Ministerit: Pohjoismaiden pitää varautua kaikenlaisiin uhkiin
Pohjoismaiden siviilivalmiudesta ja varautumisesta vastaavat ministerit tai heidän sijaisensa kokoontuivat Oslossa 28.11.2024. Ministerit tapaavat nyt uudenlaisessa tilanteessa, kun kaikki Pohjoismaat ovat Naton jäseniä. Suomea kokouksessa edusti sisäministeri Mari Rantanen.
- Meidän pitää varautua kaikenlaisiin uhkiin ja suunnitella yhdessä myös siviilivalmiutta ja pohjoismaisten siviiliviranomaisten yhteistyötä vastaavasti kuin sotilaallisen puolustuksen puolella jo tehdään. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vastavuoroista oppimista ja yhteisiä harjoituksia, sanoo ministeri Rantanen.
Suunnitteilla on myös pohjoismaisen siviili-sotilasyhteistyön vahvistaminen kaikissa oloissa.
Ministeri Rantanen otti puheenvuorossaan esille myös hybridivaikuttamisen ja kriittisen infrastruktuurin suojaamisen ja totesi, että Pohjoismaiden pitää olla varautuneita hybridivaikuttamiseen ja siihen liittyviin vastatoimiin.
- Pohjoismaisen ja kansainvälisen tiiviin yhteistyön avulla luodaan muun muassa yhteistä tilannekuvaa ja vaihdetaan tietoa, ministeri Rantanen toteaa.
Käytännön seuraukset tietoliikenneyhteyksiin kaapelivauriosta Suomen ja Saksan välillä ovat olleet vähäisiä.
Haga-yhteistyön puheenjohtajuus Suomella ensi vuonna
Pohjoismainen kriisivarautumisen Haga-yhteistyö, jossa siviilivalmiudesta ja varautumisesta vastaavat ministerit tapaavat säännöllisesti, on jatkunut jo vuodesta 2009. Yhteistyö on entistä tärkeämpää nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa, johon on vaikuttanut merkittävästi ennen kaikkea Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan.
Suomi toimii Haga-yhteistyön puheenjohtajamaana vuonna 2025. Suomen tavoitteena edistää siviilivalmiudesta vastaavien pohjoismaisten viranomaisten entistä tiiviimpää yhteistyötä. Lisäksi pyritään vahvistamaan siviili-sotilaallista sekä muuta poikkihallinnollista yhteistyötä.
Siviilivalmius tarkoittaa eri viranomaisten toimenpiteitä, joilla turvataan yhteiskunnan elintärkeät toiminnot, väestön perushuolto ja valtion toimintakyky kriisitilanteessa. Sisäministeriölle kuuluvia siviilivalmiuden kokonaisuuksia ovat esimerkiksi pelastustoimi ja väestönsuojelu.
Lähde: sisäministeriön tiedote.
Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus
Juridiikan ja talouden uutiskirje
Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.