Väitöskirja tarjoaa mahdollisuuden ajatuksellisiin seikkailuihin

Väitöskirjani käsittelee sitä, miten säästöhenkivakuutusta ja kapitalisaatiosopimusta eli niin sanottuja sijoitusvakuutuksia on verotettava Suomen voimassaolevan lain mukaisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan sijoitusvakuutusten verotusta kattavasti ja monipuolisesti vakuutuksen koko elinkaaren ajalta. Kysymys on siten käytännönläheisestä lainopillisesta tutkimuksesta.

Sijoitusvakuutuksen verotusta koskevat pääsäännöt ovat lähtökohdiltaan selkeät. Yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa kuitenkin havaitaan, että vakuutusten verotus muodostaa erittäin monimutkaisen kokonaisuuden, ja tarkastelussa joudutaan siten ottamaan kantaa suureen määrään erilaisia tilanteita.

Tutkimuksen perusteella vakuutusten verotusta koskevat kysymykset on monessa tapauksessa ratkaistava yksityisoikeudellisten normien ja niiden oikeusvaikutusten perusteella. Tästä vero- ja yksityisoikeuden kytköksestä seuraa myös osaltaan vakuutusten verotuksen monimutkaisuus. Vakuutuksen yksityisoikeudelliset erityispiirteet mahdollistavat toisaalta verosuunnittelun.

Sijoitusvakuutusten verotusta koskeva lainsäädäntömme toimii pääpiirteissään hyvin, eikä suuremmille lainsäädäntömuutoksille siten ole välttämätöntä tarvetta. Eräiden yksityiskohtien osalta verolainsäädäntöä olisi kuitenkin perusteltua muuttaa. Esimerkkinä voidaan mainita tuloverolain säännökset, joista voi tiukasti tulkiten seurata vakuutukseen sijoitetun pääoman palautuksen verotus.

Ajatus väitöskirjan tekemisestä syntyi jo ensimmäisten opiskeluvuosien aikana. Uusien asioiden oppiminen ja ymmärtäminen on aina kiinnostanut minua. Nautin kovasti yliopisto-opinnoista. Ajattelin jo opiskeluaikoina, että väitöskirjan tekeminen antaa mahdollisuuden ajatukselliseen seikkailuun, jonka aikana on mahdollisuus oppia uutta.

Halusin toisaalta alusta lähtien tehdä tutkimusta, joka on käytännössä hyödyllistä. Siksi päätin hankkia käytännön kokemusta ennen väitöskirjan tekemistä. Käytännön työelämä imaisi minut melko pitkäksi aikaa ja väitöskirjan tekeminen jäi monien muiden hankkeiden jalkoihin. Jalka oli kyllä koko ajan ovenraossa myös akateemiseen maailmaan. Kirjoitin artikkeleja ja kirjoja sekä opetin eri yliopistoilla. Väitöskirja eteni verkalleen tämän kaiken rinnalla.

Sijoitusvakuutusten verotus valikoitui väitöskirjan aiheeksi useista syistä. Ensinnäkin vakuutusten verotus on kiinnostava aihepiiri, koska se on paitsi erittäin monimutkaista myös palkitseva tutkimuksen kohde. Toiseksi vakuutuksiin liittyy suuria taloudellisia intressejä. Suomalaisilla luonnollisilla henkilöillä on vakuutuksissa varoja lähes 40 miljardin euron verran. Kolmanneksi olen työssäni käsitellyt vakuutusten verotukseen liittyviä kysymyksiä yli 15 vuoden ajan. Minulla on siis aihepiiristä paljon käytännön kokemusta.

Väitöskirjaprosessi opetti oikeudellista ajattelua. Väitöskirjaa kirjoittaessani sain käsitellä monimutkaisia oikeudellisia kysymyksiä. Erilaisten oikeudellisten ongelmien hahmottaminen, jäsentely ja analyyttinen ratkaiseminen oli arvokasta oppia niin seuraavien tutkimusten kuin käytännön työelämän kannalta.

Väitöskirjan tekeminen lisäsi myös merkittävästi omaa oikeudellista tietämystäni. Väitöskirjan kirjoittamisen aikana sai perehtyä laajasti tutkimuksen aiheeseen enemmän tai vähemmän liittyvään kirjallisuuteen ja muuhun lähdeaineistoon. Samalla karttui uutta tietoa niin vero-oikeudesta kuin muiltakin oikeudenaloilta. Läheskään kaikki omaksuttu tieto ei päätynyt väitöskirjaan tai edes lähdeviitteisiin. Tehty työ ei kuitenkaan mennyt hukkaan.

Väitöskirjaprosessin tärkein opetus oli kuitenkin se, että jossain vaiheessa pitää vain lopettaa ja saada työ valmiiksi. Väitöskirjastani tuli erittäin laaja. Minua olisi kuitenkin kiinnostanut käsitellä väitöskirjassa vielä montaa tarkastelun ulkopuolelle jäänyttä teemaa. Onnekseni minua kokeneemmat tieteenharjoittajat saivat minut uskomaan, ettei väitöskirjassa tarvitse käsitellä kaikkea. Tutkimusta voi kuulemma tehdä vielä väitöskirjan jälkeenkin.