Lapsen kuuleminen oi­keus­pro­ses­sis­sa on edelleen haastava asia

Päädyin ensimmäisen kerran kuulemaan lasta, jonka epäiltiin joutuneen rikoksen kohteeksi työskennellessäni harjoittelijana lapsipsykiatrian poliklinikalla. Vuosi oli 1999 ja tuolloin ei ollut vielä lakia taikka koulutuksia siitä, kuinka lasta pitää haastatella. Aloin pian sen jälkeen pohtia, miten kehityspsykologisen tiedon avulla voisi auttaa lapsia kertomaan kokemuksistaan oikeusprosessissa. Tein sitten graduni lasten haastattelemisesta hyväksikäyttöselvittelyjen yhteydessä. Graduni paisui ajan myötä väitöskirjaksi, ja sille tielle jäin.

Vuonna 2006 perustettiin HUS:in Lasten ja nuorten oikeuspsykologian yksikkö, jossa työskentelin alusta asti 15 vuoden ajan. Aluksi valtaosa tapauksista oli vakavia seksuaalirikoksia, nykyisin siellä kuullaan myös lapsia, joiden epäillään joutuneen lievempien pahoinpitelyjen kohteeksi. Koska ilmoitusvelvollisuuskynnystä lapsiin kohdistuvista rikoksista on madallettu, niitä tulee yhä enemmän poliisin tietoon. Nykyisin yksikössä tutkitaan myös joitakin harvinaisempia rikosepäilyjä, kuten kunniaväkivalta- ja ihmiskauppaepäilyjä.

Lasten kuulemisessa on monia haasteellisia seikkoja. Pieni lapsi ei jaksa useinkaan keskittyä haastatteluun tai lapsi saattaa arastella asiaa, eikä halua kertoa siitä. Lasta ei saisi kuormittaa eikä painostaa, silti pitäisi saada tietoa oikeusprosessia varten. Näiden asioiden välillä joutuukin tasapainottelemaan aika lailla. Jos lapsen epäillään joutuneen vakavan väkivallan kohteeksi kotonaan, pitäisi asiasta saada ehdottomasti tietoa, sillä lapselle saattaa olla vaarallista palata kotiin. Niinpä lapsen edun punninta on hyvin haastavaa.

Lapset ovat myös huoltajiensa ja läheistensä helposti johdateltavissa. Nyt ajankohtaisessa Anneli Auerin tapauksessa aikuiset lapset ovat kertoneet, että sijaishuoltajat painostivat heitä kertomaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Yleisesti ottaen tämä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta. On lukuisia kokeellisia tutkimuksia sekä aikaisempia käytännön tapauksia, joissa on todettu, että lapset kertovat asioita, joita aikuinen haluaa kuulla.

Erityisesti huoltoriidoissa on todettu tapauksia, joissa molemmat tai toinen vanhemmista on vaikuttanut lapsen käsitykseen toisesta vanhemmasta siten, että myönteisesti vanhempaansa aiemmin suhtautunut lapsi on alkanut ajatella hänestä varsin kielteisesti. On esiintynyt myös vääriä lapsen hyväksikäyttöväitteitä sen seurauksena, että joku lapsen kanssa keskustellut aikuinen ei ole vaikuttanut tyytyväiseltä lapsen tarinaan. Tuolloin lapsi on muuttanut tarinaansa pitääkseen aikuisen tyytyväisenä. Lapset ovatkin erityisen haavoittuvaisia ollessaan tekemisissä aikuisten kanssa, joista ovat riippuvaisia.

Julkaisin viime syksynä kirjan Muistin varassa. Se käsittelee erityisesti sitä, miten tärkeää olisi, että muistin hataruus huomioitaisiin paremmin oikeusprosesseissa. Oikeudenkäyntitilanne on edelleen melko muodollinen ja kolkko tapahtuma, jossa ei luoda muistamiselle suotuisia olosuhteita. Istunnoissa pitäisikin antaa asianomaiselle aikaa totutella tilanteeseen, varmistaa että hän ymmärtää mistä on kyse, sekä myös kertoa, ettei haittaa, vaikka hän ei muistaisi kaikkea. Tuolloin luotaisiin paremmat edellytykset sille, että kuultavasta saadaan mahdollisimman paljon oikeaa tietoa. Tästä onneksi keskustellaan jo enemmän kuin vaikkapa 15 vuotta sitten.

