KKO: Vangittuna pitäminen oli kohtuutonta  

A oli tuomittu käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen ja määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna. Hovioikeudessa ainoastaan A haki muutosta. Hovioikeuden pääkäsittelyn toimittamisen jälkeen A vaati kantelulla, että hänet määrätään päästettäväksi heti vapaaksi. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun. 

A olisi päässyt ehdonalaiseen vapauteen ennen kantelun hylkäävää hovioikeuden päätöstä, jos hän ei olisi hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A:n vangittuna pitäminen oli kohtuutonta. 

Vangittuna pitämisen kohtuuttomuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota rikoksen johdosta jo aiheutuneen vapaudenmenetyksen kestoon verrattuna odotettavissa olevasta rangaistuksesta aiheutuvan vapaudenmenetyksen kestoon siten, että myös ehdonalaista vapautumista koskeva sääntely otetaan huomioon. 

Nyt kysymyksessä olevassa asiassa asianosaisista ainoastaan A on hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Näin ollen hovioikeudessa ei ole voitu korottaa hänelle tuomittua neljän vuoden vankeusrangaistusta. A ei ole ollut vangittuna muusta syystä kuin tämän rikosasian johdosta. 

A ei ole rikosrekisteriotteensa perusteella suorittanut aiemmin ehdotonta vankeusrangaistusta. Näin ollen hänen vankilassa lähtökohtaisesti suoritettava rangaistuksensa määräosa on rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin perusteella puolet tuomitusta rangaistuksesta eli kaksi vuotta. Tässä asiassa ei ole väitettykään, että ehdonalaista vapauttamista olisi ollut perustetta lykätä rikoslain 2 c luvun 9 §:n 2 momentin nojalla siinä tapauksessa, että A:n ehdoton vankeusrangaistus olisi jo täytäntöön pantu. A myös on edellä todetuin tavoin päästetty ehdonalaiseen vapauteen 14.6.2022, eli päivää myöhemmin kuin hovioikeuden tuomio on ollut täytäntöönpantavissa. 

A on 25.5.2022 ollut vapautensa menettäneenä yli kaksi vuotta. Mikäli A ei olisi hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon tai hän olisi ilmoittanut tyytyvänsä tuomioon siltä osin kuin hänet on tuomittu vankeusrangaistukseen, hänet olisi päästetty rikoslain 2 c luvun 5 §:n 2 momentin nojalla ehdonalaiseen vapauteen aiemmin kuin 25.5.2022. Tällöin vapaudenmenetyksen kokonaiskesto olisi siis muodostunut nyt toteutunutta lyhyemmäksi. A on siten muutoksenhakemuksensa vuoksi joutunut tosiasiassa huonompaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että hän olisi tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon. 

Kun A:n valituksen johdosta toimitettu hovioikeuden pääkäsittely oli jo päättynyt, vangittuna pitäminen 25.5.2022 ei ole ollut tarpeen tuomioistuinkäsittelyn turvaamiseksi. Vangittuna pitäminen ei ole ollut tässä muutoksenhakuasetelmassa enää perusteltua myöskään rangaistuksen täytäntöönpanon turvaamiseksi, eikä vangittuna pitämiselle ole tässä vaiheessa ollut muutakaan oikeudenkäynnin vaiheesta tai oikeudenkäyntiin liittyvistä muista olosuhteista johtuvaa hyväksyttävää perustetta. 

A:n pitäminen hovioikeuden päätöksellä 25.5.2022 edelleen vangittuna on siten ollut pakkokeinolain 2 luvun 13 §:ssä tarkoitetusti kohtuutonta. 

Koska kohtuuttoman vangitsemisen kielto on muodostanut esteen A:n vangittuna pitämiselle, asian arvioiminen pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen kannalta on tarpeetonta. 

Lue koko ratkaisu KKO:2023:37 Suomen Laki –hakupalvelussa.