
Onko koulutus- tai asiakastilaisuus työntekijän työaikaa?
Onko työnantajan maksama tai järjestämä koulutusaika tai työnantajan järjestämään virkistys- tai asiakastilaisuuteen osallistuminen työaikalain mukaista korvattavaa työaikaa?
Koulutus ja työaika
Koulutusaikaa ei lueta työajaksi, ellei se tapahdu työntekopaikalla tai työnantajan määräämänä muualla. Vapaaehtoista koulutukseen käytettyä aikaa ei lueta työaikalain mukaiseen työaikaan, eikä siihen osallistumisesta muutoinkaan makseta työaikakorvauksia.
Työehtosopimuksissa on määräyksiä, joiden mukaan koulutusajalta maksetaan palkkaa. Näissä määräyksissä on eroja muun muassa koulutusajan korvaamisesta silloin, kun koulutus ajoittuu säännöllisen työajan ulkopuolelle.
Virkistystilaisuudet ja työaika
Työnantajan järjestämät vapaaehtoiset sosiaaliset ja muut virkistystilaisuudet eivät ole työaikaa. Korvattavuus näiden osalta voi perustua siihen, että ne järjestetään työajan ulkopuolella ja työnantaja on edellyttänyt niihin osallistumista.
Asiakastilaisuudet ja työaika
Siltä osin, kun työntekijä tekee asiakastilaisuuksissa työnantajan määräämiä tehtäviä, on niihin käytetty aika korvattavaa työaikaa. Vapaaehtoisista tilaisuuksista työajan ulkopuolella ei makseta korvauksia.
Työaika ja terveystarkastukset
Terveystarkastukset ja lääkärissäkäynnit eivät ole työaikaa, mutta niihin käytetyn ajan korvattavuus voi perustua siihen, että kyseessä on työnantajan määräämä ja edellyttämä tarkastus tai työehtosopimuksen määräys.
**
Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille
Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädänt ömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.
Kirjoittaja Harri Hietala ja Keijo Kaivanto

Juridiikan ajankohtaiset
Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.
Aiheeseen liittyvää

TEM-analyysi: Uusia työpaikkoja syntyi noin 258 000 vuonna 2023

Täysistunnossa käsittelyssä paikallisen sopimisen edistäminen ja työriitojen sovittelun muutokset
