KKO hylkäsi hakemuksen tuomion purkamisesta 

A:n syyksi oli luettu käräjäoikeuden lainvoiman saaneella tuomiolla törkeä ampuma-aserikos. Asiassa ei ollut toimitettu pääkäsittelyä. Asian ratkaissut tuomari vaati tuomion purkamista, koska asiaa ei olisi saanut ratkaista kirjallisessa menettelyssä. 

Korkein oikeus hylkäsi hakemuksen katsoen, että tuomiota ei voitu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n nojalla purkaa, koska purkamista ei ollut pidettävä asiassa syytetyn edun mukaisena. 

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n mukaan lainvoiman saanut tuomio rikosasiassa voidaan pykälässä säädetyin edellytyksin purkaa syytetyn eduksi. Pykälän 4 kohdan mukaan tuomion purkaminen on mahdollista, jos tuomio perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Korkein oikeus toteaa, että vastaavasta purkuperusteesta ei ole säädetty mainitun luvun 9 §:ssä, joka koskee lainvoimaisen tuomion purkamista syytetyn vahingoksi. Lisäksi asian ratkaisseella tuomarilla ei ole katsottu olevan oikeutta hakea tuomionpurkua viimeksi mainitun lainkohdan nojalla syytetyn vahingoksi (KKO 2014:10). Asiassa on näistä syistä perusteltua arvioida ensin, koituisiko tuomion purkaminen tässä tapauksessa syytetyn eduksi. 

Tässä asiassa A on tunnustanut menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla sekä ilmoittanut luopuvansa oikeudestaan suulliseen käsittelyyn ja suostuvansa asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä. Edelleen A on tyytynyt saamaansa tuomioon, ja käräjäoikeuden tuomio on jäänyt lainvoimaiseksi. A ei myöskään ole yhtynyt Korkeimmassa oikeudessa esitettyyn purkuhakemukseen. Asiassa on hakemuksen tueksi vedottu ainoastaan menettelyn lainvastaisuuteen. 

Korkein oikeus toteaa, että tuomionpurussa ratkaisun oikeusvoima poistettaisiin ja asia palautettaisiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Asia palautuisi siihen oikeudenkäyntivaiheeseen, jossa virhe on tapahtunut, ja asiassa olisi toimitettava pääkäsittely. Mikäli tuomionpurun jälkeen A:lle tuomittaisiin uudestaan ehdollinen vankeusrangaistus, sille olisi lisäksi määrättävä uusi koeaika, jonka vähimmäispituudeksi on rikoslain 2 b luvun 3 §:n 1 momentissa säädetty yksi vuosi. A:lle nyt tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on päättynyt 27.11.2022. Uuden rangaistuksen määräämistä uudelleen alkavine koeaikoineen ei voida pitää A:n edun mukaisena. 

Korkein oikeus katsoo ratkaisussa todetuilla perusteilla, että tuomion purkaminen ei olisi asiassa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:ssä edellytetyin tavoin syytetyn edun mukaista. Näin ollen hakemus on hylättävä. 

Lue koko ratkaisu KKO:2023:13 Suomen Laki -hakupalvelussa.