Lasten muistikuvat ovat paremmin suojattu, koska haastattelut tallennetaan videolle ja video näytetään oikeudenkäynnissä. Suomessa lapset eivät siis joudu ristikuulusteltavaksi oikeuden istuntoon, kuten tapahtuu monissa muissa Euroopan maissa. Poliisit kuulevat isompia lapsia ja oikeuspsykologian tai -psykiatrian yksiköissä haastatellaan alle kouluikäisiä ja alakoululaisia, sekä lapsia, joilla on kehitysviivettä tai psyykkistä ongelmaa. Suomessa on myös satsattu viimeisten 15 vuoden aikana lapsia kuulevien henkilöiden koulutukseen.

Olen itse suunnitellut Åbo Akademin koordinoiman oikeuspsykologian kaksivuotisen erikoistumiskoulutuksen, joka alkoi vuonna 2017. Koulutuksiin on osallistunut esimerkiksi tuomareita, asianajajia, psykologeja, poliisin tutkinnanjohtajia, lääkäreitä ja sosiaalityöntekijöitä. Kun eri alojen ihmiset kohtaavat koulutuksen aikana, syntyy monesta tärkeästä asiasta erinomaista keskustelua. Monesti nämä samat teemat näkyvät kaikissa oikeusprosessin eri vaiheissa, vaikkakin eri näkökulmista. Koulutuksen seuraava haku avautuu huhtikuussa.

Olen työskennellyt vähän yli vuoden erikoissuunnittelijana Euroopan kriminaalipolitiikan instituutissa, HEUNIssa. Keskeinen tehtävämme on parantaa rikoksen uhrien asemaa. Teemme tutkimustyötä, joka nivoutuu käytäntöön ja toiminnassamme on mukana kansainvälinen näkökulma. Kommentoimme myös lainvalmistelua, sekä suunnittelemme koulutus- ja kehittämishankkeita.

Olen tehnyt koko urani ajan myös tieteellistä tutkimustyötä. Nyt olen mukana vetämässä tutkimushanketta, jossa selvitetään, miten turvapaikan hakijoita haastatellaan ja miten niiden perusteella tehdään turvapaikan myöntämispäätöksiä. Toisessa tutkimuksessa tarkastelemme sitä, miksi raiskauksen uhrit tekevät tai jättävät tekemättä ilmoituksen kokemastaan raiskauksesta. Muutama vuosi sitten tutkin, miten luotettavasti voidaan tunnistaa rikospaikalla nähtyjä henkilöitä silminnäkijätunnistuksien avulla. Lapsi rikostutkinnassa, kuulustelut sekä päätöksenteko ovatkin minua kiehtovia tutkimusteemoja.

Laulaminen on rakas harrastukseni nuoruudesta asti. Laulan jazzia ja kansanlauluja, mutta myös klassista musiikkia kamarikuoro Auditessa. Viime vuonna tein yhdessä mahtavan muusikkoryhmän kanssa konserttikiertueen Lauluja rikosrekisteristä. Kaikki laulut liittyivät oikeusprosesseihin ja välissä oli lyhyitä, mutta tiukkoja puheenvuoroja kyseisistä aiheista.

Heinäkuussa minulla alkaa mielenkiintoinen kahden vuoden mittainen pesti European Association of Psychology and Law -järjestön puheenjohtajana. Pääsen siellä tarkastelemaan, miten oikeuspsykologiaan liittyvät kysymykset näyttäytyvät eri puolilla Eurooppaa. Sen tiedän kuitenkin jo ennestään, että suomalaisten lasten asema oikeusprosesseissa sijoittuu kansainvälisessä vertailussa korkealle. Esittämästäni kritiikistä huolimatta meillä on verraten hyvä ja luotettava oikeusjärjestelmä.

Syntymävuosi: 1977
Perhe: Kolme lasta ja kumppani
Tutkinnot ja arvonimet: Oikeuspsykologian dosentti, Helsingin yliopisto, 2016; psykologian tohtori 2006, Åbo Akademi.
Yliopisto ja valmistumisvuosi: Psykologian maisteri, 2002, Åbo Akademi.
Guru: Daniel Kahneman
Jos ei olisi psykologi, olisi: Juristi, arkeologi tai toimittaja

Suosittelen
Kirja: Meri Valkama: Sinun, Margot. Kirja kertoo muistamisesta kauniisti ja viisaasti, ja tarina on kiehtova.
Laulu: Ella Fitzgerald: Bewitched, Bothered, and Bewildered. Mikä tahansa hänen lauluistaan kyllä kävisi.
Laji: Uinti ja laitesukellus
Kuvataiteen teos: Helene Schjerfbeck: Perhekoru. Varsinainen koru näyttäisi minun silmiini olevan kahden korua katsovan naisen keskinäinen suhde, eikä varsinaisesti esine, jota naiset katsovat.