Kolme tietä oikeustieteen professoriksi

Suomessa voi päästä oikeustieteen professoriksi kolmella tavalla. Kaikki alkaa siitä, että tehtävä avataan hakuun.

Silloin on mahdollista hakea suoraan täyttä professuuria, jos vaatimukset täyttyvät. Se on ensimmäinen tapa.

”Meillä prosessioikeus sai uuden professorin Laura Ervon tätä kautta aivan hiljattain”, kertoo Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani Johanna Niemi.

Haussa oli täysi professuuri tai minimissään kakkostason apulaisprofessuuri (associate professor), koska tehtävään kuului oikeusalavastuu.

Toinen tapa on professuuriin kutsuminen. Oikeustieteen alalla se on kuitenkin hyvin harvinaista.

”Kutsua voidaan käyttää, jos halutaan huippututkija, jota ei hakumenettelyn kautta voisi saada. Kutsua voidaan myös käyttää, kun kilpaillaan tutkijasta toisen yliopiston kanssa.’’

Kolmas tapa on vuoden 2010 yliopistolain uudistuksen jälkeen yleistynyt tenure track eli vakinaistamispolku. Mitä se vaatii ja kauanko professoriksi pääseminen kestää?

Tenure track -järjestelmässä on Niemen mukaan kaksi alkutasoa: ykköstason apulaisprofessuuri (assistant professor) ja korkeammilla vaatimuksilla kakkostason apulaisprofessuuri (associate professor).

Ensimmäinen taso kestä kolmesta viiteen vuotta, ja aika määritellään heti henkilön aloittaessa.

”Kauden lopussa tehdään väliarviointi. Helsingissä oikeustieteellisessä tiedekunnassa sen tekee sisäinen asiantuntijaryhmä.”

Sen jälkeen voidaan tehdä sopimus kakkostasosta, joka sekin kestää kolmesta viiteen vuotta.

”Kakkostason lopussa tehdään kauden arviointi ja vähintään kaksi ulkopuolista asiantuntijaa arvioi hakijan pätevyyden ja mahdollisuuden päästä professoriksi. Lisäksi opetustaito arvioidaan.”

Koska tenure track on verrattain tuore järjestelmä Suomessa, tarkkoja tilastoja virkapolulla käytetystä ajasta ei Niemen mukaan ole kerätty.

”Voidaan kuitenkin sanoa, että tie väitöksestä professoriksi kestää noin 15 vuotta. Tällä hetkellä Helsingin oikeustieteellisessä tiedekunnassa on seitsemän henkilöä tenure trackilla.”

Professoriksi pääsemisen kriteerejä ovat Niemen mukaan tieteelliset ja opetusansiot. Myös yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen osallistumiseen kiinnitetään huomiota. Arviointi on muuttunut monipuolisemmaksi.

Julkaisujen profiilissa on tapahtunut merkittävä muutos 2000-luvulla.

”Kotimaisten julkaisujen merkitys on vähentynyt ja laadukkaiden ulkomaisten artikkelien merkitys kasvanut”, Niemi sanoo.

”Nykyään professuurivaiheessa olisi hyvä olla parikymmentä kansainvälistä ja vertaisarvioitua artikkelia arvostetuissa lehdissä väitöskirjan lisäksi. Lehtien taso vaikuttaa paljon.”

Professuurin kriteereissä painotetaan julkaisujen ja opetuksen lisäksi myös ulkoisen tutkimusrahoituksen saamista.

Professori on enenevässä määrin tutkimusjohtaja, jolla on oma tutkimusryhmä. Laadukasta tutkimusta on vaikeaa tehdä ilman riittävää rahoitusta.

Professoriksi aikovalla pitää siis olla tarpeeksi kiinnostavia näkemyksiä ja ideoita siitä, miten hän aikoo kehittää tutkimusalaansa, jotta se kiinnostaa myös rahoittajia.

”Se voi olla stressaavaa, mutta toisaalta tutkimusrahoituksen saaminen on niin merkittävä osa yliopistotyöskentelyä, että monelle se on täysin luontevaa.”

Tenure trackille pääseminen on kovan kilpailun tulos, ja sitä ennen pitää läpäistä tiukka seula.

Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ei ole vielä kertaakaan käynyt niin, että kokelaan tenure track olisi katkennut, vahvistaa Niemi.

”Professoriksi haluavat ovat niin motivoituneita, että usein vaadittavat kriteerit etenemiseen täyttyvät.”

Jos tasaväkisiä hakijoita on useampia, valinta on Niemen mukaan aina vaikea paikka.

”Silloin on mietittävä, painotetaanko joitain ansioita erityisesti. Haastattelulla on merkitystä samoin kuin sillä, millaisia visioita hakijalla on oman tutkimusalansa kehittämisestä.”

Aina vaaditaan myös opetusnäyte. Kyseessä on Niemen mukaan laajempi kokonaisuus kuin vain pelkkä yksittäinen näyte opetustilanteesta.

”Siinä tarkastellaan koko opetuskokemusta, opetusfilosofiaa, pedagogista koulutusta ja ajatuksia opetuksen kehittämisestä.”

Käytännössä valinnat herättävät usein kritiikkiä. Se kuuluu Niemen mukaan asiaan, yliopistomaailmassa kun ollaan.

”Kritiikki on tutkimusta tekevien ihmisten ydinosaamista. Aina ei voi tehdä päätöstä, johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Dekaanin työ ei ole helppoa.”

Tulevat eläköitymiset ovat mahdollinen tilanne, jossa professuuri avataan hakuun. Tiedekuntaneuvosto ottaa kantaa henkilöstösuunnitelman perusteisiin myös näissä tapauksissa.

Rehtori tekee päätökset professuurien ja vakinaistamispolkujen avaamisesta. Esitys tulee tiedekunnasta dekaanilta tiedekuntaneuvoston hyväksymien henkilöstösuunnittelun perusteiden mukaan.

Niemen mukaan useimmat tehtävät Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa avataan kansainväliseen hakuun – ja se on haaste.

”Suomen oikeus on perusopetuksen keskiössä. Tämä voi olla ongelmallinen tilanne, jos hakija ei osaa suomea eikä tunne riittävän tarkasti oikeuskäytäntöjämme”, Niemi muotoilee.

”Meidän omat opettajamme ovat kuitenkin huomattavasti kansainvälisempiä kuin 20 vuotta sitten.”

Niemi näkee muutakin positiivista kehitystä, muun muassa avoimuuden lisääntymisessä.

”Itse koin 1990-luvun alussa väitöskirjaa tehdessäni, ettei naisella ole mitään mahdollisuutta tulla professoriksi Helsingin yliopistossa. Nykyään monet professorit ovat naisia.”

Myös työelämäprofessoreja löytyy Helsingin oikeustieteellisestä tiedekunnasta neljä. Niemen mukaan työelämäprofessoreja halutaan opetus- ja tutkimustarpeisiin.

Työelämäprofessoriksi valitut ovat käytännön työssä ansioituneita asiantuntijoita. He työskentelevät yliopistolla osa-aikaisesti, yleensä vain 20-prosenttisesti, mikä on mahdollista päivätyön ohella.

”Meillä vaatimuksena on, että työelämäprofessorin pitää olla myös väitellyt. Se takaa todelliset tulokset myös tutkimustyössä.”

Työelämäprofessorien kanssa tehdään työsopimus ja heidät palkataan lahjoitusvaroin.

”Arvostamme valtavasti työelämäprofessorien panosta yliopistollemme. Ja myös opiskelijat arvostavat heidän käytännön kokemustaan ja konkretiaa.”