa tavarantoimittajien maksuvaateiden täyttäminen on tärkeämpää kuin työntekijöiden palkkojen suorittaminen.

Tuloslaskelman kuluerien vähennysjärjestys kuvaa ensisijaisesti riskin kantamista saatuihin tuottoihin nähden. ”Yrittäjän riski” on sitä suurempi, mitä joustamattomammasta tuotannontekijästä on kyse. Kun esimerkiksi leipomo päättää laajentaa toimintaansa ja perustaa toiselle paikkakunnalle uuden leipätehtaan, sen rakentamiseen ja laitteistoon tehty investointi ei jousta, jos kävisi ikävästi ja kysyntä osoittautuisi ennakoitua huomattavasti vähäisemmäksi. Kun tehdasrakennus on valmis ja laitteet asennettu, ei niiden mukaista kapasiteettia voida noin vain ”leikata” pienemmäksi, vaikka kysynnän mukainen leivän menekki olisi katettavissa niukemmallakin kapasiteetilla. Toisaalta jauhojen ja muiden raaka-aineiden hankinta on helpommin sopeutettavissa menekkiä vastaavasti. Vaikka jauhoja olisi hankittu myöhemmin ylisuureksi arvioitua kysyntää vastaava määrä, on niiden hyödyntäminen pitemmän ajan kuluessa mahdollista - toisin kuin tehtaaseen rakennetun ylikapasiteetin, johon uhratun rahan hyödyntäminen voi osoittautua ylipääsemättömän vaikeaksi investoinnin riskiarvion mentyä pieleen. Jos investointi on rahoitettu vieraalla pääomalla eli velkarahalla, sen kustannus eli korkokulutkin on myös soppaan - siis tuloksen laskentaan - hämmennettävä.

Kuten esimerkkimme leipomoyrityksessä, rakennus- ja laiteinvestoinnit ovat aina riskillisempiä tuotannontekijöitä kuin myytäväksi tuotettavien hyödykkeiden raaka-aineet. Tätä kuvaavalla tavalla kuluerät järjestäytyvät siten, että mitä riskillisemmästä erästä on kyse, sitä alemmaksi se kuuluu tuloslaskelmassa. Rakennusten ja laitteiden kuluerä, jota ”poistoksi” nimitetään, löytyy laskelmalta vasta sitä paremmin joustavien kuluerien jälkeen. Näin syntyy liiketulos. Rahoitukselliset erät huomioidaan vasta tämän jälkeen.

Koko keitoksen lopputulemana positiivinen tulos eli ”Voitto” kertoo, että kaikista riskillisempienkin tuotannontekijöiden ja niiden rahoittamisen osuudet on saatu tilikaudella katettua. Jos taas viimeinen rivi osoittaa ”Tappiota”, tuloslaskelmasta on luettavissa, kuinka riskillisten kuluerien kattamiseen tilikauden tuotot riittivät.

Riippumatta viimeisen rivin etumerkistä, tuloslaskelma ei kuitenkaan ole ennuste tulevaisuudesta. Se kertoo vain sen, miten viime tilikauden kysyntään vastattiin yrityksellä silloin käytössä olleella kapasiteetilla ja muilla tuotantovälineillä. Viime tilikauden tuloslaskelman ”resepti” ei siten takaa samamakuisen tuloksen syntymistä uudella tilikaudella.

Seuraavissa kirjoituksissa pureudumme tuloslaskelmaan tarkemmin ja avaamme eri rivien sisältöä patologisella innolla - luonnollisesti laskelmakaavan mukaista järjestystä noudattaen.

Timo Kaisanlahti ja Tapio Tikkanen päivittävät Liikekirjanpito-teosta.