KKO antoi sek­su­aa­li­ri­kos­ta koskevan en­nak­ko­pää­tök­sen

A oli asunnossaan väkivaltaa käyttäen pakottanut B:n sukupuoliyhteyteen työntämällä sormensa tämän emättimeen, minkä lisäksi A oli yrittänyt tunkeutua siittimellään B:n emättimeen. Tämän jälkeen A oli päästänyt B:n hetkeksi poistumaan tilanteesta. B:n pukeuduttua ja ollessa poistumassa asunnosta A oli repinyt hänet eteisestä takaisin ja toistanut menettelynsä.

Korkein oikeus katsoi A:n syyllistyneen edellä kuvatulla menettelyllään yhteen raiskaukseen.

A on katsonut, että hänen menettelyään pitäisi arvioida yhtenä tekona, koska tapahtumien ajallinen ulottuvuus oli ollut lyhyt ja tekojen motivaatioperusta oli pysynyt samana.

Syyttäjä ja asianomistaja ovat puolestaan viitanneet erityisesti siihen, että A oli tehnyt uuden rikoksentekopäätöksen lopetettuaan jo kerran menettelynsä ja päästettyään asianomistajan lähtemään pois tilanteesta. He ovat todenneet, että myös asianomistaja oli voinut ymmärtää teon päättyneen, kun hän oli päässyt, vaikkakin vain lyhyeksi ajaksi, pukeutumaan ja poistumaan tilanteesta. A:n menettelyä on näiden seikkojen vuoksi perusteltua pitää kahtena erillisenä tekona.

Korkein oikeus toteaa, että A:n menettelyllä on ollut sama päämäärä eli sukupuoliyhteys saman asianomistajan kanssa. Osateot on tehty samassa asunnossa, ja asianomistajan seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kohdistuneet loukkaukset ovat keskeytyneet vain lyhyeksi aikaa asianomistajan yrittäessä poistua asunnosta, minkä jälkeen A:n raiskausrikoksen tunnusmerkistön täyttävä menettely on jatkunut olennaisesti samanlaisena.

Korkein oikeus katsoo, että A:n menettelyä on sen ajallinen ja paikallinen yhteys sekä menettelyn samankaltaisuus huomioon ottaen luontevaa pitää yhtenä rikoksena. Samanlaisina toistuneiden osatekojen välillä kulunut lyhyt ajanjakso, jonka aikana asianomistaja on päässyt pukeutumaan ja poistumaan eteiseen huoneesta, jossa rikos on tehty, ei ole katkaissut tekojen ajallista yhteyttä siten, että A:n menettelyä olisi perusteltua arvioida kahtena erillisenä rikoksena. Myöskään se, että menettelyn jatkaminen on edellyttänyt häneltä tietoista päätöstä lainvastaisen menettelynsä jatkamisesta, ei näissä olosuhteissa ole merkinnyt aloitetun toiminnan päättämistä siten, että osatekoja olisi syytä arvioida rikosoikeudellisesti erillisinä tekoina.

Korkein oikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että A on menettelyllään syyllistynyt yhteen raiskausrikokseen.

Lue koko tapaus KKO:2024:65 Suomen Laki -hakupalvelussa.