Saaristolain uudistamisesta toivotaan kannanottoja

28.05.2024 09:55

Saaristolakia uudistetaan parhaillaan. Ensimmäisessä vaiheessa päivitetään saaristokuntaa koskeva 9 §. Maa- ja metsätalousministeriö toivoo näkemyksiä siitä, mitä saaristokuntaa koskevan säännöksen uudistamisessa pitäisi huomioida.

Saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) 9 § on vaikutukseltaan merkittävä. Se toimii pohjana kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien laskennassa, sillä osa laskennallisista kustannuksista määräytyy kunnan saaristoisuuden perusteella. Valtiovarainministeriö maksaa nykyisellään saaristokunnille ja -osakunnille kuntien peruspalveluiden valtionosuuksia korotettuna saaristo-olosuhteiden vuoksi (saaristolisä). Saaristoisuuden laskennallinen kustannus valtiolle on vuonna 2024 noin 24 miljoonaa euroa, josta noin 14,8 miljoonaa euroa kohdistuu saaristokunnille ja 9,7 miljoonaa euroa saaristo-osakunnille.

Verkkokuulemisen avulla maa- ja metsätalousministeriö kerää kansalaisten ja muiden tahojen näkemyksiä siitä, millä tavalla saaristolain saaristokuntaa koskeva pykälä tulisi uudistaa. Saaristokuntaa koskevan pykälän uudistamisen tavoitteena on luoda läpinäkyvät kriteerit saaristoisen kunnan määrittämiseksi. Saaristoisen kunnan määrittämisessä olisi jatkossa tarkoitus huomioida kaikki saariston asukkaat, niin vakituiset asukkaat kuin kausiasukkaatkin, sekä kunnan saaristoisuus. Näistä tekijöistä muodostuva saaristoisuusindeksi määrittäisi saaristoiset kunnat. Saaristoalueiden liikenneolosuhteet otettaisiin huomioon Suomen ympäristökeskuksen julkaiseman saaristoalueluokituksen kautta, joka toimii pohjana saaristoisen kunnan määrittämisessä.

Verkkokuulemiseen otakantaa.fi-palvelussa voi osallistua viimeistään 17.6.2024. Kuulemisen vastauksista koostetaan yhteenveto, joka toimitetaan lakiesitystä valmistelevalle työryhmälle. Saaristolain 9 §:ään liittyvä ehdotus menee lausunnoille loppusyksystä 2024.

Lähde: maa- ja metsätalousministeriön tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää