KKV selvitti yritysten näkemyksiä kilpailulaista: kartellikielto tunnetaan, leniency-järjestelmä monille vieras

21.10.2024 17:31

Suomalaisilla yrityksillä on oman näkemyksensä mukaan jonkin verran puutteita kilpailulain tuntemuksessa, selviää Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) yrityksille toteuttamasta kyselytutkimuksesta. Kilpailusääntöjen tuntemus on tärkeää, jotta kilpailuvalvonnalla on riittävä ennaltaehkäisevä vaikutus.

Kilpailusäännöistä yrityksille tutuin oli kartellikielto, jonka lähes kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti tuntevansa vähintään melko hyvin. Heikoimmin tunnettu kilpailulain osa-alue oli leniency eli mahdollisuus vapautua seuraamusmaksusta ilmiantamalla kartelli ja auttamalla KKV:tä sen tutkimisessa.

”Kartelliin osallinen on voinut Suomessa vuodesta 2004 asti välttyä jopa kokonaan seuraamusmaksulta ilmiantamalla kartellin viranomaiselle. Tätä mahdollisuutta ei kyselyn perusteella tunneta erityisen hyvin,” kertoo vanhempi ekonomisti Lasse Pöyry.

Lähes puolet vastaajista kertoi tuntevansa määräävän markkina-aseman väärinkäytön ja yrityskauppojen ilmoitusvelvollisuuden vähintään melko hyvin.

Kyselyllä selvitettiin myös sitä, miten yritykset pyrkivät varmistumaan toimintansa kilpailulainmukaisuudesta. Etenkin suuremmissa yrityksissä on usein compliance-asiantuntija, compliance-ohjelmia, kilpailulakia koskevaa koulutusta ja sisäisiä ohjeistuksia.

Kilpailulaki (948/2011) turvaa toimivaa ja reilua kilpailua, joka on kansantalouden ja kuluttajien etu. Lisätietoa kilpailulain sisällöstä löytyy Kilpailu- ja kuluttajaviraston verkkopalvelusta. Kilpailu- ja kuluttajavirasto antaa yrityksille myös neuvontaa kilpailulain sisällöstä ja soveltamisesta.

Lähde ja lisätietoja: Kilpailu- ja kuluttajaviraston tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää