Kansanedustaja Mikkonen Euroopan neuvostossa: Työtä ilmiantajien suojelemiseksi maa­il­man­laa­jui­ses­ti on jatkettava

03.10.2024 08:47

Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa 2.10.2024 keskusteltiin Wikileaksin perustajan Julian Assangen pidätyksestä ja tuomitsemisesta. Keskustelun pohjana olleen raportin mukaan Assangen kohtelua on pidettävä suhteettomana ja kohtelu täyttää myös poliittisen vangin kohtelun tunnusmerkit.

Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) nosti puheenvuorossaan esiin lehdistön ja ilmiantajien roolin väärinkäytösten paljastajana. Jos julkiset laitokset eivät itse reagoi asianmukaisesti väärinkäytöksiin, lehdistön ja ilmiantajien roolista tulee ratkaiseva.

"Raportin mukaan Wikileaksin julkaisut ovat esimerkiksi vahvistaneet, että Yhdysvalloilla on ollut Euroopassa salaisia vankiloita ja että se on suorittanut Euroopassa myös sieppauksia ja laittomia vankien siirtoja."

Mikkonen painotti ranskankielisen puheenvuoronsa lopuksi ilmiantajien suojelua.

"Assangen tapaus ja erityisesti Manningin rooli on hyvä esimerkki siitä, miksi meidän on jatkettava työtä ilmiantajien suojelemiseksi maailmanlaajuisesti."

Mikkonen valmistelee yleiskokoukselle raporttia ilmiantajien paremmasta suojelusta. Oikeudellisten asioiden komitea nimitti hänet tehtävään toukokuussa. ​

Euroopan vanhin ja laaji​n poliittinen ja ih­mi­soi­keus­jär­jes­tö

Vuonna 1949 perustettu Euroopan neuvosto on maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Jäsenmaiden kansanedustajista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta ministerikomitea päättää asioista. Istuntoa voi seurata suorana verkkolähetyksenä ja kaikki raportit lukea yleiskokouksen verkkosivujen kautta​​.

Eduskunnasta syysistuntoon osallistuvat Mikkosen lisäksi valtuuskunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.), varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.), Tuula Haatainen (sd.), Petri Honkonen (kesk.) ja Mikko Polvinen (ps.).

Lähde: eduskunnan tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää