KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen kumotun työaikalain kan­ne­ai­ka­sään­nök­sen soveltamisesta

Työaikalaissa (605/1996) säädettyä kanneaikaa ei sovellettu työehtosopimuksen mukaisten pitämättömiä työajan lyhentämisvapaita koskevien palkkasaatavien korotusvaatimuksiin. (Ään.)

Kanteessa tarkoitetuista työajan lyhennysvapaista tai tällaisten vapaiden asemesta maksettavista korvauksista ei säädetä työaikalaissa, vaan ne perustuvat mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen määräyksiin sekä työnantajan ja työntekijän välillä tehtyyn paikalliseen sopimukseen. Työehtosopimuksen mukaan työajan lyhentämisen piiriin kuuluvien työntekijöiden työaikaa lyhennetään enintään 100 tuntia vuodessa. Vapaa annetaan vapaapäivinä tai lyhentämällä työvuoron pituutta. Työehtosopimuksen mukaan paikallisesti voidaan myös sopia vapaiden ansaitsemisvuoden loppuun mennessä, ettei vapaata pidetä. Pitämättä jääneeltä lyhennysvapaalta maksetaan palkka korottamattomana, mikäli tästä on erikseen kirjallisesti sovittu samassa yhteydessä, kun on sovittu, että vapaita ei pidetä.

A:n vaatimukset perustuvat siihen, että hänelle ei ole maksettu palkan korotusosia työajan lyhennysvapaata vastaavalta ajalta. Vaatimuksissa ei ole kysymys korvauksesta, josta säädetään työaikalaissa. Kuten edeltä ilmenee, Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2018:10 työaikalain kanneaikasäännöksen soveltamisalaan kuuluviksi työaikalaissa tarkoitetuiksi korvauksiksi eli niin sanotuiksi työaikasaataviksi on kuitenkin katsottu muitakin kuin sellaisia korvauksia, joista työaikalaissa säädetään. Näiden muiden korvausten on luonnehdittu perustuvan tai pohjautuvan työaikalain työ- ja lepoaikasääntelyyn. Vastaavasti ratkaisussa KKO 1997:120 on työsopimukseen perustuvan lomarahan rinnastuminen vuosilomapalkkaan ja lomakorvaukseen katsottu ilmeiseksi vuosilomaoikeuteen liittyvänä etuna.

Korkein oikeus toteaa, että A:n vaatimat palkan korotusosat ovat liittyneet työehtosopimukseen perustuvaan vuotuiseen lisävapaaseen, joka korvataan rahana, jos sitä ei ole pidetty vapaapäivinä tai lyhentämällä työvuoron pituutta. Vaikka vaatimuksia voidaan pitää työaikaliitännäisinä, niillä ei ole samanlaista yhteyttä työaikalain työaikaa koskevaan sääntelyyn kuin ylityö-, iltatyö-, yötyö-, lauantai-työ- ja sunnuntaityökorvauksilla on ollut ratkaisussa KKO 2018:10 tai lomarahalla vuosilomaan tai vuosilomakorvaukseen ratkaisussa KKO 1997:120.

Kun lisäksi lakia tulkittaessa lähtökohtana on säännöksen sanamuoto, Korkein oikeus katsoo, ettei ole perusteltua tulkinnalla edelleen laajentaa työaikalain kanneaikasäännöksen soveltamisalaa siten, että nyt arvioitavissa vaatimuksissa katsottaisiin olevan kysymys työaikalaissa tarkoitetuista korvauksista.

Näin ollen A:n oikeus maksamatta jääneisiin palkan korotusosiin työajan lyhennysvapaata vastaavalta ajalta vuosilta 2015–2017 ei ole rauennut sillä perusteella, että kannetta ei ole nostettu vuoden 1996 työaikalain 38 §:n 1 momentin mukaisessa määräajassa.

Lue koko tapaus KKO:2024:68 Suomen Laki -hakupalvelussa.

Katso myös KKO:2023:92 ja vertaa ratkaisuihin KKO:2018:10 ja KKO:1997:120.