Lainvalmistelun kuulemisopas lausunnoille

27.11.2024 16:10

Oikeusministeriö pyytää lausuntoja poikkihallinnollisen työryhmän valmistelemasta kuulemisoppaasta sekä säädösehdotusten ohjeistettua lausuntoaikaa koskevasta arviomuistiosta. Opas sisältää periaatteita, suosituksia ja esimerkkejä sidosryhmien ja yleisön kuulemisesta lainvalmisteluprosessin kaikissa vaiheissa. 

Uudella oppaalla on tarkoitus korvata valtioneuvoston vuonna 2016 antama säädösvalmistelun kuulemisopas.  

Uusi opas ottaa nykyistä paremmin huomioon sen, että lainvalmisteluhankkeet ovat keskenään erilaisia. Lisäksi oppaan tavoitteena on yhdenmukaistaa kuulemisen toimintatapoja ministeriöiden hyviksi havaittujen käytänteiden mukaisesti. 

Lausuntoja pyydetään opasluonnoksen ohella työryhmän arviomuistiosta, jossa käsitellään erikseen säädösehdotusten ohjeistettua lausuntoaikaa. Kuulemisopas ei ole ministeriöitä oikeudellisesti sitova, ja ministeriöillä on harkintavaltaa muun muassa lausuntoajan pituudessa. 

Kuulemisoppaan uudistaminen kuuluu keinoihin, joilla pääministeri Petteri Orpon hallitus edistää lainvalmistelun laatua, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Lainvalmistelun kuulemiset toteuttavat perustuslaissa säädettyjä yksilön osallistumisoikeuksia ja eduskunnan tiedonsaantioikeutta.

Lausunnon voi jättää lausuntopalvelussa 15.1.2025 asti.

Lisätietoja hankesivulta.

Lähde: oikeusministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää