Paperien pyörittelyn sijaan työ, jossa voi kohdata ihmisiä

Minusta piti tulla alun perin rikosasianajaja. Siihen vaikutti osaltaan L.A. Law -TV-sarja. Mutta kun työskentelin opiskeluaikanani asianajotoimistossa, eteeni tuli myös lapsiin kohdistuneita rikoksia. Tuolloin ymmärsin, etten pystyisi toimimaan asianajajana niissä jutuissa.

Valmistumiseni jälkeen auskultoin Lappeenrannassa. Ennen auskultointia ja sen jälkeen työskentelin tarkastuslautakunnassa, jossa käsiteltiin Kelan päätöksiä koskevia valituksia. En kuitenkaan kokenut pelkkää ”paperin pyörittelyä” omakseni. Halusin työn, jossa voi kohdata ihmisiä. Sattuma puuttui asiaan, kun istuin opiskelukaverini kanssa oluttuopposella. Hän mainitsi, että Pelastakaa Lapset ry:ssä oli alkamassa Lapsen etu -projekti, johon haettiin lastensuojeluun erikoistuvaa lakimiestä. Se tuntui kiehtovalta hommalta. Lähetin hakemukseni viimeisenä hakupäivänä ja sain paikan. Siitä alkoi urani lastensuojelun parissa.

SOS-lapsikylän lapsioikeuslakimiehenä teen edelleen samaa työtä kuin Lapsen etu -projektissa. Avustan lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä kirjallisten lausuntojen ja selitysten laatimisessa hallinto-oikeudelle ja toimin suullisissa käsittelyissä lastensuojeluviranomaisen avustajana. Työhöni lastensuojelun lakimiehenä kuuluvat myös sähköposti- ja puhelinkonsultaatiot lastensuojeluun liittyvästä lainsäädännöstä. Lisäksi toimin asiantuntijana; koulutan paljon ja olen jäsenenä lastensuojelun asiantuntijaryhmissä sekä THL:n lakityöryhmässä. Olen työhöni motivoitunut ja pidän sitä tärkeänä. Arvostan erityisesti mahdollisuutta toimia yhteistyössä eri alojen ammattilaisten kanssa.

Kirjoitan lapsen oikeuksia ja lastensuojelua koskevia blogeja ajankohtaisista aiheista ja osallistun muutoinkin järjestön vaikuttamistoimintaan. Pyrin vaikuttamaan myös tietokirjailijana lapsen oikeuksien parempaan toteutumiseen sosiaalihuollossa ja lastensuojelussa, sekä toiminnan lainmukaisuuteen. Uusin kirjani Lapsen suojelu, toteuttaminen ja päätöksenteko on uudistettu painos vuonna 2016 julkaistusta kirjastani.

Vuonna 2015 voimaan tullut sosiaalihuoltolaki muutti lastensuojelujärjestelmämme kaksiportaiseksi. Sen tarkoituksena oli siirtää painopiste lastensuojelulain korjaavista palveluista sosiaalihuoltolain mukaiseen varhaiseen tukeen ja madaltaa kynnystä hakeutua palvelujen piiriin. Tavoitteena oli vähentää lastensuojelun asiakkuuksien määrää ja lasten kodin ulkopuolisten sijoitusten määrää. Sijoitusten määrä on lakimuutoksesta huolimatta kasvanut ja lasten sosiaalihuollon asiakkuuksien kestot pidentyneet.

Ennen sosiaalihuoltolain mukanaan tuomia muutoksia lastensuojelun asiakkuuden alkaminen oli tarkkarajaisesti laissa säädetty. Nyt se, minkä lain nojalla lapselle järjestetään palveluja, riippuu yksittäisen työntekijän arvioinnista. Ratkaisuun vaikuttavat työntekijän osaamisen ja asiantuntemuksen lisäksi hänen arvonsa, asenteensa sekä organisaation sisäiset ohjeet. Niinpä palvelutarpeen arviointien lopputulokset saattavat olla melko sattumanvaraisia. Sosiaalihuoltolakia ei mielletä lastensuojelulain tavoin velvoittavaksi sääntelyksi yksittäisen lapsen suojelun näkökulmasta, eikä lapsen etu ole aina ensisijainen ratkaisukriteeri. Asiakkuus voi päättyä esimerkiksi siksi, ettei huoltaja koe perheen tarvitsevan tukea.

Suurin ongelma lasten kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisessa on kuitenkin varhaisen tuen puute ja tehottomuus. Siitä on puhuttu vähintään 1970-luvulta asti, mutta lastensuojelun asiakkuudet ovat lisääntyneet koko työurani ajan. Kun lapsen tai perheen tilanne kriisiytyy tai tapahtuu jotain ikävää, osoittaa syyttävä sormi aina lastensuojelua. Silti lapsen elämässä on saattanut olla valtava määrä ammattilaisia neuvolasta ja päiväkodista kouluun ja terveydenhuoltoon. He ovat yhtä lailla vastuussa lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamisesta. Meillä puuttuu edelleenkin rohkeus ottaa puheeksi ja puuttua perheen asioihin. Lapsen ongelmilta saatetaan ummistaa silmät tai puheeksi ottaminen koetaan niin haastavaksi, että vastuu siirretään lastensuojelun harteille. Lasten kanssa työskentelevien valmiutta huomata riskitekijöitä ja puuttua niihin täytyisikin tehostaa.

Työni koskettavimpia hetkiä on ollut, kun olen saanut yhteyden teini-ikäiseen lapseen joko käytäväkeskusteluissa tai oikeussalissa. Lapsi on saattanut aloittaa opiskelut tai päässyt irti päihteistä, ja olen pyrkinyt valamaan häneen uskoa: pärjäät kyllä, olet oikealla polulla. Yritän myös muotoilla lapsille osoittamani kysymykset oikeussalissa sellaisiksi, että pystyn samalla antamaan heille positiivista palautetta.

Vaikka avustan viranomaisia, en ole vanhempia vastaan. Olenkin oppinut vuosien mittaan ymmärtämään heitä yhä paremmin, vaikka en välttämättä hyväksy kaikkia heidän tekojaan. Lapsi on aina lastensuojeluasioissa etusijalla ja korkeimmalla jalustalla. Jos vanhemmat ymmärtävät sen, päästään asioissa eteenpäin.

Syntymävuosi: 1966
Tutkinnot ja arvonimet: Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari
Yliopisto ja valmistumisvuosi: Helsingin yliopisto, 1996
Lempioikeudenala: Lapsioikeus
Guru: Professori Suvianna Hakalehto ja oikeustieteen tohtori Virve Toivonen
Motto: Because I can. Olen tatuoinut lauseen käteeni.

Suosittelen
Kirja: Satu Rämö: Hildur. Tämä kirja avasi viime kesänä pitkän lukujumini.
Laulu: Samu Haber: Sä. Mainio kappale hyvän mielen nostatukseen.
Laji: Luonnossa patikointi ja liikkuminen
Kuvataiteen teos: Kaikki ystäväni, kuvataiteilija Mari Terkomaan maalaukset. Yksi niistä on kunkin kirjani kannessa ja kotini seinillä on useita hänen maalauksiaan.