Van­keus­ran­gais­tuk­set työntekijöihin kohdistuvasta ihmiskaupasta ja kis­kon­nan­ta­pai­ses­ta työsyrjinnästä

Syytteet liittyivät ravintoloiden toimintaan vuosina 2016–2020 ja koskivat neljää työntekijää. Työntekijöiden työsopimukset, työvuorolistat ja palkkaus olivat näennäisesti pääosin lain ja työehtosopimuksen mukaisia, mutta ne eivät vastanneet todellisia olosuhteita. Työntekijät tekivät huomattavan pitkiä työpäiviä ilman palkkaa kaikilta työtunneilta, ylityö-, sunnuntai-, pyhätyö-, ilta- ja muita korvauksia sekä lomakorvauksia ja lomaltapaluurahaa. Kaksi työntekijää asui työnantajien kotona, ja heidän osaltaan syyte koski ihmiskauppaa (C ja D). Toiset kaksi työntekijää (A ja B) asuivat työnantajan omistamassa asunnossa. Nainen korosti työntekijöille hänen kytköksiään muihin nepalilaisiin ravintoloihin, suomalaisiin viranomaisiin ja nepalilaisiin rikollisiin ja esitti tähän liittyen erilaisia uhkauksia, myös tappouhkauksia.

Neljästä työntekijästä kukaan ei osannut suomea. He tarvitsivat pariskunnan apua monissa asioissa, kuten esimerkiksi oleskelulupien hakemisessa. Heidän tietämyksensä suomalaisesta työlainsäädännöstä ja yhteiskunnasta oli myös heikkoa.

Molemmat vastaajat kiistivät syytteet ja sysäsivät vastuuta toisilleen. Kummatkin vastaajat kiistivät ihmiskaupparikokset sillä perusteella, että ovat itse olleet keskinäisessä suhteessaan alisteisessa asemassa ja eivät ole voineet päättää mistään asioista. Käräjäoikeus katsoi, että jonkinasteisesta työnjaosta huolimatta vastaajat olivat toimineet yhdessä yhteiseksi hyväksi. Käräjäoikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että vastaajat eivät kertoneet mitään siitä, miten työntekijöiden toteutuneita työtunteja oli seurattu yrityksessä ja miten mahdollisia työvuorolistoista poikkeavia työtunteja oli esimerkiksi ilmoitettu palkanlaskentaan.

Käräjäoikeus katsoi, että A ja B olivat työskennelleet pitkiä päiviä ilman täysin vapaata taukoa ja ilman oikeutta sairaslomiin. A ja B olivat olleet riippuvaisia työsuhteen jatkumisesta ja tämä riippuvaisuus oli estänyt heitä puuttumasta heillä teetätettyyn työhön ravintolassa.

Ihmiskaupan osalta käräjäoikeus katsoi C ja D:n työskennelleen hyvin samantyyppisissä olosuhteissa kuin A ja B. Lisäksi nainen oli ohjeistanut C:lle ja D:lle, kenelle ja millä selitteillä palkan takaisinmaksua tulee suorittaa ja C ja D olivat toimineet ohjeiden mukaisesti. C:n katsottiin joutuneen työskentelemään sovitun kotiapulaisen työn lisäksi myös ravintoloissa. Työpäivät olivat työskentelyaikojen takia olleet niin pitkät, ettei hänelle ole jäänyt ollenkaan vapaa-aikaa ja nainen piti C:n ja D:n pankkikortteja hallussaan. Käräjäoikeus katsoi, että C:n ja D:n taloudellinen tilanne oli muodostunut huonoksi sen myötä, kun he olivat ilman säästöjä matkustaneet ulkomaille töiden perässä, josta saamiaan palkkarahoja he eivät ole saaneet käyttöönsä. Riippuvaista asemaa taloudellisen tilanteen vuoksi oli syventänyt entisestään se, että C ja D olivat majoittuneet pariskunnan hallinnoimissa asunnoissa ja ilman pariskuntaa heillä ei olisi ollut edes majoitusta. Käräjäoikeus katsoi, että pariskunnan tarkoituksena oli saattaa C ja D pakkotyön ja ihmisarvoa loukkaavien olosuhteiden kohteeksi.

Työperäisen ihmiskaupan uhrit ovat useimmiten ulkomaalaisia

”Kiskonnantapainen työsyrjintä ja työperäinen ihmiskauppa ovat samantyyppisiä, uhrin riippuvaisen aseman hyväksikäyttöön perustuvia rikoksia, mutta ihmiskaupan osalta on kyse vakavammasta menettelystä”, toteaa työsuojelun lakimies Reeta Holmi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Suurin osa uhreista on ulkomaalaisia. Työsuojeluviranomainen valvoo työsuhteen vähimmäisehtojen toteutumista ja ilmoittaa rikosepäilyt poliisille.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 18.10.2023, asianro R 22/9068.

Lähde: aluehallintoviraston tiedote.