KKO antoi velallisen epä­re­hel­li­syyt­tä koskevan en­nak­ko­pää­tök­sen 

A:n oli katsottu syyllistyneen törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska A oli käyttänyt ilman hyväksyttävää syytä C Oy:n varoja. B:n syyksi oli luettu avunanto A:n tekemään törkeään velallisen epärehellisyyteen, koska B oli nostanut C Oy:n pankkitililtä yhtiön varoja ja toimittanut ne A:n käytettäväksi. C Oy:n konkurssipesä vaati A:ta ja B:tä yhteisvastuullisesti korvaamaan konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat. Velkojien konkurssisaatavat olivat pienemmät kuin perusteettomien nostojen yhteismäärä. 

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla C Oy:n konkurssipesän oikeus vahingonkorvaukseen A:lta ja B:ltä rajoittui yhtiön velkojien saatavien yhteismäärään. 

Konkurssipesän oikeus vaatimusten esittämiseen velallisen rikoksen yhteydessä voi perustua siihen, että konkurssipesä käyttää asianomistajana olevien velkojien puhevaltaa rikoslain 39 luvun 9 §:n 2 ja 3 momentin perusteella. 

Konkurssipesä voi rikosasian yhteydessä esittää myös sellaisia rikoksesta johtuvia vaatimuksia, joiden esittämiseen sillä on oikeus yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteensa perustuen. Tällainen vaatimus voi olla esimerkiksi osakeyhtiölain 13 luvun 4 §:n mukainen vaatimus laittomaan varojenjakoon perustuvien varojen palauttamisesta. Esittäessään tällaisia vaatimuksia konkurssipesä ei käytä velkojien puhevaltaa. 

Tässä asiassa konkurssipesä on otsikoinut vaatimuksensa asianomistajan vaatimukseksi ja vaatinut, että vastaajat velvoitetaan korvaamaan yhteisvastuullisesti konkurssipesälle yhtiön tililtä perusteettomasti nostetut varat 116 594,86 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen. Vaatimus on siten sanamuotonsa perusteella lähinnä ymmärrettävissä konkurssipesän rikosasian asianomistajana esittämäksi vahingonkorvausvaatimukseksi, ja käräjäoikeus onkin tuomiossaan nimenomaisesti todennut konkurssipesän esittävän vaatimuksia rikoslain 39 luvun 9 §:n 3 momenttiin perustuen. Konkurssipesä ei ole hovioikeudessa riitauttanut käräjäoikeuden tekemää tulkintaa, eikä se ole Korkeimmassa oikeudessa perustellut vaatimustaan yhtiöoikeudelliseen palauttamisvelvollisuuteen viittaavilla perusteilla. A on oikeudenkäynnin aikana selvästi tulkinnut konkurssipesän tarkoittaneen vaatia vahingonkorvausta velallisen epärehellisyysrikoksen asianomistajana, eikä B ole vastauksissaan esittänyt mitään, jonka voi tulkita vastaukseksi palauttamisvaatimukseen. Asianosaistenkaan kesken ei näin ollen vallitse epäselvyyttä konkurssipesän asiassa esittämän yksityisoikeudellisen vaatimuksen oikeudellisesta perusteesta. 

Konkurssipesä on siten käyttänyt asiassa velallisen epärehellisyyden asianomistajina olevien velkojien puhevaltaa vaatimalla vahingonkorvausta. Näin ollen konkurssipesän vaatimusta on arvioitava tältä pohjalta eikä yhtiöoikeudellisena taikka muunakaan yhtiöltä siirtyneeseen asiavaltuuteen perustuvana varojen palauttamista koskevana vaatimuksena. 

Lue koko tapaus KKO:2023:73 Suomen Laki -hakupalvelussa.