Kaisanlahti & Tikkanen: ”Paljonkos sun firma vaihtaa?” – Mitä saa sisällyttää liikevaihtoon ja mitä ei?

Kirjoitussarjassamme pureudumme tilinpitopykälistön kiehtoviin kaavoihin aloittamalla hyvinkin alusta eli tuloslaskelman ensimmäisestä nimikkeestä, ”liikevaihdosta”. Muutkin kuin tilinniilot toki tietävät, että kaavoja löytyy useamman sorttisia, esimerkiksi asuntoyhtiöillä on kiinteistökaava ja yhdistyksillä omanlaisensa kaava, joissa liikevaihto -nimistä termiä ei edes esiinny. Lisäksi lainsäätäjä on suonut mikro- ja pienyritysluokkaan kuuluville mahdollisuuden jättää liikevaihtonsa täysin ilmoittamatta. Toisin sanoen kaikista pienimmät saavat niin halutessaan niputtaa ylimmmäisiä laskelmaeriä nettosummaksi, jolloin ensimmäisenä tuloslaskelmasta löytyy liikevaihdon sijasta ”bruttotulos” –niminen erä.

Esittämistapojen eroavuuksista ja poikkeamismahdollisuuksista huolimatta liikevaihto on yksi keskeisimpiä tuloslaskelman nimikkeistä. Lähtökohtaisesti sillä pyritään kuvaamaan yrityksen toiminnan laajuutta. ”Paljonkos sun firma vaihtaa?”, on varmasti yleinen kysymys kahden yrittäjän kohdatessa liikematkoillaan hotellin baaritiskillä. Ja kysyy sitä todennäköisesti pankinjohtajakin, vaikkapa rahoitusneuvotteluissa. Mitä suurempi ”vaihto” on, sitä mukavampi luku todennäköisesti on muille kertoa. Mutta voiko liikevaihtoa kätevästi paisuttaa edellä mainittuja kohtaamisia silmällä pitäen?

Liikevaihdon määrittelystä löytyy oma pykälänsä kirjanpitolaista. Sen mukaan ”liikevaihtoon luetaan tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot, joista on vähennetty myönnetyt alennukset, sekä arvonlisävero ja muut välittömästi myynnin määrään perustuvat verot”. Liikevaihto ei siten ole lähettyjen myyntilaskujen loppusummien yhteenlaskettu määrä. Veronsaajien puolesta kerätyt verot, merkittävimpänä niistä arvonlisävero, tulee putsata pois liikevaihtoluvusta. Jos asiakas on saanut alennuksen ostamastaan tavarasta tai palvelusta, myös ne netotetaan pois liikevaihdosta. Sen sijaan myynnistä syntyvät luottotappiot ovat yritykselle kuluina (liiketoiminnan muuna kuluna) esitettäviä menetyksiä.

Valmisteveroista kirjanpitolautakunta on varsin tuoreessa lausunnossaan pohtinut alkoholiveron käsittelyä tuloslaskelmassa, eli sitä onko tällainen vero tuloslaskelmassa kulua vaiko ennen liikevaihtoa kirjattava myynnin oikaisuerä. Lautakunta katsoi, että alkoholiveron määrän ollessa olennainen se tulee netottaa pois liikevaihdosta. Suositeltavaa on lisäksi, että olennaisen veron määrä ilmenee tilinpäätöksestä joko liitetietona tai ihan omana eränään ennen liikevaihtoa, jolloin tuloslaskelmasta löytyy nimikkeitä myös liikevaihdon yläpuolelta.

Tuloslaskelmaa kasattaessa tulee aina muistaa, että liikevaihtona esitetään vain ja ainoastaan omasta toiminnasta syntynyt hyvä eli se rahamäärä, joka on kertynyt yrityksen itsensä myymistä suoritteista. Niistä yritys on käytännössä myös itse vastuussa. Jos suoritteen onkin tehnyt joku muu, joka itse vastaa tekemisistään laskun saajaa kohtaan, toisen puolesta lähetetyssä myyntilaskussa ei ole kyse laskun välittäjänä toimivan yrityksen liikevaihdosta. Tällaisen laskutuspalveluyrityksen liikevaihto koostuukin vain sen itsensä myymistä palveluista (myydyistä laskutuspalvelusta) eikä siitä rahamäärästä millä summalla laskutuspalvelussa muiden, esimerkiksi kevytyrittäjien, puolesta laskuja on lähetelty näiden asiakkaille. Kirjanpitolautakunta on antanut viime vuosina tässä asiassa useammankin lausunnon, joista periaate ilmenee varsin selvästi.

Liikevaihdon oikeaa suuruutta joudutaan pohtimaan myös tavarakaupassa tilanteissa, joissa toimitaan tavaran välittäjän roolissa. Esimerkiksi komissiokaupassa tavaroiden myyntihinta on päämiehen liikevaihtoa, koska heidän tavaroitaan myydään heidän puolestaan, mutta toki välittäjän avustuksella. Välittäjän liikevaihtoon jää pelkkä välitystoiminnasta saatu palkkio, jolloin kyse on siis tosiasiassa välityspalvelun myynnistä. Harmi sinänsä, mutta arvonlisäverotuksessa käsittelytapa on komissiokaupassa toisenlainen. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että välittäjäyrityksen kirjanpidollista liikevaihtoa ei voi paisuttaa sillä, että myy omien asiakkaiden (eli päämiesten) tavaroita.

Usein liikevaihdon määrittelyn yhteydessä esiin nousee myös kysymys, joka koskee toisen puolesta maksettuja maksuja, tyypillisesti esimerkiksi asianajo- tai tilitoimiston omien asiakkaidensa puolesta maksamia viranomaismaksuja. Viranomaispäätöksen kohteena on tällöin toimiston asiakas, ei palvelun asiamiehenä hoitanut asianajo- tai tilitoimisto. Saisiko näistä maksuista kuitenkin toimistolle liikevaihtoa aikaiseksi?

No eipä taida saada, ainakaan jos ei vedetä välistä. Jos maksut laskutetaan asiakkaalta sellaisenaan ilman katetta, on kyse asiakkaan puolesta maksetusta käsittely-, päätös- tai muusta maksusta eli läpilaskutuksesta. Asia ei muutu, vaikka maksu sinänsä laskutusteknisistä tai muista käytännön syistä kulkee toimiston lähettämiin myyntilaskuihin sisältyvänä summana. Tällainen ei kuitenkaan ”generoi liikevaihtoa”, kun siinä ei ole kyse toimiston omasta palvelumyynnistä. No entäpä jos sitten vedetäänkin välistä, eli vaikkapa ”ostetaan” kaupparekisteriltä asiakkaan yhtiöjärjestyksen muuttamiseen liittyvä käsittelymaksu 380 eurolla ja ”myydään” se asiakkaalle 500 eurolla? Katetta syntyy mukavasti 120 euroa, joten onko tämä ”myynti” liikevaihtoa ja ”osto” kulua? Kirjanpitokäsittely voinee olla toisenlainen kuin edellisessä esimerkissä, mutta moisessa bisnesideassa taitaa olla läpinäkyvyys kaukana. Tiliniilot aprikoivatkin, että olisikohan kuitenkin selkeämpää laskuttaa asiakkaiden maksut maksuina ja asiaan liittyvä oma palvelu erikseen, vaikka liikevaihto jäisikin tällöin pienemmäksi.

Seuraavassa kirjoituksessa ponnistelemme tuloslaskelmaa alaspäin.

Timo Kaisanlahti ja Tapio Tikkanen päivittävät Liikekirjanpito-teosta.