Villiintynyt puutarha teki Milla Kelleristä viherpeukalon

Kesällä 2020 ensimmäisellä käynnillämme Surumäen kartanon puutarha oli kasvanut kokonaan umpeen. Silloinen omistaja oli käynyt ennen tuloamme leikkaamassa viikatteella pienen polun talon edestä takapihalle. Heinä ulottui lantiolle asti, kun kahlasimme valtavan puutarha-alueen läpi. Rikkaruohojen ja villiintyneiden ruusupensaiden keskeltä pystyi tunnistamaan viinimarjapensaita, hedelmäpuita ja syysleimuja. Puutarha oli ollut hoitamattomana siinä vaiheessa jo monta kesää.

Edessä on neljäs kesämme Parikkalan Surumäessä. Ensimmäisenä vuonna aloitettiin isoista linjoista: kaivoimme pinnassa olevaa kalliota esiin, teimme nurmikkoalueille parannustöitä ja kaadoimme talon läheltä liian suuriksi kasvaneita puita. Kaksi valtavaa kuusta näkyi ennen kylälle asti, ja eräs talon historiaa tunteva nainen kirjoittikin kuusien kaadosta surumielisen runon paikallislehden tekstaripalstalle.

Tonttimme kattaa noin seitsemän hehtaaria. Varsinainen puutarha levittäytyy hehtaarin alalle, loppu on sekametsää, josta tosin pientä osaa maisemoivat kesälampaat. Vanhoja omenapuita on ainakin kymmenen (muun muassa Antonovkaa), päärynäpuita pari kappaletta ja luumuja ja kriikunaa löytyy useampaa lajiketta (mukana tietenkin Parikkalan Tummaluumu). Viinimarja- ja karviaispensaita on enemmän kuin ehdin mehumaijalla mehustamaan.

Joka vuosi innostun istuttamaan jotain uutta: ensimmäisenä kesänä pensasmustikoita (jotka jänis söi heti seuraavana talvena), toisena kesänä tyrnipensaita, kolmantena kesänä keskityin perennoihin ja hankin kokeiluna yhden atsalean vanhojen alppiruusujen kaveriksi. Kesäkukkia ja kasvimaaviljelyksiä en harrasta, koska en tässä elämänvaiheessa ehtisi kastella niitä. Tämän vuoden juttu on persikkapuut ja vadelmaistutukset, jotka edellisistä talvista viisastuneena aion syksyllä suojata kahden metrin korkuisella verkkoaidalla.

En ennen muuttoamme ollut mikään viherpeukalo. Ensimmäisenä Surumäen keväänämme ihailin kirsikankukkia puussa, joka hämmästyksekseni alkoikin kasvattaa päärynöitä. Opin paljon puutarhanhoidosta isältäni, tädeiltäni ja mummoltani, ja erityisesti isäni auttaa meitä paljon puutarhan- ja metsänhoidossa.

Puutarha on niin valtava, että koko ajan on joku kohta päässyt villiintymään vähän liikaa, ja se on ihan okei. Olen hyvä sulkemaan silmäni rikkaruohoilta silloinkin, kun mummoni huomauttaa, että vuohenputkissa on komeammat kukat kuin istutetuissa perennoissa. Keväällä jaksan raahata multaa ja kiviä kottikärryillä, istuttaa ja kitkeä, mutta heinäkuussa luen mieluummin kirjoja ja käyn Likolammella uimassa.

Milla Keller on tietosuojajuristi ja kirjailija.

Mitä taitoja / ominaisuuksia puutarhanhoito opettaa juristille?

Kärsivällisyyttä ja epätäydellisyyden sietämistä. Toisaalta pitkäjänteisellä työllä saa isojakin muutoksia aikaan, vaikka vaikutukset eivät näy päivissä tai viikoissa.

Puutarhan paras vuodenaika?

Kevät ja alkukesä, kun hedelmäpuut, syreenit, rhodot ja juhannusruusu kukkivat kukin omalla vuorollaan.