KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen sovellettavasta laista sek­su­aa­li­ri­kos­ta koskevassa asiassa

A oli tarjonnut asunnollaan 15-vuotiaalle B:lle alkoholia, josta tämä oli päihtynyt voimakkaasti. A oli pakottanut B:n ainakin kaksi kertaa sukupuoliyhteyteen ottamalla B:tä päästä kiinni ja istumalla B:n kasvojen päälle samalla, kun A oli työntänyt sukuelimensä B:n suuhun.

Korkein oikeus katsoi teon täyttävän tuomitsemishetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 12 §:n mukaisen lapsenraiskauksen tunnusmerkistön. Tämän säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan johtanut A:n kannalta lievempään lopputulokseen, minkä vuoksi asiassa oli sovellettava tekoaikana voimassa ollutta lakia. A tuomittiin törkeästä lapsenraiskauksesta tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n nojalla.

Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikokseen sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Pykälän 2 momentin mukaan silloin, kun tuomittaessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

Lain perusteluissa (HE 44/2002 vp s. 37) todetulla tavalla sovellettavaa lakia koskevassa arvioinnissa vertailun kohteena ovat lakien ajatellun soveltamisen lopputulokset. Vertailu on perustettava siihen, mihin konkreettiseen lopputulokseen uuden tai vanhan lain soveltaminen esillä olevassa tapauksessa johtaa. Jos lopputulos on kummassakin tapauksessa sama, sovelletaan rikoksen tekoajan lakia.

Syyttäjä ei ole Korkeimmassa oikeudessa vedonnut mihinkään voimassa olevan rikoslain 20 luvun 13 §:n mukaiseen ankaroittamisperusteeseen tai niitä vastaaviin tosiseikkoihin, joten voimassa olevan lain mukainen törkeä tekomuoto ei ole tässä asiassa Korkeimman oikeuden tutkittavana.

A:n on selvitetty pakottaneen 15-vuotiaan asianomistajan kanssaan sukupuoliyhteyteen käyttämällä väkivaltaa sekä käyttämällä hyväkseen sitä, että asianomistaja on päihtymyksestä johtuvan avuttoman tilan vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Teko on ollut myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon osapuolten välinen 9 vuoden ikäero, vastaajan asianomistajalle tarjoama alkoholi sekä väkivallan käyttäminen painamalla asianomistajan pää sukuelimelle ja sukuelimen tunkeminen asianomistajan suuhun.

A on ollut sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa, mistä seuraa, että teko täyttää tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n 1 momentin törkeän lapsenraiskauksen tunnusmerkistön ja voimassa olevan rikoslain 20 luvun 12 §:n 1 momentin mukaisen lapsenraiskauksen tunnusmerkistön.

Rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 7 b §:n tunnusmerkistö ja rangaistusasteikko poikkeavat voimassa olevasta rikoslain 20 luvun 12 §:n rangaistussäännöksestä. Voimassa olevan lapsenraiskauksen rangaistusasteikko 2–10 vuotta vankeutta on lievempi kuin tekohetkellä voimassa olleen törkeää lapsenraiskausta koskevan rikoksen rangaistusasteikko 4–12 vuotta vankeutta. Rangaistusasteikkojen vertailun perusteella ei kuitenkaan voida nyt arvioitavana olevan kaltaisessa tilanteessa suoraan päätellä, että voimassa olevan lain soveltaminen johtaisi lievempään lopputulokseen.

Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa sitä, johtaako tuomitsemishetkellä voimassa olevan lain soveltaminen A:n kannalta lievempään lopputulokseen, vertailu on perustettava siihen, mihin konkreettiseen lopputulokseen yhtäältä tekohetkellä voimassa olleen törkeää lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen ja toisaalta tuomitsemishetkellä voimassa olevan lapsenraiskausta koskevan rangaistussäännöksen soveltaminen johtaa.

Lue koko tapaus KKO:2024:62 Suomen Laki -hakupalvelussa.