KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen asiakirjan esit­tä­mis­vel­vol­li­suu­des­ta 

Yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittava A Oy vaati autonvuokraustoimintaa harjoittavaa B Oy:tä esittämään autojen vuokraamista koskevat sopimusasiakirjat, joista A Oy:n mukaan ilmeni, keneltä A Oy voisi periä niin sanottuja yksityisoikeudellisia valvontamaksuja virheellisen pysäköinnin vuoksi. 

Korkein oikeus katsoi, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voitiin määrätä asiakirja tuotavaksi tuomioistuimeen luvun 40 §:ssä säädetyn menettelyn mukaisesti. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää ei kuitenkaan voitu soveltaa sen selvittämiseksi, kuka on hakijan vastapuoli mahdollisessa saatavan perintää koskevassa riita-asiassa. Hakemus hylättiin. 

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ssä säädetään todistelun vastaanottamisesta tuomioistuimessa. Pykälän sanamuodosta ei ilmene, että tuomioistuin voisi pykälää soveltaessaan määrätä asiakirjan tuotavaksi tuomioistuimeen. 

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ssä on luvun muiden säännösten tavoin kysymys todistelusta oikeudenkäyntiä varten, vaikka todistelu esitetään ennen kuin riita-asia on vireillä tuomioistuimessa. Pykälässä ei ole säännöksiä siitä menettelystä, jota noudatetaan otettaessa todistelua sen nojalla vastaan. Pykälää on johdonmukaista tulkita osana oikeudenkäymiskaaren 17 luvun kokonaisuutta siten, että siinä tarkoitettua todistelua koskevat soveltuvin osin vastaavat menettelysäännöt kuin todistelua vireillä olevassa oikeudenkäynnissä. Tämä lähtökohta ja säännöksen tarkoitus turvata todistelua myöhemmän oikeudenkäynnin varalta puoltavat sitä, että pykälän mukaisissa tilanteissa voidaan käyttää niitä pakkokeinoja, joita oikeudenkäymiskaaren 17 luvun mukaisessa todistelussa muutoinkin voidaan käyttää. Tällaista tulkintaa puoltaa sekin, että vaara myöhemmän todistelun vaikeutumisesta tai käymisestä mahdottomaksi liittyy tyypillisesti juuri tilanteisiin, joissa asiakirja on muun kuin sen hallussa, joka haluaa vedota asiakirjaan todisteena. Jos asiakirjaa ei voitaisi määrätä tuotavaksi tuomioistuimeen, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 § jäisi asiakirjatodistelun osalta käytännössä merkityksettömäksi. 

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää sovellettaessa voidaan määrätä asiakirja tuotavaksi tuomioistuimeen luvun 40 §:ssä säädetyn menettelyn mukaisesti. 

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n 1 momentin mukaan todistelua vastaisuuden varalta voidaan ottaa vastaan riita-asiassa, josta oikeudenkäynti ei ole vireillä, jos hakijan oikeus saattaa olla todisteen vastaanottamisen varassa. Säännöksen sanamuodosta ilmenee, että hakijan on kyettävä yksilöimään kysymyksessä oleva ennakoitu riita-asia riittävällä tavalla niin, että voidaan arvioida hakijan oikeuden saattavan olla vaaditun todistelun varassa. Todistelua on siten esitettävä tuomioistuimelle hakijan väitetyn oikeuden näyttämiseksi, ja hakijan on perusteltava, kuinka esitettäväksi vaadittu todiste vaikuttaa asian ratkaisemiseen. Sääntelyn tarkoituksena ei sitä vastoin ole käyttää todistelun turvaamiseen tarkoitettuja keinoja esimerkiksi pelkästään mahdollisten kanneperusteiden tai vastapuolten selville saamiseen. 

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:n laveampi tulkinta voisi edistää aineellisen oikeuden toteutumista yksittäistapauksissa. Se tekisi kuitenkin mahdolliseksi hakijan vastapuolen rasittamisen ja tuomioistuinlaitoksen kuormittamisen esimerkiksi laajoilla asiakirjojen esittämistä koskevilla, mahdollisesti tarpeettomilla vaatimuksilla. 

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että todistelua vastaisuuden varalta koskevaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 61 §:ää ei voida soveltaa ja siihen liittyen luvun 40 §:n mukaista määräystä asiakirjan tuomisesta tuomioistuimeen ei voida antaa vain siinä tarkoituksessa, että hakija voisi asiakirjan perusteella selvittää, kuka on riita-asiassa hakijan mahdollinen vastapuoli. 

Lue koko ratkaisu KKO:2023:18 Suomen Laki –hakupalvelussa.