KKO arvioi koeajan jälkeen tehtyjen rikosten merkitystä jään­nös­ran­gais­tuk­sen täy­tän­töön­pa­noon

Jäännösrangaistuksen täytäntöönpano on liitännäinen kysymys nimenomaan koeajalla tehtyyn rikokseen ja siitä tuomittavaan rangaistukseen. Täytäntöönpanoa koskeva kysymys ei voi ylipäänsä tulla esille ilman uutta koeajalla tehtyä rikosta. Tuomioistuimen on jäännösrangaistuksen täytäntöönpanon edellytyksiä arvioidessaan harkittava koeajalla tehdystä ankarimmin rangaistavasta rikoksesta tuomittava yksikkörangaistus yleisten rangaistuksen määräämistä koskevien periaatteiden ja sääntelyn mukaisesti. Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Luvun 9 §:n 1 momentin nojalla määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Myös esimerkiksi rikoslain 6 luvun 5 §:ssä säädetyt rangaistuksen koventamisperusteet koskevat muun ohella tekijän aikaisempaa rikollisuutta.

Korkein oikeus toteaa, että rangaistusta koeajalla tehdystä rikoksesta harkittaessa vaikutusta voi siten olla itse tekoon liittyvien seikkojen ohella vain sellaisella tekijän muulla rikollisuudella, joka on ajalta ennen koeajalla tehtyä rikosta. Samalla kertaa käsiteltävänä oleva, koeajan jälkeen tehty rikos voi kuitenkin jo itsessään olla niin vakava, että tosiasiassa sen vuoksi myös koeajalla tehdyistä rikoksista on tuomittava ehdotonta vankeutta, kun kaikista rikoksista määrätään yhteinen rangaistus. Koeajan jälkeiselle rikollisuudelle ei kuitenkaan voida antaa merkitystä, kun harkitaan rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sitä, olisiko koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittava ehdotonta vankeutta.

Lisäksi on arvioitava, mikä merkitys koeajan jälkeisellä rikollisuudella on harkittaessa jäännösrangaistuksen täytäntöönpanosta luopumista. Rikoslain 2 c luvun 14 §:n 1 momentin sanamuoto jättää tuomioistuimelle harkintavaltaa sen osalta määrätäänkö jäännösrangaistus täytäntöön pantavaksi. Pykälän 2 momentissa on lisäksi lueteltu tilanteita, joissa jäännösrangaistus erityisesti voidaan jättää määräämättä täytäntöön pantavaksi.

Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa jäännösrangaistuksen täytäntöönpanosta luopumista voidaan pykälän 2 momentin 1–3 kohtien perusteella antaa merkitystä koeajalla tehtyjen rikosten määrälle ja laadulle sekä rikoksista ilmeneville tekijän syyllisyyteen liittyville seikoille, samoin kuin tekojen toistuvuudelle ja uusimisnopeudelle suhteutettuna myös siihen, missä vaiheessa koeaikaa rikoksiin on syyllistytty. Koeajan päättymisen jälkeen tehdystä rikoksesta tuomittavaa rangaistusta ei sen sijaan voida tässä arvioinnissa ottaa huomioon. Koeajan päättymisen jälkeen tehdystä rikoksesta tuomittava rangaistus on seuraamusjärjestelmän säännönmukainen sanktio myöhemmästä teosta, eikä sen määrääminen johda kiellettyyn sanktiokumulaatioon.

Korkein oikeus katsoo, että jäännösrangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvästä harkinnanvaraisuudesta huolimatta koeajan jälkeen tehdyille rikoksille ei voida antaa merkitystä rikoslain 2 c luvun 14 §:n 2 momentin 1–4 kohtien mukaisessa harkinnassa.

Vaikka rikoslain 2 c luvun 14 §:ää sovellettaessa koeajan jälkeinen rikollisuus ei vaikuta jäännösrangaistuksen täytäntöönpanon edellytyksiä harkittaessa, sillä on merkitystä jäännösrangaistuksen täytäntöön pantavaksi määräämisen jälkeen yhteistä rangaistusta määrättäessä, koska täytäntöön pantavasta jäännösrangaistuksesta ja koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavasta rangaistuksesta määrätään yhteinen ehdoton vankeusrangaistus muista rikoksista samalla kertaa tuomittavien vankeusrangaistusten kanssa.

Jäännösrangaistuksen tosiasiallinen vaikutus yhteiseen rangaistukseen voi olla enintään samansuuruinen kuin sen rikoksen, josta olisi tuleva ankarin rangaistus. Jäännösrangaistuksen tosiasiallinen vaikutus voi olla myös mainittua enimmäismäärää alempi ottaen huomioon rikoslain 6 ja 7 luvun periaatteet ja se, mitä rikoslain 2 c luvun 14 §:n 2 momentissa säädetään. Vaikka rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisen rangaistuksen määräämisen perustaksi voidaan ottaa koeajan päättymisen jälkeen tehty rikos, jäännösrangaistuksen täytäntöönpano on aiemmin mainituin tavoin liitännäinen kysymys juuri koeajalla tehdystä rikoksesta tuomittavaan rangaistukseen. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että täytäntöönpantavan jäännösrangaistuksen tosiasiallinen vaikutus yhteiseen rangaistukseen voi olla enintään yhtä suuri kuin sen rikoksen arvioitu vaikutus, joka koeaikana tehdyistä rikoksista olisi ankarimmin arvosteltava. Koeajan jälkeen tehdyille rikoksille ei siten voida antaa merkitystä myöskään tässä harkinnassa.

Katso Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:2024:74 Suomen Laki -hakupalvelussa.