KKO antoi en­nak­ko­pää­tök­sen veropetosta koskevassa asiassa 

A on kertonut, että sijoitustilin on avannut hänen edesmennyt aviomiehensä, joka on hoitanut kaikki perheen talousasiat. A ei ole ollut osallisena tiliin liittyvissä asioissa ennen kuin hän on saanut tilin perintönä vuonna 2001 yli kaksi vuotta kestäneen perintöriidan jälkeen. Tällöin hän on käynyt Sveitsissä pankissa allekirjoittamassa tilin siirtymiseen tarvitun asiakirjan. Myöhemmin hän on antanut tilin olla sellaisenaan eikä ole esimerkiksi nostanut tililtä perinnönjaon jälkeen varoja, siirtänyt tilille varoja taikka antanut pankille sijoitustoimeksiantoja. A, joka ei kertomansa mukaan ylipäänsä ole perehtynyt tiliin liittyviin asioihin, on kiistänyt olleensa lähemmin tietoinen sijoitustilin luonteesta ja tilille kertyneistä tuotoista, vaikka onkin nähnyt joitakin raportteja tilistä. Hän on käynyt pankissa silloin tällöin vieraillessaan Sveitsissä muissa asioissa, mutta tällöinkään ei ole yksityiskohtaisesti keskusteltu kyseiseen sijoitustiliin liittyvistä asioista. Sijoitustilin tuotto ei ollut missään vaiheessa ollut tapaamisten keskiössä. Tilillä on syytteessä tarkoitettuna aikana ollut noin miljoona euroa. Hänellä ei ole ollut kiinnostusta tai muutakaan syytä oma-aloitteisesti tiedustella käyttämättömän ja passiiviseksi luulemansa tilin asioista. 

A on tiennyt, että tiliin liittyen on maksettu lähdeveroja, jotka pankki on ilmoittanut hoitavansa. A on kertonut olleensa siinä käsityksessä, että kaikki tiliin liittyvät verovelvollisuudet ovat lähdeverojen maksun myötä kunnossa. Hänelle on kertomansa mukaan vasta vuonna 2014 käynyt ilmi, että näin ei ollutkaan, kun pankin yhteyshenkilö on hänen yllätyksekseen kiinnittänyt huomiota tulojen verotukseen Suomessa. Heti tämän jälkeen hän on ryhtynyt selvittämään asiaa ja saanut tietämättömyydestään johtuneen verojen määräämättä jättämisen oikaistua. 

A on edelleen vedonnut siihen, että hän oli muuttanut ulkomaille 18-vuotiaana ja asunut ulkomailla vuodesta 1981 lähtien aina vuoteen 2005 saakka. Hän on ammatiltaan kanteleen soittaja ja koulutukseltaan posliininmaalari. Hän ei ole ollut kiinnostunut talous- ym. asioista, vaan hänen mielenkiintonsa on kohdistunut aina toisille aloille kuten taiteeseen, musiikkiin ja kulttuuriin. Hänellä ei ole koskaan ollut palkkatuloja eikä hän ole hoitanut itse taloudellisia asioitaan. Hänen entinen ja nykyinen puolisonsa olivat aina hoitaneet raha-asiat. 

Rikoslain 29 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaista korotettua tahallisuusvaatimusta asiassa arvioitaessa ratkaisevaa on A:n tarkoitus eli se, onko A:n toiminnan välitön ja ensisijainen päämäärä ollut veron välttäminen, kun hän on jättänyt palauttamatta esitäytetyt veroilmoitukset ja näin laiminlyönyt tiliin perustuvia verotettavia pääomatuloja koskevan ilmoitusvelvollisuutensa. Tätä koskevaa näyttöä arvioitaessa on merkitystä edellä todetuin tavoin annettava sille, onko asiassa ilmennyt muuta uskottavaa selitystä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnille. 

Tässä asiassa mahdolliseksi muuksi selitykseksi laiminlyönnille on edeltä ilmenevin tavoin esitetty, että A, joka ei ole käytännössä koskaan itse huolehtinut taloudellisten asioidensa hoitamisesta eikä ole ollut niistä kiinnostunut, on virheellisesti ollut siinä käsityksessä, että pankki, joka on maksanut tilin tuotoista lähdeveroja Sveitsissä, huolehtii hänen puolestaan kaikista tiliin liittyvistä verotusta koskevista kysymyksistä. 

A on alkuvuodesta 2014 sen jälkeen, kun pankin edustaja on hänen kertomansa mukaan kiinnittänyt huomiota verovelvollisuuteen Suomessa, välittömästi alkanut selvittää asiaa veroasiantuntijan avustuksella sekä sittemmin tehnyt verotuksen oikaisuvaatimuksen ja maksanut määräämättä jääneet verot. Erityisesti viimeksi mainittu huomioon ottaen ja kun muutakaan selvitystä välttämistarkoituksesta ei ole esitetty, kyseistä A:n esittämää vaihtoehtoista selitystä on pidettävä siinä määrin uskottavana, että veron välttämistarkoituksesta ja siten A:n syyllisyydestä jää varteenotettava epäily. Näin ollen syyte on hylättävä. 

Lue koko ratkaisu KKO:2024:34 Suomen Laki –hakupalvelussa. 

Katso myös Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2023:15.