Tu­lo­ve­ro­ti­las­tot 2023: Ko­ti­ta­lous­vä­hen­nyk­sen käyttö laski ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen

04.12.2024 09:36

Verohallinto julkaisee tilastoja vuoden 2023 verotuksesta.

Vuonna 2023 ansiotuloista tehtiin vähennyksiä yhteensä 34,9 miljardia euroa, pääomatuloista lähes 1,8 miljardia (+18,9 %) ja suoraan veroista tasan 5 miljardia (-0,2 %).

Vuonna 2023 Verohallinto myönsi kotitalousvähennystä kaikkiaan 519 miljoonaa euroa (-1,1 %) 508 000 henkilölle (-2,5 %). Maksimiarvon 3 500 euroa sai kaikkiaan 10 366 henkilöä eli 2 prosenttia kotitalousvähennyksen saajista.

- Viimeisen vuosikymmenen aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun kotitalousvähennyksen käyttö laski, jos mukaan ei lasketa poikkeuksellista ensimmäistä koronavuotta 2020. Syynä lienee inflaatio ja kuluttajien heikentynyt ostovoima, jotka vähensivät kotitalousvähennykseen oikeuttavien palveluiden ostoja, kertoo ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta.

Ylivoimaisesti suosituin kotitalousvähennykseen oikeuttavista työlajeista oli tuttuun tapaan perusparannus- ja kunnostustyö, jonka kustannusten osuus kaikista kotitalousvähennyksen kustannuksista oli 74 prosenttia.

Kotitalousvähennyksen käyttö painottuu suurituloisiin. Yli 200 000 euroa tienanneista kotitalousvähennystä sai 56 % asiakkaista. Heillä keskimääräinen vähennys oli 1 822 euroa. Vastaavasti alle 20 000 euroa tienanneissa kotitalousvähennyksen sai 2 % asiakkaista. Vähennyksen keskiarvo heillä oli 882 euroa.

Euromääräisesti merkittävimmät vähennykset ovat automaattisesti tehtävät vähennykset eli työtulovähennys (vuonna 2023 yht. 4,2 miljardia euroa) sekä eläketulovähennys (vuonna 2023 yht. 8,1 miljardia) ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut (vuonna 2023 yht. 9,2 miljardia).

Erikseen haettavista vähennyksistä useimmiten vähennettiin työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ja työttömyyskassamaksuja. Euromääräisesti eniten vähennyksiä tehtiin työmatkakuluista.

Pos­ti­nu­me­ro­koh­tai­sia nostoja tilastoista: Santahaminan asukkaat vähensivät työ­mark­ki­na­jär­jes­tö­jen jäsenmaksuja kak­sin­ker­tai­ses­ti muuhun maahan verrattuna

Koko maan tasolla kotitalousvähennyksen vuonna 2023 sai yhdeksän prosenttia verovelvollisista. Eniten kotitalousvähennystä hyödynnettiin Espoon Suvisaaristossa, jossa vähennys myönnettiin lähes joka kolmannelle (29 %). Kotitalousvähennystä hyödynnettiin paljon myös Westendin (26 %) ja Friisilän (25 %) postinumeroalueilla.

Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja tai työttömyyskassamaksuja vuonna 2023 vähensi 37 prosenttia kaikista asiakkaista. Eniten vähennystä hyödynnettiin Helsingin Santahaminassa, jossa kolme neljäsosaa asukkaista (74 %) vähensi niitä verotuksessaan. Toiseksi eniten vähennystä hyödynnettiin Oulun Hiukkavaarassa (62 %) ja kolmanneksi eniten Rauman Monnanummella (57 %).

Työmatkakuluja vähensi 14 prosenttia koko maan verovelvollisista. Eniten matkakuluja vähensivät Sodankylän Kelujärven postinumeroalueen asukkaat, joista lähes puolella (46 %) oli vähennyksiin oikeuttavia työmatkakuluja. Myös Kuopion Kurkimäen ja Seinäjoen Halkosaaren postinumeroalueilla matkakuluvähennykset olivat yleisiä (44 %).

Postinumeroalueista työhuonevähennystä hyödynnettiin eniten Kirkkonummen Sundsbergissä, jossa vähennys myönnettiin 25 prosentille asukkaista. Työhuonevähennys oli yleistä myös Espoossa (Friisilä, Uusmäki, Mankkaa ja Nöykkiönpuro), Kauniaisissa (Sepänkylä–Kuurinniitty), Vantaan Ylästössä sekä Helsingin Kalasatamassa, joissa noin joka viides hyödynsi työhuonevähennyksen.

Lähde ja lisätietoja: Verohallinnon tiedote.

Lue myös Verohallinnon tiedote: Tuloverotilastot 2023: Asunto-osakkeiden luovutusvoitot lähes puolittuivat.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ajankohtaiset

Juridiikan ajankohtaiset on sisältöpalvelu juridiikan asiantuntijoille. Palvelu kokoaa yhteen kiinnostavimmat aiheet ja ilmiöt eri oikeudenaloilta: julkaisemme uutisia, artikkeleita, oikeustapauskommentteja, säädös- ja tapauskoosteita sekä Juridiikkaa lyhyesti -kirjoituksia ja -videosisältöjä. Tilaamalla palvelun uutiskirjeen saat uusimmat sisällöt sähköpostiisi joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää