
Lomautuksen ennakkoilmoituksen antamisen laiminlyönti
Yrityksessämme on 16 työntekijää. Unohdimme antaa työsopimuslain mukaisen ennakkoselvityksen ennen lomautusilmoitusten antamista. Onko lomautus pätevä?
Lomautusta koskeva ennakkoselvitys
Työsopimuslain säännös ennakkoselvityksestä ja työntekijän kuulemisesta koskee vain yrityksiä, joihin ei sovelleta yhteistoimintalakia. Kun yhteistoimintalakia sovelletaan, korvaa yhteistoimintalain mukaiset menettelyt nuo velvollisuudet.
Selvityksen sisältö on tiedot lomautuksen perusteesta, arvioidusta laajuudesta, toteuttamistavasta, alkamisajankohdasta ja kestosta. Jos lomautus kohdistuu useaan työntekijään, voidaan selvitys antaa heille yhteisesti tai työntekijöiden edustajalle. Selvitys on annettava niin hyvissä ajoin, että työnantaja voi huomioida selvityksestä saamansa palautteen lomautuksesta päättäessään.
Ennakkoselvityksen puuttuminen
Ennakkoselvityksen puuttuminen ei tee lomautuksesta pätemätöntä. Seurauksena voi olla vahingonkorvaus työsopimuslain vahingonkorvausta koskevan säännöksen mukaisesti. Se koskee tässä taloudellisen vahingon korvaamista. Käytännössä on vaikeaa osoittaa ennakkoselvityksen puuttumisen aiheuttamaa taloudellista vahinkoa.
Valtakunnallisella työehtosopimuksella on mahdollista poistaa ennakkoselvitystä koskeva vaatimus. Näin onkin joissakin työehtosopimuksissa tehty.
**
Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille
Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.
Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

TEM-analyysi: Uusia työpaikkoja syntyi noin 258 000 vuonna 2023

Täysistunnossa käsittelyssä paikallisen sopimisen edistäminen ja työriitojen sovittelun muutokset
