KKO arvioi valtion kor­vaus­vel­vol­li­suut­ta ulosottoasiassa 

Käräjäoikeus oli kumonnut velallisen ja sivullisten ulosottovalitusten johdosta kaksi ulosmittauspäätöstä. Ulosmittaukset olivat perustuneet siihen, että sivullisten aseman ulosmitatun omaisuuden omistajana oli katsottu perustuvan ulosottokaaren 4 luvun 14 §:ssä tarkoitettuun keinotekoiseen järjestelyyn. Kun asiassa oli kysymys näytöllisesti tulkinnanvaraisista tilanteista, valtiota ei velvoitettu korvaamaan velallisen ja sivullisten oikeudenkäyntikuluja. Ks. KKO:2012:7 .

Kysymys myös käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksen perustelemisesta ulosottoasiassa. 

Korkein oikeus katsoo, että kihlakunnanvoudin tekemää näytön arviointia ja tämän perusteella tekemää kokonaisarviointia ei voida pitää sivuuttamispäätösten perusteella objektiivisesti arvioiden selvästi virheellisenä. Asia on ollut päätöksistä ilmenevän perusteella näytöllisesti tulkinnanvarainen. Sivullisten ei voida sivuuttamispäätösten perusteella katsoa myöskään esittäneen väitteiden tueksi sellaista selvitystä, joka olisi jätetty sivuttamispäätöksissä huomioimatta tai jonka perusteella asia olisi muuttunut näytöllisesti selväksi sivullisten eduksi. 

Ulosottovalitusasioissa ei ole poikkeuksellista, että näyttö on laajempaa käräjäoikeudessa kuin ensi vaiheen ulosottomenettelyssä. Tässä asiassa ulosmittausten perusteena ovat olleet varsin laajasti perustellut sivuuttamispäätökset ja kihlakunnanvouti on antanut ulosottovalitusten johdosta käräjäoikeudelle perustellut lausunnot. Sivulliset ovat ulosottovalituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa esittäneet runsaasti asiakirjatodistelua. Asiassa on kuultu asianosaisia todistelutarkoituksessa sekä kahtakymmentä todistajaa. Käräjäoikeuden pääasiaa koskevat perustelut ovat olleet asian laatuun ja laajuuteen nähden suppeat. Pelkästään se seikka, että käräjäoikeus on päätynyt asiassa laajemman oikeudenkäyntiaineiston perusteella sivuuttamis- ja ulosmittauspäätöksiin verrattuna eri lopputulokseen, ei tarkoita, että menettely ulosotossa olisi ollut selkeästi virheellistä. Erilaiseen lopputulokseen päätyminen ei sellaisenaan ole riittävä peruste velvoittaa valtio korvaamaan sivullisen oikeudenkäyntikuluja. 

Asian näytöllinen tulkinnanvaraisuus ja sivullisten ulosotossa esittämän selvityksen laatu sekä tämän selvityksen merkityksen arviointi ulosotossa puoltavat sitä, että oikeudenkäyntikulujen jäämistä sivullisten vahingoksi ei ole pidettävä kohtuuttomana. 

Sivullisille on toisaalta aiheutunut taloudellisesti merkittävää omaisuuttaan koskeneista ulosottovalituksista huomattavasti oikeudenkäyntikuluja. Kun sivulliset ovat menestyneet pääasiaa koskien vaatimuksissaan, rajoittaa oikeudenkäyntikulujen jääminen kokonaan heidän vahingokseen heidän käyttämänsä oikeussuojakeinon tehokkuutta. 

Asiassa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että ulosottomiehellä on ensi asteen menettelyssä ratkaisupakko olosuhteissa, joissa usein joudutaan tekemään ratkaisu nopeasti ja ulosoton hakijan oikeussuojavaatimus edellyttää tehokasta täytäntöönpanoa (HE 83/2006 vp s. 79). Sivuuttamispäätösten ja niihin liittyvän ulosmittauksen tavoitteena voidaankin nähdä ulosottovelkojien omaisuuden suojaaminen. Mikäli valtion kuluvastuu seuraisi aina, kun ulosottomiehen päätös muuttuu tuomioistuimessa, tämä voisi heikentää täytäntöönpanon toimivuutta ja tehokkuutta sekä siten velkojien omaisuuden suojaa. 

Kysymys on ollut edellä todetusti näytöllisesti tulkinnanvaraisesta asiasta, eikä sivuuttamispäätöksissä ja niihin liittyvissä ulosmittauksissa ole havaittavissa suhteellisen selvää virheellisyyttä. Näissä olosuhteissa kulujen jäämistä sivullisten vahingoksi ei voida pitää kohtuuttomana eikä asiassa ole perusteita velvoittaa valtiota korvaamaan sivullisten oikeudenkäyntikuluja osaksikaan. 

Lue koko ratkaisu KKO:2023:88 Suomen Laki –hakupalvelussa.