Luonnos nikotiinipusseja koskevasta hallituksen esityksestä lausunnoille
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja uudesta hallituksen esityksen luonnoksesta, joka on lausuntokierroksella 25.11.2024–20.1.2025.
Eduskunta hyväksyi nikotiinipusseja koskevan tupakkalain muutoksen 9.10.2024, mutta hallitus esitti tasavallan presidentille, että lakimuutos jätetään vahvistamatta, koska nikotiinipussien sallittuja makuja koskeva sääntely olisi saattanut suosia yhtä yksittäistä yritystä. Presidentti jätti tupakkalain muutoksen vahvistamatta 8.11.2024.
Uudella valmistelulla halutaan turvata reilu kilpailu sekä yrittäjien tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu. Uusi esitysluonnos perustuu makujen sääntelyä lukuun ottamatta eduskunnan aiemmin hyväksymään tupakkalakiin.
Tavoitteena ehkäistä nikotiinipussien käyttöä nuorten keskuudessa
Lakimuutoksen myötä nikotiinipussit ja muut savuttomat nikotiinituotteet otettaisiin nykyistä kattavammin tupakkalain piiriin. Esityksen tavoitteena on ehkäistä nikotiinipussien käyttöä nuorison keskuudessa sekä suojella erityisesti lapsia ja nuoria nikotiinipussien haittavaikutuksilta.
Ehdotetulla sääntelyllä pyritään kuitenkin siihen, että nikotiinipussit säilyisivät riittävän houkuttelevana vaihtoehtona laittomasti markkinoilla olevalle nuuskalle. Esityksellä halutaan myös ehkäistä laittomien nikotiinipussimarkkinoiden syntymistä.
Savuttomien nikotiinituotteiden nikotiinirajaksi säädettäisiin enintään 16,6 milligrammaa nikotiinia grammassa tuotetta. Tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi 0,7 gramman nikotiinipussissa saisi olla nikotiinia enintään hieman alle 12 milligrammaa.
Uudessa hallituksen esityksen luonnoksessa savuttomista nikotiinituotteista kiellettäisiin kaikki tunnusomaiset tuoksut tai maut lukuun ottamatta mentolin ja mintun makuja. Sallitut maut mainittaisiin laissa nimenomaisesti (niin sanottu positiivilista), jotta sääntely olisi selkeää ja sen soveltaminen ennustettavaa eikä sääntelyä voitaisi kiertää.
Sallittuja makuja rajoittamalla halutaan ennen kaikkea suojella lapsia ja nuoria tuotteisiin liittyviltä haitoilta. Ehdotetun rajauksen myötä kielletyiksi tulisivat muun muassa karkin, hedelmien ja marjojen maut, joita voidaan pitää erityisesti lapsille kohdennettuina.
Nikotiinirajaa ei ehdoteta laskettavaksi tätä alemmaksi eikä kaikkia tunnusomaisia tuoksuja tai makuja ehdoteta kiellettäväksi, jotta hallitusohjelman mukaisesti Suomessa myydyt nikotiinipussit säilyisivät riittävän houkuttelevana vaihtoehtona nuuskalle ja jotta voitaisiin torjua nuuskaan ja nikotiinipusseihin liittyvää harmaata taloutta ja laitonta kauppaa.
Nikotiinipussien hallussapito kiellettäisiin alle 18-vuotiailta
Nikotiinipusseille ehdotetaan pitkälti samanlaista sääntelyä kuin tupakka- ja nikotiinituotteille. Nikotiinipussien myyntiä valvoisivat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköt, jotka voisivat periä valvonnan kustannusten kattamiseksi valvontamaksuja.
Vähittäismyyntipakkauksiin vaadittaisiin jatkossa suomen- ja ruotsinkieliset terveysvaroitukset ja pakkausten ulkoasu yhdenmukaistettaisiin (ns. plain packaging). Tuotteiden etämyynti kiellettäisiin ja tuotteiden maahantuontia rajoitettaisiin.
Tuotteiden muukin kuin elinkeinotoiminnassa tapahtuva myynti alle 18-vuotiaille kiellettäisiin. Lisäksi kaikkien tupakan vastikkeiden hallussapito ja maahantuonti kiellettäisiin alle 18-vuotiailta.
Tuotteiden vähittäismyynti säädettäisiin luvanvaraiseksi ja tukkumyynti ilmoituksenvaraiseksi. Valmistajan tai maahantuojan olisi tehtävä tuotteesta Valviralle ilmoitus, jossa olisi muun muassa tieto siitä, että valmistaja tai maahantuoja kantaa täyden vastuun tuotteen laadusta ja turvallisuudesta.
Tupakkalakiin esitetään savuttoman nikotiinituotteen määritelmää, joka kattaisi nikotiinipussien lisäksi myös sellaiset tuotteet, jotka muistuttavat irtonuuskaa, purutupakkaa tai nenänuuskaa. Savuttomien nikotiinituotteiden käyttö kiellettäisiin päiväkotien ja esi- ja perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa sekä leikkikentillä.
Kouluille mahdollisuus puuttua sähkötupakointiin
Esitysluonnoksen mukaisesti tupakkalaissa kiellettäisiin myös nikotiinittomien sähkösavukkeiden eli niin sanotun vapejen hallussapito alaikäisiltä. Vapen käyttö on yleistynyt jopa alakouluikäisten lasten keskuudessa. Hallussapidon kieltäminen antaisi esimerkiksi oppilaitoksille välineet puuttua vapen käyttöön. Hallussapitokielto koskisi myös muita tupakan vastikkeita kuten energianuuskaa tai yrttisavukkeita.
Tupakkalain muutoksilla ei olisi vaikutusta sellaisiin nikotiinipussivalmisteisiin, joilla jo on lääkelain mukainen myyntilupa tai joille myöhemmin haetaan myyntilupaa lääkkeenä. Fimea voisi jatkossakin hakemuksesta myöntää lääkelain mukaisen myyntiluvan nikotiinipussivalmisteelle, joka on tarkoitettu lääkkeellisesti käytettäväksi jonkin tunnetun sairauden hoitoon, esimerkiksi tupakkariippuvuudesta vieroitukseen.
Lähde: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus
Juridiikan ja talouden uutiskirje
Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.