Kiista Satakunnan hy­vin­voin­tia­lu­een pelastustoimen kiireellisten tehtävien hoitoa koskeneesta epäkohdasta saatu päätökseen

20.11.2024 07:09

Satakunnan alueen pelastustoimen (sittemmin Satakunnan hyvinvointialueen pelastustoimen) palvelutasoa koskeva valvonta-asia on saatu päätökseen. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa Satakunnan hyvinvointialueelle valituslupaa, minkä seurauksena Turun hallinto-oikeuden tammikuussa 2024 antama päätös jää lainvoimaiseksi.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto käynnisti keväällä 2021 valvonta-asian Satakunnan alueen pelastustoimen palvelutason riittävyydestä kiireellisissä tehtävissä ja niihin hälytettävien pelastustoimen muodostelmien vähimmäisvahvuuksista. Asia on saatu lopulliseen päätökseen, sillä korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt Satakunnan hyvinvointialueelle valituslupaa asiassa.

Näin ollen Turun hallinto-oikeuden tammikuussa 2024 antama päätös jää lainvoimaiseksi. Kyseisessä päätöksessä hallinto-oikeus hylkäsi Porin kaupungin valituksen kaikilta osin. Päätöksen mukaan aluehallintovirasto on voinut käyttää sisäministeriön suunnitteluohjetta perusteenaan arvioidessaan palvelutason riittävyyttä ja valvoessaan palvelutason toteutuksen asianmukaisuutta. Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään mm. myös, että pelastustoimia valvovana viranomaisena aluehallintovirasto on voinut määrätä Satakunnan alueen pelastustoimen korjaamaan palvelutasonsa pelastuslain (379/2011) tarkoittamalle riittävälle tasolle.

Kansalaisilla yhdenvertainen oikeus saada kiireellistä apua

Sisäministeriön pelastustoimen toimintavalmiutta koskevan suunnitteluohjeen mukaan pienin kiireellisiin tehtäviin hälytettävä muodostelma koostuu johtajasta ja kolmesta henkilöstä. Tällaisia kiireellisiä tehtäviä ovat muun muassa tehtävät, jotka edellyttävät savusukellusta.

Loppuvuonna 2023 tehdyn tarkastuksen mukaan Satakunnan alueen pelastustoimi on pääosin noudattanut Lounais-Suomen aluehallintoviraston antamaa palvelutason korjausmääräystä.

- Satakunnassakin kiireellisiin pelastustehtäviin hälytetään jatkossa vähintään pelastusryhmä eli yksi plus kolme. Tämä turvaa onnettomuustilanteissa pelastustyöntekijöiden työturvallisuuden sekä alueen asukkaiden yhdenvertaisen oikeuden saada kiireellistä pelastustoimen palvelua viivytyksettä ja tehokkaasti, toteaa johtaja Tero Kuusisto Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää