Verohallinto: Ostajan vastuu verkkokaupasta ostetun alkoholin veroista laajenee syyskuussa

26.08.2024 10:47

Jatkossa yksityishenkilö ja alkoholin verkkokauppias voivat olla yhdessä vastuussa netistä tilatun alkoholin valmisteveroista. Lisäksi verovelvollisen pitää toimittaa tuotteiden mukana kuljetusyhtiölle kuljetuksen yksilöivä tunniste.

Jos syyskuusta 2024 alkaen tilaa ulkomaisesta verkkokaupasta alkoholia, voi joutua maksamaan juomista valmisteveroja, vaikka juomien kuljetuksen järjestäisikin myyjä.

Aikaisemmin valmisteveroista on vastannut ainoastaan myyjä silloin, kun myyjäyritys on järjestänyt tilauksen kuljetuksen tai vaikuttanut kuljetusjärjestelyihin.

Kyse on lakimuutoksesta, joka tulee voimaan 1. syyskuuta. Eduskunta hyväksyi lakimuutoksen kesäkuussa.

Ostajan verovastuun laajeneminen koskee tilauksia, jotka on tehty 1. syyskuuta tai sen jälkeen.

Ostajan vastuu laajenee

Tähän saakka valmisteverot ovat olleet ainoastaan myyjän tai hänen nimeämänsä veroedustajan vastuulla silloin, kun myyjä on järjestänyt juomien kuljetuksen tai millään tavalla vaikuttanut kuljetukseen. Näissä tapauksissa myyjä on toiminut niin kutsuttuna etämyyjänä.

Lakimuutoksen jälkeen myyjä ja ostaja voivat olla yhdessä vastuussa valmisteverojen maksamisesta silloin, kun kyse on etämyynnistä.

- Myös jatkossa on myyjän vastuulla tehdä etämyyntitilanteissa Verohallintoon ennakkoilmoitus ja maksaa juomista valmisteveroa vastaava vakuus. Uutta sen sijaan on, että jos myyjä ei tee ennakkoilmoitusta ja maksa vakuutta, Verohallinto lähettää sekä myyjälle että ostajalle valmisteverosta samansisältöisen verotuspäätöksen, jonka mukaan verot maksetaan, sanoo johtava veroasiantuntija Piia Lax Verohallinnosta.

Verohallinnon arvion mukaan valtaosa alkoholin nettikaupoista ei maksa valmisteveroa Suomeen.

Jos ostaja järjestää kuljetuksen, hän vastaa yksin val­mis­te­ve­rois­ta

Jos ostaja on järjestänyt kuljetuksen juomille täysin itsenäisesti ilman myyjää, vastuu valmisteveroista on ostajalla. Silloin ostajan pitää antaa Verohallintoon ennakkoilmoitus ja maksaa vakuus. Vakuus vastaa suuruudeltaan alkoholijuomaveroa.

Ennakkoilmoituksen antaminen ja vakuuden maksaminen onnistuvat OmaVerossa.

Valmisteverot voivat tuplata tilauksen hinnan

Alkoholia verkkokaupasta ostava asiakas ei voi varmasti tietää, huolehtiiko myyjäyritys valmisteverovelvollisuuksistaan Suomeen.

Verohallinnon tietojärjestelmästä ei ole saatavilla tietoa, jonka perusteella ostaja voisi varmistua siitä, että hänen tilauksestaan on annettu ennakkoilmoitus ja asetettu vakuus asianmukaisesti.

- Jos tuotteen hinta on merkittävästi Suomen hintoja alempi, voi olla syytä epäillä, että ennakkoilmoitusta tai vakuutta ei anneta eikä valmisteveroja makseta Suomeen. Tilaamalla alkoholia ulkomaisesta verkkokaupasta asiakas ottaa riskin siitä, että joutuu maksamaan tilauksesta valmisteverot. Käytännössä tilauksen hinta voi silloin kaksinkertaistua, Lax sanoo.

Esimerkki:

24 tölkin (0,33 l) pakkaus olutta (4,6 %) maksaa ulkomaisessa verkkokaupassa 13,90 euroa. Oluen alkoholivero on 13,15 euroa ja tölkissä myytävän juoman juomapakkausvero 4,03 euroa. Valmisteverojen osuus yhteensä 17,18 euroa ja verollinen hinta 24 tölkille yhteensä 31,08 euroa.

Kul­je­tus­yh­tiöl­le val­mis­te­ve­ro­nu­me­ro OmaVerosta

Lakimuutoksen jälkeen etämyyjällä on velvollisuus antaa tuotteiden kuljetuksesta vastaavalle kuljetusyritykselle Verohallinnon antama tunniste eli valmisteveronumero. Tunnisteen saa OmaVerosta vakuuden maksamisen jälkeen.

Tuotteet ostaneella yksityishenkilöllä on vastaava velvollisuus, jos hän on itse järjestänyt tuotteiden kuljetuksen. Tunniste on kuljetuksen aikana pyydettäessä esitettävä Tullille tai Verohallinnolle.  

- Tunnisteen tarkoitus on helpottaa niiden lähetysten tunnistamista, joista verot on maksettu asianmukaisesti, Lax sanoo.

Lähde ja lisätietoja: Verohallinnon tiedote.

Kirjoittaja Juridiikan ja talouden uutiskirjeen toimitus

Tilaa uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje

Juridiikan ja talouden uutiskirje kokoaa uutiset ja ajankohtaiset sisällöt talouden, verotuksen ja juridiikan eri osa-alueista yhteen kirjeeseen. Voit räätälöidä kirjeen sisällön sinua kiinnostavista aihealueista. Uutiskirje ilmestyy joka arkipäivä.

Aiheeseen liittyvää