Poliittisia työtaisteluja ja myö­tä­tun­to­työ­tais­te­lu­ja koskevat rajoitukset ja lakkosakkojen korotukset tulivat voimaan 18.5.2024

31.05.2024 16:44

Hallituksen esitykseen tehtiin eduskunnassa joitakin muutoksia, mutta muutokset jäivät lopulta melko vähäisiksi

Poliittisten työ­tais­te­lu­toi­men­pi­tei­den keston rajoittaminen

Poliittisen työnseisauksen kesto on rajattu laissa 24 tuntiin sen aloittamisesta. Työnseisaus on toteutettava niin, että myös sen tosiasiallinen vaikutus rajautuu edellä mainittuun aikaan. Tähän tulokseen on pyrittävä käytettävissä olevin kohtuullisin keinoin ja esimerkiksi neuvottelemalla toisen osapuolen kanssa. Jos rajaaminen ei onnistu, voidaan työnseisaus kuitenkin järjestää. Edellä selostetulla säännöksellä on merkitystä etenkin jatkuvasti käynnissä olevia prosesseja koskevissa töissä.

Muiden poliittisten työtaistelutoimenpiteiden, kuin työnseisausten kesto rajoitettiin enintään kahteen viikkoon. Esimerkkeinä tällaisista työtaistelutoimenpiteistä lain perusteluissa mainitaan vuoronvaihtokielto ja ylityökielto.

Jokaisella yhdistyksellä on itsenäinen ja erillinen oikeus edellä mainittujen rajoitusten mukaiseen toimintaan. Jos yhdistykset osallistuvat yhteiseen työtaistelutoimenpiteeseen, lasketaan enimmäiskesto kaikkien osallisten osalta toimenpiteen alusta lukien, eikä samassa asiassa voi enää järjestää uudestaan omia vastaavia toimia, jotka ylittäisivät säädetyn määräajan ensiksi aloitettujen työtaistelutoimenpiteiden alusta laskettuna.

Poliittista työtaistelua ei saa toimeenpanna, jos yhdistys sillä tosiasiallisesti 12 kuukauden kuluessa jatkaa aiemmin järjestämäänsä poliittista työtaistelua saman tavoitteen saavuttamiseksi.

Myö­tä­tun­to­työ­tais­te­lui­den rajaaminen

Myötätuntotyötaistelulla tarkoitetaan toisen työriidan (=pääriita) tukemista työtaistelulla.   Tukityötaistelu on kielletty, jos sitä on pidettävä suhteettomana.

Myötätuntotyötaistelu on suhteeton, jos sen kohteena olevan työnantajan toimintaa rajoitetaan laajemmin, kuin sen toiminnan osalta, joka palvelee tai hyödyttää pääriidan piirissä olevaa työnantajaa ja myötätuntotyötaistelun piirissä olevan työnantajan tai sen sopimuskumppanin toiminnalle aiheutuu sellaisia vahingollisia seuraamuksia, joita olosuhteet huomioon ottaen ei voida pitää kohtuullisina.

Myötätuntotyötaistelu on suhteeton myös silloin, kun sillä ei ole välitöntä vaikutusta pääriidan piirissä olevan työnantajan toimintaan ja se aiheuttaa pääriitaan nähden suhteettomia seurauksia.

Seu­raa­mus­jär­jes­tel­mä

Poliittisen tai myötätuntotyötaistelun järjestäjä, joka rikkoo edellä selostettua sääntelyä, voidaan tuomita maksamaan hyvityssakkoa tai hyvitystä.

Hyvityssakko tulee kysymykseen silloin, kun työtaistelun järjestävää työehtosopimukseen sidottua osallista tai muutoin sidottua yhdistystä tai työnantajaa sitoo työrauhavelvollisuus. Hyvityssakko tuomitaan työtuomioistuimessa. Hyvityssakko voidaan järjestämisen lisäksi tuomita myös valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Silloin, kun järjestävä työntekijöiden tai työnantajien yhdistys ei ole työrauhavelvollisuuden piirissä, voi työtaistelutoimien kohteena oleva työantaja tai työntekijä vaatia järjestäjältä hyvitystä. Hyvitystä vaaditaan yleisessä tuomioistuimessa. Hyvityksen suuruuden määräämistä koskevat samat periaatteet, kuin hyvityssakkoa poliittisia- ja myötätuntotyötaisteluja koskevissa asioissa.

