KKO arvioi lastenvalvojan puhevaltaa isyyden selvittämistä koskevassa asiassa

Korkeimman oikeuden arvioitavana on se, mikä merkitys lastenvalvojan puhevallan kannalta on sillä, ettei lastenvalvoja ollut tehnyt kirjallista valituskelpoista päätöstä isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta sen jälkeen, kun isyyden selvittäminen oli aikaisemmin päätöksellä keskeytetty.

Asiassa on riidatonta, että Y:n perusturvakuntayhtymän lastenvalvoja on selvittänyt C:n isyyttä tämän syntymän jälkeen ja allekirjoittanut päätöksen isyyden selvittämisen keskeyttämisestä 8.1.2020. Keskeyttämisen perusteena on ollut se, ettei isyyden vahvistamiseksi ollut riittävästi tietoa. Isyyden selvittämispöytäkirjan 30.9.2022 mukaan isyyden selvittämistä koskeva asia on tullut uudelleen vireille mahdollisen isän B:n aloitteesta tämän ilmoitettua, että hän haluaa tunnustaa lapsen. Pöytäkirjan lisätiedoissa on maininta siitä, että isyyden selvittäminen on ollut keskeytettynä 8.1.2020 tehdyn päätöksen nojalla.

Edelleen riidatonta on, että Z:n kaupungin hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden lastenvalvoja, joka sittemmin on nostanut tässä esillä olevan kanteen, ei ollut tehnyt kirjallista päätöstä C:n isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta. Mainittu lastenvalvoja oli tästä huolimatta käynyt isyyslain 6 §:ssä tarkoitetun neuvottelun B:n kanssa. Hän oli pyrkinyt neuvottelemaan myös A:n kanssa, mutta ehdotetut tapaamiset olivat peruuntuneet tämän ilmoitettua esteestä.

Korkein oikeus toteaa, että lastenvalvojan velvollisuutena on isyyslain 4 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti ollut selvittää C:n isyys, kun B oli ilmoittanut haluavansa tunnustaa lapsen ja pyytänyt isyyden selvittämistä. Isyyslain 11 §:n 3 momentin 1 kohdan nojalla lastenvalvojan velvollisuutena on niin ikään ollut jatkaa isyyden selvittämistä isänä itseään pitävän B:n pyynnöstä, kun olosuhteet olivat muuttuneet eikä enää ole ollut ilmeistä, että isyyden vahvistamista varten ei ollut saatavissa riittävästi tietoja. Korkein oikeus katsoo, että ryhtyessään selvitystoimiin lastenvalvoja on tosiasiallisesti päättänyt isyyden selvittämisen aloittamisesta uudelleen, vaikka hän ei ollut tehnyt asiasta kirjallista päätöstä.

Korkein oikeus toteaa edelleen, että isyyslain 14 §:n säännös sekä oikeusministeriön isyys- ja elatusasioissa käytettävistä lomakkeista annetun asetuksen 1 §:n 3 kohta olisivat edellyttäneet, että lastenvalvojan päätös isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta olisi laadittu kirjallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vahvistaman kaavan mukaiselle lomakkeelle. Päätös olisi myös pitänyt antaa hallintolain säännösten mukaisesti tiedoksi asianosaisille, joilla olisi ollut oikeus hakea siihen muutosta isyyslain 14 §:ssä säädetyssä menettelyssä.

Arvioitaessa kirjallisen ja valituskelpoisen päätöksen puuttumisen merkitystä asiassa on huomattava, että isyyslaissa ei säädetä isyyden vahvistamisen yleisistä esteistä eikä lapsen äidillä ole lähtökohtaista oikeutta estää isyyden selvittämistä silloin, kun isänä itseään pitävä mies haluaa tunnustaa lapsen, vaikka lapsen äiti pitäisi miestä epäsopivana isäksi. Isyyslaki perustuu ajatukselle siitä, että isyyden selvittäminen on lähtökohtaisesti sekä lapsen että yhteiskunnan etu.

Isyyslain 31 §:n 1 momentin mukaisesti lapsen puhevaltaa isyyden vahvistamista koskevassa oikeudenkäynnissä saa käyttää se lastenvalvoja, joka on 5 §:n nojalla selvittänyt isyyden. Viitatussa isyyslain 5 §:ssä säädetään tarkemmin vain lastenvalvojan alueellisesta toimivallasta, eikä pykälää ja mainittua lakiviittausta ole perusteltua tulkita siten, että lastenvalvojan puhevallalle asetettaisiin muita, selvittämisen sisältöön, laatuun taikka lastenvalvojan aikaisempaan menettelyyn liittyviä edellytyksiä. Kanneoikeuden edellytyksiä koskevasta isyyslain 29 §:stä ei puolestaan ilmene, että lastenvalvojan päätös isyyden selvittämisen uudelleen aloittamisesta olisi isyyden vahvistamista koskevan oikeudenkäynnin edellytys.

Isyyslain säännöksistä ei ole myöskään perusteltua tehdä sellaista päätelmää, että lastenvalvojan oikeus käyttää lapsen puhevaltaa riippuisi isyyslain 14 §:n mukaisen muutoksenhaun lopputuloksesta ja siitä, onko hallinto-oikeus katsonut isyyden selvittämisen jatkamiselle olleen perusteita. Kun isyyden selvittäminen on tässä tapauksessa keskeytetty isyyslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella riittävien tietojen puuttumisen vuoksi, selvittämisen jatkaminen on tällöin saman pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaisesti edellyttänyt vain, että säännöksessä mainittu taho pyytää selvittämisen jatkamista ja että olosuhteet ovat muuttuneet siten, että isyyden vahvistamiseksi on saatavilla enemmän tietoja. Näiden edellytysten täyttyessä selvittäminen on lain mukaan tullut aloittaa uudelleen, eikä jatkamiseen tässä vaiheessa ole sisältynyt muuta harkintaa.

Kun otetaan huomioon edellä mainitut seikat sekä isyyslain tavoitteet ja päämäärät, Korkein oikeus katsoo, että lastenvalvojalla on ollut isyyslain 31 §:n säännöksessä tarkoitettu oikeus käyttää lapsen puhevaltaa ja nostaa isyyden vahvistamista tarkoittava kanne lapsen nimissä.

Lue koko ratkaisu KKO:2024:72 Suomen Laki -hakupalvelussa.

[Toim. huom. isyyslaki on kumottu vanhemmuuslailla 775/2022.]