KKO ei muuttanut hovioikeuden ratkaisua, jolla syyte kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta oli hylätty 

A oli määrätty määräaikaiseen ajokieltoon. Hänen ajokorttiaan ei ollut ajokiellon aikana saatu poliisin haltuun. A oli ajokiellon päättymisen jälkeen kuljettanut henkilöautoa. Tämän perusteella häntä syytettiin kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Korkein oikeus katsoi, että rikoslain 23 luvun 10 §:n tunnusmerkistöön sisältyvästä ajo-oikeudettomuudesta ei ole tällaisen tilanteen varalta säädetty ajokorttilain 6 §:ssä rikosvastuun täyttymisen kannalta riittävän selvästi ja yksiselitteisesti. Syyte hylättiin.  

Ajokorttilain 6 §:n 2 momentin 1 kohdassa ja 4 momentissa oleva sääntely on tulkinnanvaraista sen suhteen, palautuuko ajokieltoon määrätylle henkilölle ajokiellon päättyessä ajo-oikeus automaattisesti vai vasta jonkinlaisen viranomaistoimenpiteen seurauksena tilanteessa, jossa ajokieltoon määrätyllä on ollut ajokiellon ajan ajokortti hallussaan. Epäselvyys johtuu ennen kaikkea siitä, että pykälän 4 momentin mukaan ajo-oikeus alkaa ajokiellon päättymisen jälkeen uudelleen, kun poliisi palauttaa ajokortin haltijalleen tai antaa väliaikaisen ajokortin, mutta kumpikaan näistä poliisin toimenpiteistä ei sovellu tilanteeseen, jossa ajokieltoon määrätyllä on ajokiellon päättyessä ajokorttinsa hallussaan. 

Korkein oikeus on tosiseikastoltaan vastaavanlaista tilannetta koskevassa ratkaisussaan KKO 1994:143 katsonut ajo-oikeudetta ajosta rangaistukseen tuomitsemisen perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Voimassa oleva ajokorttilain 6 §:n sääntely vastaa nyt merkityksellisiltä osiltaan asiallisesti tuolloin voimassa ollutta tieliikennelain 64 §:n 2 momentin säännöstä, jota ei siis ole pidetty sisällöltään riittävän selkeänä, jotta se olisi nyt puheena olevan kaltaisessa tilanteessa voinut olla rikosvastuun perustana. Korkein oikeus katsoo, että rikosvastuun perustana olevan aineellisen sääntelyn täsmällisyydelle asetettavia vaatimuksia ei ole nyt perusteltua tulkita lievemmin kuin mainitussa ratkaisussa. 

Lain esitöissä on lähdetty siitä, että ajo-oikeus jatkuisi ajokiellon päättymisen jälkeen vasta poliisin toimenpiteiden seurauksena ja että ajo-oikeuden jatkuminen siksi vaatisi käyntiä poliisin luona. Laissa ei kuitenkaan ole säädetty siitä, millä edellytyksillä ajo-oikeus jatkuu ja mitä poliisin toimenpiteitä siis tarvitaan tilanteessa, jossa ajokortti on määräaikaisen ajokiellon päätyttyä yhä ajokieltoon määrätyn henkilön hallussa. Koska rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rikosvastuun perusteista säädetään riittävän täsmällisellä tavalla laissa, rikosvastuuta ei voida arvioitavana olevassa tapauksessa perustaa pelkästään kyseiseen esityölausumaan. 

Korkein oikeus katsoo ratkaisussa mainituin perustein, että rikoslain 23 luvun 10 §:n tunnusmerkistöön sisältyvästä ajo-oikeudettomuudesta ei ole nyt käsillä olevan kaltaisten tilanteiden varalta säädetty ajokorttilain 6 §:ssä rikosvastuun täyttymisen kannalta riittävän selvästi ja yksiselitteisesti. Näin ollen ei ole aihetta muuttaa hovioikeuden ratkaisua, jolla A:han kohdistettu syyte kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta on hylätty. 

Lue koko tapaus KKO:2023:11 Suomen Laki –hakupalvelussa.