Il­moi­tus­vel­vol­li­suus poliittisista ja myö­tä­tun­to­työn­sei­sauk­sis­ta

Työnseisauksena toimeenpantavasta poliittisesta työtaistelusta tai myötätuntotyötaistelusta tai niiden laajentamisesta on järjestäjän ilmoitettava kirjallisesti valtakunnansovittelijan toimistoon vähintään seitsemän päivää etukäteen.

Työrauhavelvollisuuden vallitessa ilmoitus on annettava myös vastapuolena olevalle työehtosopimuspuolelle.

Riippumatta työrauhavelvollisuudesta ilmoitus myötätuntotyötaistelusta on annettava myös sen kohteena olevalle työnantajalle.

Il­moi­tus­vel­vol­li­suu­den laiminlyömisen seuraamukset

Se, joka rikkoo edellisessä kohdassa selostettua ilmoitusvelvollisuutta, voidaan tuomita yleisessä tuomioistuimessa sakkoon.

Hyvityssakot työrauha-asioissa

Hyvityssakkojen enimmäismäärä on korotettu 150 000 euroon ja vähimmäismäärä 10 000 euroon. Erityisestä syystä hyvityssakkoa voidaan kohtuullistaa tai jättää se kokonaan tuomitsematta. Kuten edellä on selostettu, nämä hyvityssakot (tai edellä selostettu hyvitys)  koskevat myös laissa säädettyjen edellytysten vastaisia poliittisia ja myötätuntotyötaisteluja.

Lainvastaiseksi todetun työtaistelun jatkaminen

Työntekijä on velvollinen maksamaan työnantajalle 200 euron suuruisen hyvityksen, jos hän jatkaa tuomioistuimessa lainvastaiseksi todettua työntekijäyhdistyksen järjestämää työnseisausta senkin jälkeen, kun työnantaja on kirjallisesti ilmoittanut kyseisestä tuomiosta. Maksuvelvollisuus ei edellytä edellä mainitun tuomion lainvoimaisuutta.

Virkasuhteet

Edellä selostetut lakimuutokset eivät koske virkasuhteita. Niitä koskevat työtaisteluoikeuden rajoitukset ovat voimassa kuten ennenkin.

Muutetut lait

Edellä selostetut asiat koostuvat työehtosopimuslakiin, lakiin työriitojen sovittelusta, työsopimuslakiin, merityösopimuslakiin, valtion virkaehtosopimuslakiin sekä kunnan ja hyvinvointialueen virkaehtosopimuksista annettuun lakiin tehdyistä muutoksista. Kahteen viimeksi mainittuun lakiin tehdyt muutokset ovat pelkästään teknisiä.

**

Varatuomari Harri Hietala (sopla.fi) on osallistunut monipuolisesti työehtosopimusneuvotteluihin, neuvontaan, asianajoon ja työlakien valmisteluun sekä niiden noudattamisen valvontaan. Hietala on kirjoittanut lukuisia työlainsäädäntöä käsitteleviä teoksia. Asianajaja, varatuomari, opetusneuvos Keijo Kaivanto on päivittäin tekemisissä haastavien työoikeudellisten kysymysten kanssa ja kirjoittanut useita työoikeutta käsitteleviä kirjoja yli 35 vuoden ajan.

Juridiikan hakupalvelut - aina oikea tieto saatavillasi

Työsuhdetiedon parhaat sisällöt henkilöstöjohtamisen ja työoikeuden ammattilaisille

Alma Talent Työsuhdetieto -sisältökokonaisuutta tuottavat työsuhdeasioiden ja työoikeuden parhaat asiantuntijat. Laadukas ammattikirjallisuus, keskeisten lainsäädäntömuutosten tulkinta päivittyvissä hakuteoksissa sekä pääsy ajantasaiseen lainsäädäntöön ja oikeuskäytäntöön tukevat onnistumistasi työssä. Asiantuntijatekijämme tuottavat käyttöösi myös artikkeleja ajankohtaisista aiheista.

Kirjoittaja Harri Hietala

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää